Toukasta perhoseksi

Linna

2011-10-23T11:41:00.000+03:00

Koska tukioon en remonttisuunnitelmilta ole malttanut kokkailla ihmeempiä, aloin kaivamaan ruokablogiin vanhoja juttuja ja törmäsin Linnaan, jossa vietimme mukavan työiltaman. Nämä kuvat oli pakko jakaa kanssanne.

Linnan kellarissa oli hiekkakenttä, jossa heitimme petankkia. Kenttä oli pieni, sora karkeaa ja upottavaa, mutta ohjelmanumerona petankki oli hauska.

Jos kaikki palaverit saisikin käydä näin upeissa ympäristöissä, niin en muuta haluaisi tehdäkään :)

Run The World (Girls)

2011-10-18T12:17:00.000+03:00

Sunnuntain kurssin kuvaus kuului seuraavasti:

Dancehall meets hiphop meets kwaito!! Kaikkea sekasin ehee! Tunnilla mennään pätkiä Beyoncén musiikkivideon koreografiasta, sen verran mitä kahdessa tunnissa ehtii. Mukana muun muassa house-musiikkiin pohjautuvan kwaiton askelsarjoja sekä dancehallmaisempaa ketkutusta :)

Ja ketkutustahan se olikin, selkä aukeni ja hiki tuli. Beyoncén koreografia ei ollut minulle helpoin, mutta onnistuin hytkymään kiitettävästi mukana.

Sipoonkorvessa kulkevi tie

2011-10-09T09:44:00.000+03:00

Eilen oli ihana päivä. Aivan uskomattoman hyvä.
Samoilu Sipoonkorvessa oli juuri sitä, mitä tämän kaiken keskellä tarvitsin.
Ilma oli mitä parhain, pelkkä pitkähihainen riitti ja ilmankosteus sai senkin joskus tuntumaan liialta.
Kipusimme ja kapusimme jyrkkiä seinämiä, ihailimme kallionlaelta avautuvia maisemia.

En minä ruotsia puhu, ymmärrän kyllä auttavasti ja ehkä siksi tämä Arbiksen retki oli kuin reissu ulkomaille; koko joukko porisi tyytyväisenä kieltä, josta ymmärsin osan ja maisematkin poikkesivat arkisista maisemistani. Ehkä ulkomaanmatkailu voi olla mielentila?

Ulkoilmapitoisen lauantain jälkeen jaksaakin mennä paiskimaan töitä sunnuntai-illaksi ja sen päälle painaa se normaali arkiurakka. Ulkoilu on juuri sitä mitä ihminen tarvitsee. Niin ja kassillinen sieniä, suppilovahveroita ja lampaankääpiä.

Tämä kuu mennee laiskasti blogatessa täällä, ei vain ihminen kykene kaikkeen repeämään ja minä päätin nyt kirjata pöperöitä nettiin ja naamakirjailla ja palata tänne ensi kuussa aloittaen jouluhehkutuksen.

Päässäni porisee

2011-10-03T22:25:00.000+03:00

Koulutukset, ajankohtaispäivät, syväosaajapäivät, mitä noita nyt onkaan ollut, niin koko konkkaronkka on aikaan saanut mukavan porinan päähäni. Uusien asioiden oppiminen on mukavaa ja eri tapahtumissa olen saanut kasvot monille äänestä tutuille ihmisille, mutta kyllä tämä porina hivenen häiritsee rauhaisaa unta, levossa olleet aivoparkani nostavat aamuyön tuokioina kummia takaumia päivästä esiin ja niin minä sitten porisen yksin aamun valjetessa ja säntää aamukulkineeseeni d-vitamiinen ja vahvan kahvin ryydittäminä.

Tämä viikko

2011-10-01T10:42:00.000+03:00

On taas muistuttanut mieleen, kuinka uuvuttavaa häsläys ja hoppu voikaan olla. Mutta nyt, kun arjen velvoitteet, työnantajan vaateet, teatteri (aivan ihastuttava Homo), lisätyövuoro ja ystävän syntymäpäivät ovat ohitse ja viimeinen, tuttu, aherrus alkaa on olo tyytyväinen. Selvisin kaikesta, sain jopa Tukholman reissun laukut purettua, pyykit pestyä, vaikken juurikaan aikaa kotona ole kerinnyt viettämään.
Nyt kupillinen kylmää kahvia kaunistukseksi ja sitten taas käärin hihat alan askaroimaan, tyytyväisenä.

Ihanaa viikonloppua teille kaikille.

Minun lihani tummuu...

2011-09-17T11:34:00.000+03:00

Minun kaunis naiseni
simasuinen sulavainen
mesikieli sulomieli
mielevät sanani nieli
koukkuuni kävi

Patjahalla paljahalla
patjalla kuluneella
vain tyyny yksinäinen
peitto yksinäiselle
peitto kylmänkankea
painajaisen panema

Uskoi kaiken, pikku nainen
uskoi hyvän, uskoi pahan
uskoi sanat salakavalat
huomenna on päivä
huomenna on päivä
sysimustan mustelman

~ Sofi Oksanen ~

Tänään kertomuksia keittiöstä jatkaa ilmeisesti samoista aiheista, mihin High heels society jäi. Eilen luin äärimmäisen kehnon palvelun Bakersissa skumppalasi kourassa kännykällä Imagen juttua perheväkivallasta. Ei mitään iloisia ja kepäitä ajatuksia, mutta ajatuksia, joita on joskus hyvä ajatella, nostaa esiin.

Sumun jälkeen

2011-09-15T21:30:00.003+03:00

Kun edellinen viikko sujui flunssan usvassa oli tämä viikko jo parempi. Helpottavaa, kun kuumeilun jälkeen ajatukset ja pää tuntuvat taas omilta.

miukuli Ketunpojan kolosta haastoi minut

1. Lempiruoka

Uudet perunat ja herneen lidut voin kanssa. Kantarelliruoat. Aika kattava kuvaus löytyy täältä.

2.Lempimakeinen

Suklaa, hedelmäkaramellit.

3. Lempiluettava

Terry Pratchett:in kirjat.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä

Hetkeen en ole tehnyt käsitöitä, joskus rakastin virkata aamuyön tunteina, jolloin oli pakko pysytellä hereillä. Vastaus lienee siis helpoiman kautta, yksinkertaisia ohjeita soveltaen.

5. Lempielokuva

Kaunis Veera eli ballaadi Saimaalta.
En oikein tiedä, monet elokuvat ovat vanginneet mielenkiintoni, vedonneet mielikuvitukseeni. Suuret Hollywood-tuotannot eivät usein ole juttuni, vaan pidän enemmän Espoo Cinen ja Rakkautta ja anarkiaa elokuvafestivaalien esittämistä elokuvista.

Tämä tunnustus on kiertänyt mukavasti ihmisillä ja nyt vuorossa on Lissu , Johanna , Marika ja Suski.

Downton Abbey

2011-09-07T14:54:00.000+03:00

Downton Abbey on juuri sitä mitä olen kaivannut televisio tarjontaan. Rakastin Sydämen asialla-sarjaa ja sen rinnakkaissarjaa Kyläsairaala. Aiemmin kehuin uusinta Sherlock Holmes-elokuvaa ja Adèle Blanc-Secistä kertovaa elokuvaa ja olen alkanut miettiä onko tämä viehätys vanhoihin aikoihin, erilaiseen maailmaan, vain yksi fantasia-elokuvan muoto minulle. Onko minun helpompi sujahtaa tuttuun maailmaan, tuttuihin kaupunkeihin, kuin örkkejä vilistäviin rinnakkaismaailmoihin. Olen aika kyllästynyt seksillä ja väkivallalla silattuun viihteeseen. Toki hupaisille jenkkikomedioille on aikansa ja paikkansa, mutta itse en niitä ole hetkeen kaivannut.

Nyt flunssaisena kaipaisin jotain helppoa tekemistä, sellaista joka ei rasita ajatuksia liikaa. Jos olisin paremmassa kunnossa kipaisisin ostamassa jonkun puuttuvan kauden Maanalainen armeija iskee jälleen ('Allo 'Allo!). Tuohon sarjaan tutustuin vuosia sitten ystäväni kautta ja tuota sarjaa katsomme usein ipanan kanssa. Ei niin silmäkarkkia, ei niin älyllistä, mutta ratkiriemukasta ja silti soveliasta.

Ja sitten päivän valitukseen:
Varasin ajan lääkäriin, keuhkot ilmeisesti saivat osansa flunssasta. Olo on pöppöröinen, sekava ja hivenen kuumeinen. Tuntuu että seilaan hetkissä, jotk aeivät nivoudu yhteen. Jotenkin pöppöröisen olon läpi iski ajatus; Tänään on keskiviikko, tänään on vanhempainilta, tänään olen varannut keskusteluajan yhden opettajan kanssa. Tänään kerrotaan kaikki oleellinen viimeisestä peruskouluvuodesta, tänään kaikista vanhempainilloista pitäisi olla paikalla.
Ja koska olen yksin, kun minua on vain tämän räkäinen, sairasyksilö, niin minun on raahustettava vanhempainiltaan, koska ei ole ketään muutakaan. En usko enää tartuttavani, flunssan alkamisesta on jo niin kauan, mutta en myöskään usko rykimisieni kera olevani toivotuin mahdollinen osallistuja.
Näinä hetkinä kaipaan sitä lyhyttä aikaa, jolloin saatoin pyytää jota kuta toista menemään, auttamaan, kantamaan osansa.
Katsotaan mitä runsas vesi, saippua ja vaatteet saavat aikaan, ehkä saan luotua itsestäni jotain edustavaa.

2011-09-04T22:34:00.000+03:00

Pöpö punnitsi terveydenja totesi sen köykäiseksi.

Siihen se sitten iski sairaat kyntensä kiinni.

Takertui koko saastaisella olemuksellaan.

Ja niin minä kärsin.

Pää pehmeän oloisena, nenääni puhuen.

Vaikerran ja haen sääliä.

En jaksa keskittyä mihinkään.

Uni tarjoaa vain tuokioiksi vapautuksen tukalasta olosta.

Jään kotikolooni, käperryn peiton alle ja annan ajan kulua.

Joskus sen on laannuttava, syysflunssankin.

tässä siis arvelet olevasi

2011-08-31T21:20:00.000+03:00

Joko olen liian useasti päässyt kertomasta, kuinka surulliset uutiset alkavat liiaksi käymään tutuiksi. Kuinka hyvää tarkoittava; kyllä se vielä siitä, saa minut vain pärskähtämään työlääntyneenä, että johan noin vakuutit vuonna nollaviisi ja sitä tässä on varrottu.
Elämän sontakasassa ne kauneimmat ruusut kasvavat, mutta joku on unohtanut istuttaa uusia ja nämä vanhatkin alkavat huomion puutteessa jo ränsistyä ja kadota.
Joisin pään täyteen, tanssisin koko yön, harrastaisin irtosuhteita, mitä vain, jotta hetken unohduksen saisi, lomaa itsestä, itsestä joka ottaa asiat liian syvästi. Mutta kun ei se auta, ei se tepsi. Itseäni, valintojani, rakkaitani, elämääni en pakene.
Ja hyvät ihmiset, tehkää ajoissa se edunvalvontavaltuutus, ihan kaiken varalta, jookos. Se helpottaa muiden tilannetta, tuo tahtonne tiettäväksi.

It Can't Rain All The Time

2011-08-31T14:41:00.000+03:00

Kalenteri josta aiemmin kirjoitin, saapui ja päätyi jo omistajalleen. Voiko harrastuksekseen sanoa erilaisten kuvatuotteiden ideoinnin ja toteutuksen? Onneksi on olemassa helppoja ohjelmia, joita osaa käyttää ilman pitkiä opiskeluja.

Kalenteri täynnä mukavia muistoja, kuvia onnellisista hetkistä, lienee mukava suoja kaamosta ja pimeyttä vastaan, ainakin niin toivon.

Öisin rankkasade herättää minut, se sama sade joka tuudittaa minut iltaisin uneen. Vaikka muutoin päivät ovat täynnä tapahtumia, toisitaan poikkeavia, saa jatkuva sade aikaan tuttuuden tunteen, tunteen kuin eläisi samaa päivää yhä uudelleen ja uudelleen.
Mielessä kieppuu Crow, sade, sen vyöry, kuinka aina sataa öisin, se saa mielen varikset kohoamaan tummille siivilleen.

Unia aikain takaa

2011-08-18T20:24:00.000+03:00

tiistai 11. marraskuuta 2008

Kerroin tarinoita sielu tyhjänä

Ihmisen psyyke on hauras. Kaikki, mikä tekee meistä meidät on sekavaa aivokemiaa, sähköisiäimpulseja, niin ne sanovat, viisaammat. Me olemme kokemustemme tulo. Elämä, ympäristö ja geenit muokkaavat meitä.

Oli vuosi kaksinollanollaviisi ja kaikki oli aika suloista, kiireistä, stressaavaa ja muka hankalaa. Silloin elämä kiepautti kaiken ympäri. Elämä pakotti muuttamaan arvojärjestystä, ottamaan lisää vastuuta, ymmärtämään kaiken rajallisuuden. Olin väsymyksestä ja tunteista sekaisin ja vieläkin muistan ne ensimmäiset unet, silloin kun uskaltauduin taas nukkumaan, sillä valvoin liikaa, pelkäsin, että nukkuessani tapahtuisi jotain peruuttamatonta, että valvomalla pitäisn kauhut kaukana.

Kävelin töissä kahden portin tien luona, ulkona. Oli yö. Jotain tapahtui ja havahduin häkissä? Se oli kuin sekoitus varastojen rollakkoja ja subway-patonkien paistouuneja. Olin siellä ikuisuuden säilössä. Minusta oli tullut lainaston kirja. Olin ihmishahmoinen, en muista, olinko täysin alaston vai rääsyissä. Olin siellä ikuisuuksia, yksin. Välillä paikkaani siirrettiin tuossa säiliössä. Päätin että kun olen valmis lainattavaksi, kerron ihmisille juuri ne tarinat jotka he haluavatkin kuulla. Se oli ratkaiseva muutos; sen jälkeen minua lainattiin. Olinko edelleen alaston, kun minua lainattiin? En muista. Kerroin tarinoita sielu tyhjänä. Kolmas lainapaikkani oli se josta isäni ja muksu tulivat minua pelastamaan. Meillä oli tunti aikaa, ennen kuin lainaajani palaisi. Meillä oli kiire. Pelastussuunnitelmani oli aukkoja täynnä, eivätkä kirjat saisi hylätä lainaajiaan. Kaikessa kiireessä minulla oli kumminkin aikaa pakata kaapista muksun kamat tämän treenikassiin, kun me olimme kumminkin köyhiä ja ulkona kylmä. Se mies joka oli lainannut minut, oli isäni paha homorakastaja, sadistinen paskiainen. Kun isäni ja muksu tulivat minua pelastamaan, nousin heitä vastaan sängystä, puolialastonna.

En tiedä pääsinkö karkuun.

Seuraavaksi heräsin. Olin nukkunut huonosti. Kömmin eteiseen ja havaitsin kaikkien tavaroidemme puuttuvan, jopa naulakko oli ruuvattu seinästä. Valkeassa seinässä näkyivät ruuvien jäljet. Pikkuvessasta oli lavuaarikin viety, se oli jostain syystä valkea seinäinen sekin. Kömmin kai takaisin sänkyyn, se siis taisi olla jäljellä.

Päivällä nukkuminen ei aina sovi minulle.

Muistan vieläkin liian hyvin nuo unet. Etenkin ensimmäisen. Havainto "Päätin että kun olen valmis lainattavaksi, kerron ihmisille juuri ne tarinat jotka he haluavatkin kuulla. Se oli ratkaiseva muutos; sen jälkeen minua lainattiin. Pätee edelleen. Se vain voimistuu. Minä olen avoin, minä kuuntelen, kerron, tarinoin. Minä olen avoin kirja, salaisuuteni on, ettei minulla ole salaisuuksia.

Haluaisin olla muutakin kuin lainostonkirja, joka kertoo kulloisellekin lainaajalleen tämän haluamat asiat. Pimeydessä visvaatihkuva ääneni pukee sen sanoiksi; haluaisin olla hyväksyttä itsenäni, enkä vain vääristyneenä heijastumana tarkkailijan silmissä.

Seisonko kahdenpeilin välissä; paikassa johon ei pitäisi joutua? Heijastumat, vääristymät peileissä, ja en ole edes itse varma, missä olen, kuka olen.

Olen puumöhkäle, seison itseni äärellä taltta kädessäni, valmiina muovaamaan taas yhden uuden hahmon esiin, pakottamassa materiaalin taipumaan mieleisekseni, ei siksi, miksi puun syyt sen ohjaisivat.

Öisin, pimeässä, päivällä, valoisassa, esitän julmia ajatuksiani psyykeen muovaamisesta. Suhtaudun pään sisäisiin asioihin kuin omenapuuhun, josta voi karsia sieltä täältä turhia ulokkeita, vapauttaa epärealistisia haaveita ilmapallojen lailla taivaalle. Luopuminen on rikkautta, niin kauan, kuin on jotain josta luopua, on rikas. Joistain asioista luopuminen aiheuttaa kipua, sitä suurempaa, mitä enemmän on saanut kokea.

Luopumiseen, kipuun ja kaipuuseen voi oudolla tavalla tottua. Oppi olemaan aina hivenen varuillaan, valmiina seuraavaan koettelemukseen. Totuin myös siihen, ettei mikään ole pysyvää, siihen, että maailma potkii päinnäköä.

Nyt pitäisi antaa versojen versoa, antaa oksien kasvaa, pelkäämättä hallaa, tuholaisia ja tulevaa. Nyt pitäisi antaa tilaisuus itselle ja muille. Pitäisi olla toisenlainen. Kohdata maailma kämmenet avonaisina eikä valmiiksi nyrkkiin puserrettuina. Pitäisi ajatella, ettei tulevaisuus aina toteuta pahinta vaihtoehtoa.

Pitäisi oppia kertomaan niitä omia tarinoita, silläkin uhalla, ettei se ole juuri se mitä kuulija haluaa kuulla.

On vuosi kaksinollanollakahdeksan ja minun pitää hyväksyä, että elämä on taas suloista, kiireistä, stressaavaa ja muka hankalaa. Pitää hyväksyä, ettei nyt olla enää myrskyn silmässä, pitää taas löytää itsensä vääristyneistä peilikuvista, painaa etusormi tiukasti vasten omaa rintaa ja sanoa tämä minä olen ja hyväksyä se.

*

On vuosi kaksinollayksiyksi ja muistan edelleen uneni. Muistan mielen tilan, elämäntilanteen, missä tekstin kirjoitin. Haluaisin kurkottaa vuosien taakse, halata sitä joka silloin olin. Kaipaan aina välillä itseäni. Kaipaan sitä, kun vielä sanat joskus tulivat luokseni kun kutsuin niitä.

Mutta uneni kävi toteen; kerron ihmisille juuri ne tarinat jotka he haluavatkin kuulla. Näytän heille sen kulman itsestäni, jonka olen valmis jakamaan. Itseni itseeni hukutin, peilikuvien tuhansiin heijastuksiin liukenin. Enää en löydä itseäni menneestä, en löydä tietä luokseni.

Boheemipiha

2011-08-15T15:35:00.002+03:00

Me olemme tänä kesänä juosseet paikasta toiseen ja vapaahetket kotona ovat kuluneet laukkuja pakaten ja purkaen. Kaikki kuopsutus, kitkeminen ja sensellainen on keskittynyt palstalle ja täytyy sanoa, että sen kyllä huomaa. Piha rehottaa, ruoho kasvoi rankkasateiden innoittamana hurjaksi viidakoksi ja sade piiskasi kultapiiskut länään.

Vakaa aikomus olisi saattaa piha jonkinmoiseen kuntoon ennen syksyä. Pahasti ruohottunut ruusupenkki, jonne myyrät jättivät yhden ruusun, saa mennä pois. Kivilaattojen paikkaa haluaisin siirtää ja ensi vuonna voisin istuttaa omenapuun varjostamaan pihaa pahimmalta illan paahteelta.

Pahoittelen, mikäli saitte traumoja näistä epätäydellisyyttä kuvaavista kuvista.

"Miltä oma puutarhasi näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Sadan vuoden? Jos sinulla on vain ruohomatto, et luo mitään, sillä kun lakkaat leikkaamasta ruohoa, siitä tulee vähitellen pelkkä takkuinen niitty. Luonto ottaa omansa. Mutta jos olet istuttanut ruusupensaan tai valkopyökkipensasaidan, se jää paikoilleen, vaikka sinä katoaisit. Sinä jätät jälkesi."

~ Karin Lija: Vähempi parempi. 77 keinoa, jotka muuttavat elämäsi. ~

Neuletakki: Topshop
Paita: Braintree
Hame: Primark

Äiti oli oikeassa; neuleiden taskuissa ei pitäisi kanniskella mitään, nyt ne ovat venähtäneet. Opetus; usko aina äitiä.

Öisin karviaiset ovat makeimpia

2011-08-14T20:15:00.000+03:00

Tai siltä ainakin tuntui. Vein iloisena hälisevän teinilauman nauttimaan yöpalaa palstalle. Siellä he kännykän valossa, käsikopelolla, kuka mitenkin, napsivat herkkupaloja piikkien lomasta. Kuu mollotti täytenä taivaalla ja oli juuri sellaista, kuin elokuussa parhaimmillaan on; lämmintä, pehmeää ja tummaa.

Tytöt ihastelivat sitä, että Helsingissäkin voi viljellä näin lähellä kotia, pitää ryytimaata, kasvattaa perunaa. Minustakin se on mahtavaa, etenkin tämmöisinä hetkinä, kun viljelystä pääsee nauttimaan suuri joukko.

Tupa täynnä

2011-08-13T12:05:00.000+03:00

Tehän olette varmaan kuulleet, että elo teinin kanssa voi olla haasteellista ja yllätyksellistä. Niinhän se taas kerran oli. Likka kysyi, saisiko muutama kaveri tulla yöksi protutapaamisen ajaksi. Sanoin, että tottahan tuo sopii ja niin asia oli selvä. Ystävä soitti ja lupasin hänelle pöperöä ja yösijan.
Niin meitä sitten oli seitsemän ipanaa ja kaksi aikuista. Onneksi yksi tytöistä oli raahannut ilmapatjan Jyväskylästä saakka mukanaan ja saimme mukavat pedit koko porukalle, muutamalle lisäihmisellekin olisi sija löytynyt.

Tämä kuva on ajalta ennen kolmea pitsaa ja laukkuvuorta.

Ystävää piti hivenen lahjoa ikääntymisen vuoksi. Lohdutukseksi hän sai Mauri Kunnaksen purkissa makeisia makusteltaviksi.

Meille siis tuli liuta teini-ikäisiä tyttöjä ympäri Suomen. Sain sen hälyävän ihmispaljouden, jota aina väliin niin kaipaan. Sain kokota ja höpöttää ja kaikki on kaikin puolin hyvin. Olen vain hämmentynyt, kuinka vain kahden vanhemmat soittivat ja varmistivat, että meille saa tulla ja että meillä on joku aikuinen kotona. En minä usko, että tytöt huonoille teille menisivät, mutta...

"Minä nuorena hiivin noilla öisillä teillä

Mutta pojat, se ei onnistu meillä"

Jos jo viime vuosituhannella Suojelius sai tehdä ylitöitä pitääkseen elämännälkäisen naisenalun turvassa, niin en halua ajatellakaan, kuinka pahasti se tänä päivänä joutuu paiskimaan töitä.

Puutarha

2011-08-11T16:20:00.001+03:00

Vuosia se vei, raivata pahasti villiintynyt palsta, saada se kukoistamaan. Keväällä käänsimme maata, möyhensimme, uurastimme. Kätkimme siemenet maahan ja jäimme odottamaan. Kaikki siemenet eivät itäneet, osa penkeistä jäi villien kukkien valtaan mutta osa siemenistämme iti ja tuotti satoa.

Naapurin kultapallot

Kun on muokattu hyvämultainen kasvualusta,
niitä hoidetaan huolella muutama vuosi
ja jätetään sitten rauhassa rehottamaan
niin että jokainen verso saa kasvaa itsensä muotoiseksi,
luonnonvarainen ja viljelty rinnatusten,
hiirenvirna ritarinkannuksen kainalossa.
Miksi kitkeä koiranputki ja ohdake,
tottahan meissä jokaisessa on oltava nekin.

~ Helena Anhava ~

Maa tuottaa hyvin satoa; marjoja, kurpitsoita, raparperia, herneitä, kukkia. Sato ei ole pääasia, pääasia on ulkona puuhastelu, vastapaino toimistotyölle.

Mycobakterium vaccae, Bakteeria irtoaa mullasta ilmaan, josta se kulkeutuu hengitysteihin. Bristolin yliopiston tutkijoiden mukaan tietystä bakteerista, joka tekee olosta iloisen

Fyysinen kosketus luontoon, kuten kasvimaan kitkeminen lisää stressiä lievittävän oksitosiini-hormonin tuotantoa.
Auringonvalo lisää välittäjäaine serotoniinin määrää. Se mm. ehkäisee stressiä, kohentaa mielialaa ja hillitsee ruokahalua. Serotoniini edistää melatoniinin tuotantoa, joka taas ehkäisee stressiä, parantaa unta ja vahvistaa vastustuskykyä.

~ Kuntoplus ~

Takapihan ruukuissa kasvavat minitomaatit, oikeat tomaatit, yrtit ja kaikki kesälaitumilla olevat sisäkukat.

Ja niin ne yrtitkin puhkesivat kukkaan, ruokkivat kimalaisia, joiden voimakas pörinä muistuttaa mehiläisistä, joita en vielä täksi kesäksi saanut.

Väristen hurmaa kimalainen vaipuu
syvälle ruusun poveen loistavaan,
min kultaiseksi hehkutti jo kaipuu.
Sen syli aukee, heteet syttyy, taipuu,
ja lemmen tuoksu hienoin huumaa maan.

~ Saima Harmaja ~

Lontoo

2011-08-10T21:06:00.001+03:00

Portobello

Minun piti kehua kesän matkaamme, kertoa kaikista niistä uusista kolkista joissa kävimme ja hehkuttaa ihmisten ystävällisyyttä. Nyt uutiset matkakohteestamme kertovat surullista tarinaa. Nyt tuossa vanhassa maasassa riehutaan, rikotaan paikkoja, tuhotaan pienten yrittäjien koko elinkeino, poltetaan ihmisten koteja ja tapetaan ihmisiä, jotka puolustivat kotejaan. Toisaalta sieltä kuuluu jo toivoa herättäviä uutisia siitä, kuinka tavalliset ihmiset ovat päättäneet nousta remujengiä vastaan ja osoittavat apunsa virkavallalle ja siivoavat sotkuja.

The Regent's Park

Ensimmäisenä kesänä Lontoossa harhailimme ipanan kanssa Hyde Parkissa ja kysyimme neuvoa viehättävältä parilta. He opastivat meidät määränpäähämme ja kehottivat meitä vierailemaan Regent's Parkissa (joka on myös tuttu joistain Lontooseen sijoittuvista kirjoista). Tänä vuonna nipistimme viimeinkin vierailulle aikaa. Regent's Park sijaitsee aivan Camdenin kupeessa, jossa meillä oli tapaaminen ja koska matka halki kauniin puiston oli miellyttävä, päätimme kävellä perille.

Kun Britanniassa taas rauhoittuu, niin suosittelen matkaamaan sinne, se on kokemisen arvoinen paikka, ainakin kaltaiselleni joka on pienestä pitäen ahminut englantiin sijoittuvia kirjoja.

Camden

Kävely puistosta Camdeniin paljasti meille Camdenin rauhallisemman puolen ilman markkinahumua ja ihmistungosta.

Brixton

Brixtonin suhteen meillä oli odotuksemme, luulimme siellä olevan enemmän turisteille suunnattuja asioita, mutta sinällään nopea reissu Brixtoniin paljasti meille melko hiljaisen, tai ainakin keskustan tungokseen verrattuna hiljaisen, kaupunginosan. Olihan siellä se omanlaisensa tunnelma, pinnanalla väreilevä vaara, hivenen suurempana kuin öisessä Korsossa, mutta valtaosin kadut olivat täynnä tavallisia ihmisiä tavallisissa toimissaan. Kun Brixton palaa takaisin arkeen, niin siellä kannattaa käväistä haistelemassa erilaista Lontoota.

Regent's Canal

Lontoosta on helppo puhua kotona, se on yhteinen kokemuksemme, mutta en osaa käsitellä Somalian tilannetta, en tiedä mitä sanoisin. Minulle ne ovat uutisia uutisten joukossa, ihmispaljous ilman kasvoja, lapselle ne ovat ystävän perhe, ystävän ystävät. Hän joka on minulle nimetön, hänelle on lapsella nimi, historia, hänelle uutiset eivät kerro kaukaisista asioista, oman elämänpiirin ulkopuolelta.

Me asumme saman katon alla, me jaamme yhteiset kokemukset ja silti hän elää omaa, erillistä elämäänsä josta minä en tiedä kuin murenia.

Mielen tuuletus

2011-08-09T09:27:00.000+03:00

Bleiseri; Mark & Spencer
Huivi; Carlson
Paita; Only
Farkut; Topshop, tall-mallisto
Popot; Converse
Hiukset; Tuulen pieksämät

Maanantai oli todellinen maanantai. Tottahan minä ymmärrän, että ihmiset ovat palailleet lomiltaan ja stressiä pukkaa, mutta voisivat nuo asiakkaat muistaa tuon sähköposteja vuosia kiertäneen Olen asiakaspalvelija avautumisen:

"Olen asiakaspalvelija - minulla on vähintään korkeakoulutasoinen tutkinto kirjanpidosta, suhdetoiminnasta, markkinoinnista, liiketoiminnasta, atk:sta ja swahilin kielestä.

Olen asiakaspalvelija - tietenkin muistan kuusi vuotta sitten tekemäsi tilauksen, vaikkakin sinulla ei ole tilausnumeroa ja muistelet, että se on tehty nimellä, jonka ensimmäinen kirjain on "T" tai "A".

Olen asiakaspalvelija - puhun kaikkia mahdollisia kieliä, olen vieraillut kaikissa mahdollisissa paikoissa ja tavannut kaikki mahdolliset ihmiset.

Olen asiakaspalvelija - minulle on päivänselvää, että kun puhut perjantaista, tarkoitat tietenkin tiistaita. Minulla on kalenteri täydellisesti hallussa, kun määrittelet ajankohdaksi "ei siitä kauan ole".

Olen asiakaspalvelija - tottakai, minähän valehtelen, kun sanon, ettei haluamaanne tuotetta ole enää jäljellä erikoishinnalla.

Olen asiakaspalvelija - ei tietenkään ole mitään vaivaa järjestää nopeasti 125 lisätuotetta haluamallasi erikoishinnalla. Ja tottakai minulla on oikeus poistaa alv:t hinnastasi ja antaa -50%:n alennuksia.

Olen asiakaspalvelija - pystyn katsomaan 10 asiakasrekisteriä, hoitamaan 5 tilausta sekä vastaamaan 15 puheluun - kaikki yhtäaikaisesti.

Olen asiakaspalvelija - tiedän tarkalleen, mitä tehdä missäkin tilanteessa käyttämättä ollenkaan rahaa tai sekuntiakaan aikaa.

Olen asiakaspalvelija - olen vastuussa ruokatarjoilusta, liikenneruuhkista, säästä, henkilökohtaisista ongelmistanne ja kansallisesta taloudesta.

Olen asiakaspalvelija - en koskaan loukkaannu, kun olen tehnyt 10 tunnin etsintätyön vai kuullakseni sinun kertovan "ostin sen itse internetistä ja säästin 25 euroa".

Olen asiakaspalvelija - minusta on ihanaa, kun ihmiset tulevat luokseni ja yhtäkkiä olettavat minun tietävän kaikki puhelinnumerot Helsingistä Ivaloon ihan vain päästäni. Tiedän myös kaikkien kilpailijoiden hinnat ja aukioloajat ja muistan ne kaikki, sehän on itsestään selvää.

Olen asiakaspalvelija - sinun ei tarvitse kertoa minulle mitään tuotteita tai nimiä, sillä olen ajatustenlukija ja minulla on jo tilaus valmiina kristallipallossani ennen kuin kerrot minulle mitään.

Minä hymyilen, olen empaattinen, sympaattinen, pahoittelen, mairittelen, hinnoittelen, esiinnyn, laulan, tanssin, steppaan, korjaan printterin ja tietokoneen sekä saan aikaan maailmanrauhan - KOSKA OLEN ASIAKASPALVELIJA"

Mutta totta puhuen joinain päivinä en osaa suojata mieltäni asiakkaiden mielipahalta ja ne ovat raskaita päiviä. Onneksi on olemassa kaveri Harleyllaan, joka lupautui viemään ajelulle.
Alku alkoi kaaoottisesti; säntäilin ympäri kämppää ja koetin etsiä moottoripyöräajelulle sopivaa takkia. Pääsin taas toteamaan, että semmoinen rento vapaa-ajan takki olisi hyvä olla olemassa, mutta koska sitä ei oluut niin päätin nykäistä jo töissä päälläni olleen pellavajakun niskaani. Tuumailin millaista tuhoa tulisi mikäli tipahtaisin kyydistä ja iskeytyisin kepeissä hepenissäni asfaltiin, mietintä jäi alkutekijöihinsä masentavuudessaan.

Siinä sitten moottoripyörän kyydissä roikkuessa alkoi synkät aatokset kaikota ja viikon aloitus tuntui taas monta astetta paremmalta. Onni on omata kavereita, jotka tarjoavat aikaansa juuri silloin, kun sitä tarvitset :)

Sijaistoimintoja

2011-08-07T12:27:00.000+03:00

Sen sijaan, että jatkaisin innolla eilen alkanutta huonekalujen siirtelyoperaatiota, niin havaitsin litkiväni kylmää maitokahvia ja laativani ystävälle syntymäpäivälahjaksi Photoboxin kalenteria.
Eikö kuvien katselu yhteisestä ahertamisesta ole likimain sama, kuin ahertaa nyt itse?
Ja kalenteri idean nappasin töistä, kun kokoustimme ensi kertaa lomien jälkeen tärkeistä aiheista, niin minä siinä sitten näppäränä tuijotin kanssa palaveeraajien kalentereita ja nyysin loistavan idean.

Projekti

2011-08-05T22:25:00.000+03:00

Ensi kesäksi olisi kunnostettava ikivanhat Suomi-pesät mehiläisille. Olen täpinöissäni.

Kaljakellunta 2011

2011-08-01T11:53:00.000+03:00

Viime vuonna en ollut kellumassa, koska Sonisphere sijoittui samaan viikonloppuun. Tänä vuonna lähdin kaveriporukassa kellumaan. Etukäteen olin lueskellut mediassa olleet artikkelit roskaamisesta, siivouspartioista ja miettinyt voiko kaltaiseni puunhaalaajaviherpiipärtäjä osallistua tapahtumaan.

Varauduin kelluntareissuun isolla rullalla jätesäkkejä, joita auliisti jaoin tarvitseville. Lisäksi noukimme vedestä ja rannoilta roskia ja tölkkejä.

Vuosia sitten, kun ensimmäisiä kertoja kelluimme, oli väkeä vähemmän ja tuntui, ettei roskia niin jäänyt jälkeen. Liekö porukka sitten rikastunut, sillä viime vuosina on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että ehjät kelluntavälineet hylätään rantaan.

Vantaanjoki on kaunis. Aikoinaan työmatkapyöräilin sen vartta Tikkurilasta Vanhankaupunginkosken seutuville ja rakastin matkaa. Kesäinen joenvarsi reitti oli kaunis ja työajat antoivat minulle mahdollisuuden pyöräillä niihin kellonaikoihin, kuin tiellä ei juuri muita liikkujia ollut.

Ensikesänä olisi mahtavaa päästä melomaan jokeen, nousta vastavirtaan ja nauttia rauhallisesta joesta. Sillä maisemat joesta käsin ovat kauniit ja joen ylittävät sillat ovat kaikki erinäköisiä, esimerkiksi tuossa alhaalla olevassa kuvassa on yksi lempi silloistani. Juuri tuon kaltaista on mielestäni onnistunut käyttömuotoilu; sillan värit sulautuvat paremmin maisemaan, kuin kuvassa ja sillassa itsessään on jokin juju.

Vaikka itse olenkin usein osallistunut tapahtumaan ja viihtynyt siellä, jäi tällä kertaa mieleen kaihertamaan ajatus, josko tämä oli viimeinen kelluntani. Liikaa ihmisiä, jotka muiden kovaäänisistä kielloista huolimatta nakkoivat kaikki roskat jokeen ja liikaa liian humalassa olleita kanssakellujia joiden joesta ylös saattamiseen osallistuimme liian monta kertaa, koska heidän kellujatoverinsakin olivat liian sekaisin havaitakseen kumppaneidensa tilaa.

Summasummarum, mukavaa oli, mutta tapahtuman paisuttua ja kaljan noustua kellumista tärkeämmäksi mietin ensivuonna kaksi kertaa osallistumista.

Fin Noir

2011-07-29T15:27:00.000+03:00

Lenska: Cyber

Kengät: Seppälä

Kauppalehti tiesi tänään kertoa, että muodille on tulossa oma vientiorganisaatio, Fin Noir -yhdistys. Suomen suurlähetystö ja Suomen Ranskan instituutti Pariisissa ovat jo lupautuneet tukemaan hanketta

Fin Noir kokoaa muotialan suomalaisen kärjen Pariisin muotiviikoille. Tarkoituksena on avata väyliä suunnittelijoiden kansainväliselle liiketoiminnalle.

Mukana on ainakin Paola Suhonen Ivana Helsingistä, Samu-Jussi Koski Samuji-mallistoineen sekä suunnittelija Minna Parikka.

Taloussanomien Luova maailma käsitteli aihetta jo kesäkuussa, mutta silloin se meni minulta ohitse. Olisi ihanaa saada suomalaisille suunnittelijoille enemmän näkyvyyttä, toivottavasti sitä tulee roppakaupalla tämän hankkeen myötä.

Fin Noir (fin=hieno, loppu; finnois=suomen kieli; noir=musta)

Kiilat koroissa

2011-07-28T13:34:00.000+03:00

Ennen köyhillä perheillä oli kertoman mukaan vain yhdet virsut, joilla vuorotellen lampsittiin kouluun. Meillä on jälleen kerran yhdet yhteiset kengät, joilla vuorollamme lampsimme, tosin se toinen ei saa jäädä kotimieheksi vaan joutuu joillain muilla popoilla suoriutumaan velvollisuuksiensa ääreen.

Kengät; Andiamo

Mekko; Monk

Meillä ei ole aivan samankokoinen jalka; minä olen meistä se iso kenkäinen, mutta ero ei onneksi ole suuri. Ipana saa pohjallisilla muokattua kengistä itselleen oikean kokoiset.

Tämä sopii meille; käytämme samoja kenkiä, saamme vaihtelua tyyliimme. Kuka oikeasti haluaa omistaa valtaisan vuoren kenkiä, mikäli ne voi jakaa jonkun kanssa?

Oodi unelle

2011-07-26T21:29:00.001+03:00

Kun viikonlopun vietti rauhallisemmin, kuin koko aiemman kesän, niin maanantaikaan ei lainkaan harmistuttanut. Tiistai taasen, noh jos iltalukemisekseen valitsee Erkki Toivasen Eurooppalaisuuden rajoilla, niin aamujumituksesta saa vain syyttää ahnetivaa luonnettaan.

Jossain vaiheessa laps alkoi huolehtimaan yöuniensa riittävyydestä ja sama tarttui minuun. Ryhdyin talvella vahtaamaan itseäni, huolehtimaan siitä, etä vietän tarpeeksi monta tuntia pää tyynyssä silmät ummessa ja tajunta virittyneenä pois valvetilasta. Ero entiseen univajaiseen itseen oli huima; maailma alkoi näyttämään entistäkin paremmalta paikalta, ajatukset virtasivat sujuvammin ja aamut olivat vailla tuskaa.

Nyt kesällä uniaikaani on verottanut kaikenmoinen touhuilu ja helle, vaje tuntui inhottavalta, aivan kuin en olisi aivan oma itseni, aivan kuin kävisin hitaammalla, olisin kireämpi ja muutoinkin nihkeä.

Niinpä on taas aika palata ruotuun, sulkea kone ajoissa, lukea vain ei niin mukaansa tempaavia kirjoja unilukemisena ja herätä jokaiseen valkenevaan aamuun hymyssä suin, levänneenä.

Lenska: Petticoat Lane Market

(sanoivat olevan Mark & Spencerin)

Neule: Monsoon

Popot: Andiamo

Yhdessä olemme vahvat

2011-07-25T21:13:00.000+03:00

Iltakävelyllä

2011-07-24T13:10:00.000+03:00

Helteisen päivän päätteeksi oli pakko mennä haukkaamaan raitista ilmaa. Tallustelimme Jyväsjärven rantaa pitkin ja toivoimme tuulta raikastamaan oloamme.

Ipanan pöksymekko Camdenista.

Apulanta esiintyi SUomiPOPfestivaaleilla Jyväskylän veturitalleilla. Jo kahdesti tänä vuonna nähty yhtye keräsi mukavan katsoja määrän myös läheiselle sillalle kuulijoita; sinne mekin eksyimme lenkin loppupuolella.

Yhtye omisti Armo-kappaleen Norjalaisille.

"Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan"

Helteen hiostamat

2011-07-23T18:10:00.001+03:00

Taapersimme halki hikisen Jyväskylän, ilma oli hiostava, seisova.

Päivällä uimme,heittelin likkaa veteen, pompautin kämmeniltäni. Riehuimme ja riekuimme. Pian seuraan löyttäytyi Tamperelaisten nuorukaisten joukko, joista osa halusi myös kämmenistäni ponnistaa aaltoihin ja minähän pompautin kakskutoset liki yhtä keveästi kuin pikkuiseni. Olo oli kuin amatsonilla.

Kylmää juomaa Ekolosta helteen piinaamille matkalaisille joiden hikisyyden aste saattoi olla sama, kuin meidän.

Aaltopuistossa kasvaa ovelia koivuja, niiden liuskaiset lehdet ovat kauniit.

Ja sitten se saapui, uinnin jälkeen; sade

Pidin sadetta mukavan Etelä-Afrikkalaisen seurueen kanssa, kuulin että Afrikassa salama läväyttää kahdesti ennen kuin kunnolla, monihaaraisena iskee.

Here comes the rain again

Samaan aikaan toisaalla

2011-07-23T11:37:00.000+03:00

Teinit räpiköivät vedessä, kirkuivat, juoksivat aaltoihin,kuikuilivat olkansa yli jahtaajaansa.

Meillä se oli leikkiä. Olimme vielä silloin uutiskatveessa. Nyt surulliset ajatuksemme ovat Norjassa.

Hiljaisuuden jälkeen

2011-07-19T22:11:00.000+03:00

Joinain hetkinä aika kiitää. Päivät kuluvat sukkelaan ja yht'äkkiä onkin heinäkuu ja havahdun hiljaisuuteeni.

Osa lomista on jo lomailtu, mutta vielä on jäljellä pieni pätkä, jonka haluan viettää Saimaalla uiden ja lukien, oleillen. Parempaa tapaa viettää kesäisiä päiviä ei ole, vai mitä tuumitte?

2011-03-12T22:39:00.000+02:00

Päivä meni töissä, kännykästä nettiä vilkuillen. Vanha koulutoveri Tokiossa on kunnossa, samoin miehensä perheineen, ilmeisesti. Mieli harhaili ja päässä soi uudelleen ja uudelleen Viimeisellä rannalla.

Olo on surullinen. Jotkin asiat ovat liian suuria miellettäviksi.

tummana kaipuuta soi

2011-02-26T13:49:00.010+02:00

Hymni soi holvissa hiljaa,
tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.

26.2.2010

Hän pistää ain raitilla tanssiks

2011-02-23T13:17:00.014+02:00

Siel laulan, taas laulan ja tanssin kun ~~metsien~~ kaupungin humina se soi.
Tuon kultaisen kulkurin valssin, tule kanssani tyttöäreni, ohoi!
(kulkurin valssi)

kotitölli se sittenkin turvaisin on
se on ahdas mutta ei rakkaudeton
minä ymmärsin sen, olin onnellinen
(veljeni Jan)

Vapaaehtoinen

2011-02-17T17:17:00.001+02:00

Joskus kaupunki saa hymyn huulille.

Ystävänpäivä

2011-02-14T08:01:00.001+02:00

Suloisinta ystävänpäivää blogiystävilleni <3

Kurssilla

2011-02-13T11:58:00.000+02:00

Kotoisa

2011-02-10T21:44:00.001+02:00

Blogeissa surffailu voi koitua kalliiksi. Kaikki alkoi viattomasti; lueskelin Junikan Dekkarimaniaa etsiskellessäni mukavaa iltalukemista. Törmäsin termiin cozy mystery, kiinnostuin M.C. Beatonin Agatha Raisin-kirjoista ja marssin Akateemiseen hakemaan omani.

Kirja oli mainio, se vain tuli luettua liian nopsaan. Hotkaisin sen hetkessä. Juuri tähän oli tarve ja tilaus. Nyt siis en itke tulevien kirjojen hintaa, mikäli en niitä kirjastosta nouda, vaan kaipuutani englantilaiseen pikkukylään.

Joskus ammoin vietin kuukauden pikkuisessa Belstonen kylässä, jossa kyläläisten keski-ikä taisi silloin olla reilusti yli kuudenkymmenen. Tai nyt sanoin väärin, en toki kylässä ollut, vaan sen laidalla, keskellä sumuisia nummia, siellä villiponien ja lampaiden keskellä. Lisää tarinoita englantilaisista pikkukylistä ja olen mennyttä, en enää kykene vastustamaan kiusausta.

Kokeilu

2011-02-08T21:58:00.001+02:00

Hei, olen satu ja kokeilemaan ensi kertaa kännykällä bloggaamista. Tämä on jännittävää.

Hiihtämässä

2011-02-07T08:40:00.001+02:00

Lauantaina suksi luisti, taaksepäin. Miinuskelin voiteet ja plussakelin ilma. Tasatahtia lykkiminen, lipsuminen, se kävi kuulkaat liikunnasta.

Vanhasta kamerasta alkaa loppua puhti. Kuvien laatu on laskenut, en tiedä mitä tehdä, saisiko sen vielä jossain parempaan kuntoon?

Meillä päin saa latujen varsilla ihailla jylhiä maisemia, merenlahdelmia ja raunioita. Jokaiseen makuun jotakin.

Latukone tuli minua vastaan, sain koko lenkin reippailla haastavalla ladulla. Kuljettajan hymy, hänen nähdessään hikisen hiihtäjän kamera kourassa, oli jotakin suloista.

Julma, julma ihminen

2011-02-06T11:27:00.000+02:00

"Yksi julmimman kohtalon saaneista eläimistä ovat kanat. Kanojen geenien, ravinnon ja ympäristön muokkaamisen ansiosta broilerien keskipaino kasvoi 1935–1995 peräti 65 prosenttia, mutta samaan aikaan kana saatiin kasvatettua yhä nopeammin myyntikelpoiseksi, ja sen ravinnontarve saatiin supistumaan 60 prosenttia.
--
Kanat elivät aikoinaan 15–20 vuotta, mutta teollisuus on luonut lihantuotantoa varten broilerikanan, joka on kuusiviikkoisena valmis tapettavaksi. Itse asiassa broilerit on pakko tappaa näin nuorina, koska geneettiset muutokset johtavat tuhoisiin sairauksiin kanan eläessä pidempään.
--
Broilerikasvattamoilla on helposti kymmeniä, jopa satoja tuhansia lintuja. Kutakin lintua kohti on tilaa alle yhden A4-paperin verran. Ne elävät kuusiviikkoisensa ritilöiden päällä ikkunattomissa rakennuksissa. Valoja pidetään päällä suurimman osan vuorokaudesta, jotta ne söisivät mahdollisimman paljon ja lihoisivat mahdollisimman nopeasti" .

Taloussanomat

Sunnuntai valkeni lupaavana ja valoisana, mutta Taloussanomien artikkeli pysäytti, sai mielen tummumaan. (Hei oikeasti, sunnuntai aamu ja minä luen Taloussanomia, mikä minulla on hätänä?). Koska on taas kerran hoppu, en avaudun ajatelmistani, enkä niistä tunnelmista vaan säntään pakkaamaan työkamat rinkkaan, kipaisen mummolle, syön pikaisen aterian perheen kesken, säntään toiselle puolen pääkaupunkiseutua extrahommiin ja palailen aivan liian myöhään kotio valmistautumaan ensi viikkoon, joka toivottavasti ei ole niin hoppuinen kuin tämä viikko oli.

Näin idyllisesti kun voisimmekin kasvattaa lapsemme ja eläimemme.

Vaihtoehtoinen todellisuus

2011-02-01T08:57:00.003+02:00

Ensin asiasta kuulee jostain, tai tulee lukeneeksi, kuten minä nyt. Niin, luin siitä jostain blogista juuri, enkä enää muista mistä [löytyi]. Asia siis ensin hipaisee sinua, jättää pienoisen muistijäljen. Sitten hoksaat, että olet törmännyt siihen aiemminkin, ettei se olekaan täysin vieras, ennalta tuntematon. Sitten saat aiheeseen liittyvän facebook kutsun ja asia alkaa kiehtoa sinua enemmän.

Minua kiehtoo nyt steampunk. Ei, se ei ole sitä musiikkia, johon olen pikkuhiljaa höyrähtänyt, siis konsertissa esitettynä. Se on kai kuin siivu minua viime aikoina miellyttäneitä elokuvia; Holmesia ja Adèle Blanc-Seciä.

Steampunk (höyrypunk) on 1980-luvulla kiteytynyt science fiction -kirjallisuuden suuntaus, jossa tapahtumaympäristön muodostaa 1800-lukua ja usein erityisesti viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus.

Wikipedia

En minä tiedä, onko steampunk minua varten, mutta Atelier O. Haapalan projekti voisi olla minua varten,s illä ei kai koskaan voi olla liian vanha ja totinen leikkimään hetken pukuleikkejä?

Torjuntaa

2011-01-31T08:41:00.002+02:00

Kamerasta löytyi kuvia, jotka kuvaavat viikonloppua; teetä, inkivääriä, valkosipulia ja satsumia on mennyt. En tiedä, onko orastavat flunssapöpöt selätetty, mutta toivon niin. Tämä on kiireinen viikko, nyt ei olisi aikaa pöpöilylle.

BIG BANG BIG BOOM

2011-01-30T12:22:00.000+02:00

"an unscientific point of view on the beginning and evolution of life ... and how it could probably end".

Ohi kiitänyt vilaus

2011-01-29T21:21:00.000+02:00

Lapsen ystävät olivat kylässä. Leivoin pikkuleipiä, tein pastaa ja jauhelihakastiketta. Ja koetin sulattaa ajatuksia.

Siitä ei ole kuin hetki, kun minun ystäväni olivat armeijassa. Siitä on yksi ohi kiitänyt vilaus, kun pojat ajelivat päänsä ja astuivat armeijan harmaisiin. Se oli kuin eilen. Ei siitä ole kauaa. Ja ajokortti, minun lapseni ystävällä lähitulevaisuudessa, poikaystävällään jo taskussa. Ja minulla ei vieläkään.

On hämmentävää tajuta, kuinka nopsaan aika on kulunut. Ei se huomaamatta mennyt, kyllä minä elin kaikki ne vuodet, koin, kehityin ja kasvoin ja siitä huolimatta se meni hujauksessa.

Eilen olimme porukalla Orionissa katsomassa Spartacusta. 184 minuuttinen elokuva imaisi mukaansa, samaan tapaan kuin Ben-Hur Bristolin jäähyväisnäytöksessä aiemmin. Vanhat värit, vanhanaikainen näyttelijän työ, kamerakulmat ja ne lavasteet, lavasteet ajalta ennen tietokoneella luotuja harhoja. Niissä on taikaa.

Lapsi alkoi vaikuttaa elokuvan mittaan aina vain kipeämmältä ja uinuikin viimeiset parikymmentä minuuttia pää olallani. Asemalta ostimme teetä termosmukiin sairaalle matkaevääksi. Yöbussi oli tupaten täynnä, koko kaupunki tuntui olevan täynnä ihmisiä.

Kotona potilas oli virkeä ja vietimme laatuaikaa puoli kolmeen. Ipana järjesti julisteitaan uuteen järjestykseen ja minä loikoilin sängyllään. Yölliset keskustelut ovat parhaita, mieli ei ole enää pirtein ja aatoksia putkahtelee mieleen eri tavoin kuin päivällä. Öisissä keskusteluissa on oma lumovoimansa.

Pulikointeja

2011-01-27T09:08:00.002+02:00

Minulla oli tapana käydä joka tiistai vesijumpassa. Se avasi lavat, sai veren virtaamaan jumiutuneissa hartioissa. Sitten työtoveri ehdotti yhteistä harrastusta ja vesiliikunta sai toistaiseksi jäädä.
Onneksi minulla on isä, jonka kanssa viettää aikaa pulikoiden. Nyt vesijuoksen ja sammakkouin, saunon ja rentoudun. Ajan kuluessa on yhteydenpito eri sukulaisiin muuttunut, elänyt ja samalla pysynyt samana, muuttumattomana. Jo pienenä isä vei meitä lapsia uimaan, uimahalliin, rannalle ja niin on edelleen. Joissain asioissa muuttumattomuus on hyvästä.

Tunnustuksia

2011-01-26T21:59:00.001+02:00

Edellä näkyvät tunnustukset sain miukulilta Ketunpojan kolosta. Kiitoksia paljon.

Juju on ilmeisesti se, että nyt minun pitää paljastaa itsestäni 7 asiaa ja sitten pistää tämä eteenpäin 15 blogille.

1. Minulla on fiktiivinen oppi-isä, Mara Mursu, jota siteeraan synkeimpinä hetkinä itselleni (jep, tämä kertookin minusta kaiken oleellisen)
2. Olen löytänyt ”Sen oikean” ja monta hyvin väärää, nyt ajattelin taas kokeilla niitä vääriä
3. Luonnehdin itseäni mielelläni boheemihkoksi ja peittelen kontrollifriikkeyteen viittaavia seikkoja.
4. Laitan vessapaperirullan muiden mielestä väärinpäin
5. Teeni pitää olla kuumaa, haluan jäähdyttää sen itse
6. Siivous on intohimoni, mutta siinä elämässä ei ole paljon kiihkoa näkynyt ;D
7. Sadehousut, sadetakki, villasukat ja kumpparit ovat käypä varustus joka paikkaan. Jos haluaa pukeutua keveämmin, voi pukeutua flanelliseen pyjamaan (nyt tiedätte, miksi monet pitävät minua hivenen vinoutuneena).

Ja laitan tunnustukset kiertämään seuraaville blogeille:

Kaukokaipuuta ja kulttuurishokkeja
Lissu
Johannan maailma
Satukaa
Pellon pientareella

Ja sitten kymmenelle halukkaalle, jotka haluavat tunnustuksen napata...Eiköhän joka blogin pitäjä tunnustusta tarvitse :) Edellisten tunnustuksia blogeissaan jäämme sitten odottelemaan.

Aamuisin

2011-01-26T08:45:00.004+02:00

Silmät killissä kömmin törkkäämään puuron kiehumaan, lataan kahvinkeittimen. Koetan suoriutua vaatteisiin, kammata hiukset, pakata laukun. Istua jumitan puurolautasen kera pöydän äärellä. Nappaan d-vitamiinit ja kalaöljyt. Niin helppoa se on, automaattiohjauksella.

Aamun kohokohta, se on siirtymävaihe. Hetki jolloin mieli valmistautuu tulevan päivän haasteisiin. Se on matka joka on omistettu vain minulle, minulle itselle. Siihen kuuluu tumma Parisien kahvi luomumaitotilkalla, Hesari ja aikaa.

Kahvi kulkee mukana Starbucksista hommatussa termosmukissa, johon saa näppärästi oman kuvan. Koetin etsiä mukia kahvilaketjun nettikaupasta onnistumatta. Kuvana on Banksyn tai innoittamansa, talonharjaa alaslaskeva, saippuakuplia puhaltava tyttö.

Ja tämän kaiken, puuron, kotoa mukaan kaapatun kahvin, tarkoituksena on säästää. Sillä "pidä jemmarahaa pankkitilillä" on mainio ohjenuora, mikäli aikoo kesällä tehdä jotain.

Sanoja

2011-01-23T10:35:00.000+02:00

Joinakin aamuina ihminen lukee hesariaan ja nauraa ääneen, herkuttelee sanoilla. Veikko Halmetoja tarjosi tämän aamuiset sanat.

Hän loi ikonisen kuvan ylpeästä ja iloisesta homomiehestä, joka on fyysisiltä ominaisuuksiltaan ylivertainen ja tietoinen tästä. Hän rakensi homokulttuurin suureen kertomukseen kivijalan, josta muiden on ollut helpompi jatkaa.

...nuorukaisten julkeaa kauneutta...

Laaksonen oli kuvittaja, ei piirtäjä. Teostensa tärkeyttä ei voi kyllin korostaa, mutta niiden ylistäminen piirroksina on kuin väittäisi tilaavansa pornolehtiä artikkelien takia.

hs.fi

En ymmärrä, mikä tekstissä jaksoi minua hymyilyttää, ehkä sen kepeys yhdistettynä informaatioon. Pidin täsmennyksestä; kuvittaja, ei piirtäjä. No onhan osa kielikuvista kliseitä, mutta tänä aamuna, kahvin kera, ne olivat aamun parasta antia.
Onneksi Hesarissa on Muumit, tietää saavansa joka päivä hymyyn aiheen viimeistään sarjakuva sivuilta.

Juliassa olennaisinta

2011-01-22T14:25:00.000+02:00

Poirot tunsi mielessään äkillisenvihlaisun. Ehkä se johtui siitä että vanha herra Jonathan oli puhunut Juliasta... Tämä ei ollut Julia - ellei kuvitellut Julian jääneen eloon - elävän yhä ilman Romeota... Eikö Juliassa ollut olennaisinta, että hän kuoli nuorena?
Elsa Greer oli jäänyt eloon...

*

- Mitä haluatte minun tekevän?
-Oletteko varma, madame, ettei menneisyyden penkominen ole teistä kiusallista?
Hän mietti tuokion ja Poirotista tuntui äkkiä siltä, että lady Dittisham oli sangen suoraluontoinen nainen. Hän saattoi valehdella tarpeen vaatiessa, mutta ei koskaan omasta halustaan.
Elsa Dittisham sanoi:
- Ei, ei se ole kiusallista. Tavallaan toivon, että olisi.
- Miksi?
Hän sanoi kärsimättömästi:
-Oli niin tylsää kun ei koskaan tunne mitään...
Hercule Poirot ajatteli: Niin Elsa Greer on kuollut...

*
- Ja te olette varma ettei teistä ole tuskallista kerrata yksityiskohtaisesti noiden päivien tapahtumia?
-Se ei vaivaa minua millään tavoin. Tapahtumat ovat tuskallisia vain sillä hetkellä kun ne sattuvat.

*
- Se tappoi minut, ymmärrättekö? Se tappoi minut. Sen jälkeen ei ole ollut mitään - ei yhtään mitään. Hänen äänensä vaipui. - Tyhjyyttä. Hän heilautti kärsimättömästi kättään. -Olen kuin täytetty kala seinällä lasin alla.

*

- Oikeastaan pitäisi työntää veitsi rintaansa - kuten Julia. Mutta...mutta se merkitsisi tappion tunnustamista, samaa kuin myöntäisi olevansa lyöty.
- Ja sen sijaan?
- Pitää jatkaa - kaikesta huolimatta - kun on kerran selviytynyt siitä. Minä selvisin. Se ei merkinnyt minulle enää mitään. Ajattelin että siirtyisin seuraavaan asiaan.

*

-Minä en ole koskaan ollut tekopyhä. Olen aina pitänyt eräästä espanjalaisesta sananlaskusta. Ota mitä haluat ja maksa siitä, sanoo Herra. No, minä olen tehnyt niin. Olen ottanut mitä olen halunnut - mutta ollut aina valmis maksamaan hinnan.

*

Elsa, jolla oli heti alussa ollut kaikkea - nuoruutta, kauneutta, rikkautta - oli selviytynyt huonoimmin. Hän oli kuin kukka jonka ennenaikainen halla oli yllättänyt - yhä nupullaan mutta kuihtunut.

~ Agatha Christie, Viisi pientä possua ~

Elementary, my dear Watson

2011-01-20T20:43:00.000+02:00

Aikaa sitten työtoveri houkutteli minut elokuviin, sain valita elokuvan. Valitsin Sherlock Holmesin. Tuo elokuva tarjosi meille toimintasankarin, kauniita kuvia vanhasta Lontoosta ja juonenkäänteitä vähän joka makuun. Myöhemmin menimme vielä muksun kanssa katsomaan elokuvan kahdestaan ja tavoitteena on omistaa elokuva joku päivä dvd:nä.

Mutta mikä elokuvassa sitten koukutti? Kun katselu kokemuksesta on näin kauan, on vaikeaa muistaa kaikkea oikein, niin kuin sen silloin koki. Rakastan Lontoota, hämyisiä kujia, vanhanaikain vaateparsia (muiden päällä), aksenttia ja olenhan viehättynyt Housesta Ja Dexteristäkin, joten hankalia näyttelevät miehet ovat selkeästi makuuni. Ehkä jotkin asiat vain näyttävät hyviltä suurella kankaalla ja niiden tarjoama silmäkarkki saa mieltymään tarinaan syvemmin, kuin mitä siihen kiintyisi kotisohvalta käsin. Rakastuihan Moulin Rougeenkin elokuvateatterissa ja syytän siitä silmieni lumoamista.

On olemassa perusjuonia, niitä jotka toistuvat eri vivahtein. Kun poika tapaa tytön, kuinka rievuista kavutaan rikkauksiin, hirviöt tuhotaan ja kuten Keskisuomalainen kertoo;
"Arthur Conan Doylen luomat Sherlock Holmes ja tohtori Watson jäivät kirjallisuushistoriaan stereotyyppeinä eriskummallisesta etsivänerosta ja hänen yksinkertaisesta apulaisestaan.
Kaava toistuu paitsi Hercule Poirotin ja Nero Wolfen kaltaisten salapoliisien seikkailuissa, myös esimerkiksi Batman-sarjakuvissa tai television House-lääkärisarjassa".
Perusjuonissa, stereotypioissa on jotain lohdullisen tuttua; vaikka tarina kuljettaisi miten, aavistaa silti miten tarina tulee kulkemaan.

Syksyllä havahduin siihen, että minullahan oli kirja täynnä Holmesin seikkailuja, mutta vasta nyt olen ryhtynyt lukemaan kirjaa. Jos minulla joskus meinasi mennä hermo Agatha Christien Poirottiin, tämän omahyväisyyteen ja yli-ihmismäisyyteen, niin arvatkaa mitä Hra Holmes minussa saa aikaan.

Kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joissa keskitytään kulloinkin käsillä olevaan ongelmaan ja kuvataan ympäristöä ja ihmisiä juuri sen verran, kuin on juonen kannalta oleellista. Kaipaan kuvauksellisia kohtia, sanoilla maalailua, brittikulttuurin esiintuomista. Toisaalta taas, ymmärrän mikä Holmesissa viehättää; tarinat ovat lyhyitä, erilaisia ja silti aina voi luottaa ratkaisun löytyvän. Kirja olisi varmaan parhaimmillaan aloittelevan lukijan käsissä.

Kun olin pikkuinen flicka vietin kesän Dartmoorin nummilla, siellä missä kuulemani mukaan Baskervillen koira kuvattiin. Siellä sumun keskellä, siellä oli villiponeja, lampaita, kaniineja ja piikkihernepensaita. Siellä kuulin muutamia mielikuvitusta kutittelevia kommentteja Hra Holmesista ja olen sen jälkeen kokenut kummaa yhteyttä tuohon kaitaan salapoliisiin. Tätä kirjoittaessa moitin itseäni, etten Lontoossa vieraillessani ole käynyt Baker Street 221 B:n edustalla tepsuttelemassa, mutta ehkä ensi kerralla. Siihen asti koetan tutustua alkuperäiseen Sherlock Holmesiin.

Päästäksesi oikeaan tunnelmaan etsi musiikiksi Sherlock Holmesin soundtrack; "The Rocky Road to Dublin" ja Hanna Ekolan Vieläkö on villihevosia.

Matkaan taas

2011-01-19T08:27:00.001+02:00

Elämä ei ole sitten kun, sitten joskus. Totta kai sieluni itkee, anorektinen pankkitili ei ole ilo. Turvarahasto, yöllisten painajaisten osa karkoite, se sai siipeensä, pahasti. Mutta elämä on nyt. Nyt matkaamme. Pakenemme arkea, matkaamme itseemme.

Onhan se höperöä. Tämmöinen hötkyily, päätös sännätä jonnekin. Mutta ensimmäinen vuosipäivä, yhdessä, kaukana. Ei se tee asioita toiseksi, ei se saa asioita unohtumaan, mutta yhdessä, jossain muualla elämä jatkuu. Ja palatessamme ensimmäinen vuosipäivä on takanapäin, selvitetty.

Tom of Finland

2011-01-18T14:40:00.002+02:00

Se on viimeinkin auennut, näyttely jonka flyeri on roikkunut pöydälläni kesästä saakka. Tomppa on palannut kotiin. 15.1-15.12.2011 Suomen Turussa on Touko Laaksosen Tom of Finland näyttely.

Jotkin asiat ovat mieltä kummastuttavia. Ilta-Sanomat tiesi kertoa seuraavaa:

"Monet ovat ihmetelleet, miksi pornoa tuodaan lasten silmien eteen. Toiset ovat taas pitäneet näyttelyä taiteena, jolla ei ole pornon kanssa mitään tekemistä.

Nykytaiteen museo Kiasman tukisäätiön toiminnanjohtaja Valentina Lundström ihmettelee, miksi näyttely on asetettu paikkaan, jossa se on ilman ikärajaa pientenkin lasten nähtävillä.

- Ihmisillä on varmasti käsitys, että sinne voi tulla lasten kanssa koko perhe. Osaavatkohan ihmiset varautua, että siellä tulee vastaan myös tuo Tom of Finland -näyttely, joka ei lainkaan sovi lapsille. Minä en sinne lastani veisi, Lundström paheksuu."

Niin, onhan se hurjaa, kun esillä on vähäpukeisia setäsiä vihjaavissa asennoissa. Niin ja elimiäkin näkyy. Hyi ja hui kauhistus. Kammottavaa. Toisaalta, onko piirretty viiva, mielikuvitukselliset hahmot, se pahempaa pornoa kuin nykyiset henkkamaukan mainokset? Vääristävätkö nämä hyppyriperäiset, maskuliinisuutta tirisevät piirroshahmot katselijoiden ruumiinkuvaa samassa määrin, kuin photoshopatut valokuvat ihmisistä kiiltävä sivuisissa lehdissä?

Iltapäivälehti tietää kertoa Toukon piirtämien "Tomin miesten" inspiroineen lukuisia taiteilijoita vaatesuunnittelija Jean-Paul Gaultierista laulaja Freddie Mercuryyn.

Mietimme ystävien kanssa matkaa Turkuun tutustumaan näyttelyyn. Viimeksi näin teoksia Helsingissä, jonkun Priden oheistapahtumassa. Nyt tuumin olisiko näyttely sellainen, ettei sovellu mukulalle. Muutaman vuoden takainen näyttely ei minusta tuntunut pornolta tai säädyttömältä, mutta en sitä silloin sillä silmällä katsonutkaan.

Onko näyttely siksi pornografinen, kun kuvissa katseen kohteena, esineellistettynä on mies, eikä nainen, kuten yleensä on tapana. Helsingin Sanomat kertoi juuri samaisessa turun Logomossa esillä olevasta Liisa ihmemaassa-näyttelystä:

"Omaa kuvaansa manipuloivat Evan Badenin valokuvien 2000-luvun "pin up -tytöt". He keimailevat teinihuoneissaan sellaisella antaumuksella, että he saavat melkein uskomaan kuvan maailman olevan todellisempi kuin se, jossa he fyysisesti ovat. Internetissä valokuvasta on tullut myös alistamisen ja hyväksikäytön väline".

En jaksa ymmärtää miksei iltapäivälehti jaksa repiä lööppejä tästä; lasten sadun siivellä esitellään liki alastomia, keimailevia "teinejä" huoneissaan. Itse veisin mieluummin teinini katsomaan piirrustuksia, kuin taiteeksi naamioitua melkeinlapsipornoa.

En tiedä haluaisiko lapsi kumpaankaan näyttelyyn, kun matkamusa makumme poikkeaa hyvin paljon toisistaan.

Tuolileikki

2011-01-18T13:21:00.000+02:00

Laura Ashleyn kankaita oli syksyllä Eurokankaassa irtomyynnissä ja sieltä tarttui mukaan vaalea ja punainen raitakangas. En nyt ole varma, onko kyseessä juuri nuo linkkien takaa löytyvät kankaat, mutta samantapaisiin päädyin.

Niin, meillä on keltaista valoa paljon ja kamerassakin taisi valkotasapaino olla jotain muuta, kuin piti.

Tuolit olivat ennen ruskeaa päällistä rusehtavanpunaiset, mikä on varmaan ollut hyvä valinta. Sottapyttynä varmaan kirjon uudet päälliset alta aika yksikön aivan oman sävyisiksi.

Tuolit ovat vanhat, isoisäni lapsuudenkodista, mutta tuskin lapsuudesta. Huonekaluliike E. Andersson on aikanaan tehnyt hyvää työtä, tuolit kaipasivat vain uutta päällistä.

2011-01-06T13:00:00.000+02:00

Kun menee illalla tanssiravintolasta toiseen, etsii väkeä, musiikinjytkettä ja paikkaa jossa ketkuttaa itseään melko säälittävään tapaan, niin on hyvä aloittaa etsiminen kaukaa kotoa. Ja lattialla lannetta vatkatessa suorastaan tuntee, kuinka jouluiset kinkut lähtevät livohkaan. Tai niin sen halusin ajatella.

Köyhännaisen kalansilmä

Päivänasu; 80-luvun kimallelenska, Henkkamaukan kaksiväri säärystimet ja Virontuliais~~puolimakuupussi~~ toppatakki, korkokengät ja vaaleat tumput kirvoittivat asematunnelissa vanhahkon rouvan kommentoimaan vaatteideni vähyyttä. Tuli nuhdeltu ja syyllinen olo, minunhan se jos tässä iässä pitäisi olla se, joka nuhtelee ja osaa itse pukeutua sään vaatimalla tavalla. Olisi vain pitänyt muistaa humpalle lähtiessä napata ne kaameiksi haukutut toppapökät mukaan, niin olisin säästynyt huomautuksitta ja pysynyt lämpimänä.

Keveä vaatetukseni sai metrossa kanssamatkustajan tiedustelemaan kansalaisuuttani englanniksi ja tarjoamaan puhelinnumeroaan.

Loppiainen oli hyvä viettää sohvalla ystävän kanssa juoruten. Se ei ollut sitä liiallista leppoistamista, jota pyrin vähentämään, vaan laatuaikaa.

2011-01-02T22:31:00.001+02:00

Uusi vuosi, uusi suunta

Requiescantin pace

2010-11-07T22:56:00.000+02:00

Requiem æternam dona eis, Domine :

et lux perpetua luceat eis.

Requiescantin pace. Amen.

Herra,
anna heille ikuinen lepo,
ja iäinen valo loistakoon heille.
Levätköön rauhassa. Aamen.

Pyhäinmiestenpäivänä luetaan vuodenaikana kuolleiden nimet.

Minulla on ikävä.

Tarinoita vanhoista ajoista

2010-10-16T11:57:00.000+03:00

Mukava elokuvaelämys; Adèle Blanc-Secin uskomattomat seikkailut.

Vaikken juurikaan ole perustanut Finnkinon valikoimasta on tänä vuonna jo kahdesti se yllättänyt minut iloisesti. Ensin ihastuin Sherlock Holmesiin ja nyt Adèleen. Kumpikin elokuva sijoittui menneeseen aikaan ja sisälsi mielikuvituksellisia käänteitä. Kumpikin tarjoili runsaasti silmäkarkkia vaatetuksellaan ja miljööllään.

Viehätyin siis seepiansävyisistä elokuvista, tarinoista menneestä ajasta ja samaan aikaan olen löytänyt Agatha Christien tuotannon. Jos arkiaamuna en ole töissä, vaan television lähellä uppoudun Kyläsairaala-sarjan lumoihin. Aikoinaan, vuorotyöläisenä seurasin aktiivisesti sarjaa ja sen kanssa vuorotellutta Sydämen asialla-sarjaa.

Olen havainnut jotain äärimmäisen vetoavaa vanhahtavissa tarinoissa, joissa käytöstavat, kieli, ajatusmaailma poikkeavat arjestani. Olen havainnut saaneeni vaikutteita, pienen pienissä ajatuskuluissa jään itselleni kiinni. Kun aiemmin sanoin, etteivät kirjat tai musiikki muuta meitä, niin taisin olla väärässä. En silti usko kirjojen tai vastaavan syöksevän ketään mihinkään, ei ellei ihminen sitä itse halua. Itse olen havainnut haluavani leipoa skonsseja, juoda teetä joka välissä ja olen alkanut ihailla huomattavan paljon hillittyä käytöstä.

Jaetut ajatukset

2010-10-15T15:08:00.000+03:00

Vedessä, pinnan alla. Vihertävässä hämärässä. Upota, uida syvemmälle ja syvemmälle. Tuntea lähenevä hapen loppuminen ja silti potkaista vauhtia, edetä vielä vähän syvemmälle. Uida pinnan alla. Ilman halua kohottaa päätään ja vetää keuhkoihin syvä siemaus ilmaa. Halu jatkaa uimista, olla hengittämättä, ärsyyntyä jokaisesta pinnalla käynnistä. Jossain vaiheessa on vaikea muistaa, miksi pitäisi hengittää, miksei vain voisi hengittää vettä, suodattaa siitä kaiken tarvitsemansa ja jatkaa pinnan alla.

Enää ei tarvitse hengittää...se on se vaihe jota pitäisi oudoksua, varoa. Se on se vaihe joka saa uimaan pinnan alla, se vaihe jolloin kaikki on hyvin. Onko se vaihe, jossa jokin aivojen osa palaa kohtuun, on veden ympäröimä ja turvassa?

..Hän näki siellä taivaan
Ja se meri olikin pohjaton
Sokaisi ja kietoi hänet
maailma, joka siellä on

Ei ole huolta, ei pimeää
Maan paine uupuu ja häviää
Niin suuri onni!
Ja satuun jää sylissään meriheinää.

~ PMMP, Poika ~

...Näen sen illan tarkalleen niin kuin se kuvaillaan
Tähdet päiden päällä kiikkuu
Vesi väsyy, lämpö pohjaan katoaa
Aallot vaivalloiseen liikkuu
Miten kylmä kohmettaakin nopeaan
Ulpukanvarret ja huulet
Kukaan ei kuule huutoa väsyvää
Taas vaikeampi hengittää

Nyt tiedät kaikki on
Turhaa, hetkessä turhaa
Sä vedät piinatut keuhkosi täyteen
Olit kai sekaisin
Kun luulit hän sua rakasti
Hänhän vain tahtoi sut mukaan

Ja niin kauan, miksi niin kauan
Sä elit kammoksuen tätä päivää
Miltä se tuntuu nyt
Kun veres kohta kylmennyt
Suhisee korvissas hiljaa ...

~ Maija Vilkkumaa, Vähän ennen ~

Onko muita lauluja, runoja, tarinoita pinnan alta? Haluan kuulla ne.

Ja lumi tuli

2010-10-15T13:03:00.000+03:00

Uusi projekti vei pääkopasta tilaa. Iltaisin olen uupunut, öisin näen kummallisia unia, joissa seikkailee ala-asteen koulukavereita, niitä joiden kanssa en silloin viettänyt aikaani. Päivät ovat yhtä oppimista. Omaksun tietoa, koetan antaa itsestäni hyvän kuvan, olen sosiaalinen, näppärä ja kokoajan läsnä.

Läsnäoleminen on raskasta. Olla joka hetkessä tässä ja nyt. Olla katoamatta ajatuksiinsa, olla herpaantumatta. Olla kokoajan tässä ja nyt. En pääse vielä pakenemaan tuttujen työhommien rutiineihin, niihin, jotka voi toimittaa ilman, että niitä kunnolla, täysillä, kokoajan ajattelisi.

Vaikka pääni on pumpulinen, täyteen ahdettu, iltaisin. Vaikka näen kummia unia, vaikka olen uupunut, niin silti rakastan tätä. Rakastan uusien asioiden vyöryä, sitä tunnetta kun hukkuu informaatioon, on liian pieni, liian osaamaton, liian kaikkea lannistavaa. Se saa minussa heräämään sen puolen, joka näyttäytyy näissä tilanteissa, sen joka nauraa haasteelle ja itselle, käärii hihansa ja alkaa paiskia.

En ole vieläkään vakuuttunut siitä, että minusta on täyttämään näitä valtaisia saappaita, pelkään epäonnistuvani, joutumaan palaamaan kesken takaisin, sanoa, ettei minusta ollut siihen, että petin kaikkien luottamuksen. Ja tuo epävarmuus saa adrenaliinin kohisemaan suonissa; pelko, jännitys ja hyvänolon tunne, ne kaikki se antaa ja koukuttaa.

Aika tuntuu kuluvan nopsempaa nyt, kun päivät ovat täynnä uutta, kun illat menevät hiljaisesti.

Sitä miettii

2010-10-05T23:33:00.000+03:00

Joinain hetkinä ei muista koko menneisyyttään. Ajattelee, että asiat menivät näin ja unohtaa välistä muutaman vuoden. Ihmismieli on niin valikoiva. Muistoissa on niin paljon talletettuna, ettei kaikkiin asioihin, ihmisiin, voi takertua, ei niitä muista, ei vaikka he olisivat tärkeimpiä, mitä silloin oli.

Facebookissa näin vanhan ystävän kuvan, uuden nimen. Ja mietin mitä hänelle kuuluu. Sekä kertasin mielessäni, miksen kysy sitä häneltä, miksi pysyn päätöksessäni. Tai hänenhän se alkujaan oli, laittaa välit poikki. Puhuin asiasta leivonnan lomassa lapselle, puolustelin itseäni. Näin hänet, entisen likeisimmän ystävän, siellä niin, siellä hän oli, napin painalluksen päässä. Ja niin, niin minä jätin painamatta sitä namiskaa. Niin minä päätin "näin on parempi".

Minä rakastin häntä. Minä heräsin öisin hänen soittoihinsa, jaoin hänen huolensa. Eikä se ollut yksipuoleista.

En ole enää draamaqueen, en enää ole se, joka olin silloin. Eikä minulla ole vieläkään halua jakaa voimia hänen asioilleen. Ystävyyskin voi palaa loppuun. Se voi väsyä valheisiin, vaillinaisiin totuuksiin, jatkuvaan olkapäänä oloon ja siihen, ettei enää ole mitään kaunista ja iloista sanottavaa toiselle.

Sitten lueskelin pitkästä aikaa ruokablogeja ja päädyin tuttuun tapaan Sillä sipulin sivuille. Merituuli mainitsi kertomuksensa alussa oman bloginsa perustamisesta sanasen ja se sai jonnekin tyrkätyt muistot hereille. Kyllä minä edelleen muistan, miten päädyin kirjaamaan reseptejä ylös, kyllä minä tiedän, miksen halua tehdä yksin ruokaa, kyllä minä kaipaan.

Joskus havahdun siihen, että puhun hänestä kuin kuolleesta. Etten ymmärrä, miksi minulta kysellään olenko kuullut mitään, olenko tietoinen mistään.

Kun samaan aikaan menettää tärkeimmät ihmiset. Ne joille puhui, joita rakasti. Vaikka kaikkeen oli syynsä, oli elämä, oli kuolema, mitä missäkin. Niin silti sitä miettii, että oli se aika kohtuutonta.

En tiedä opinko mitään kummempaa. Tuskin minusta jalostui sen parempaa ihmistä vaikka hivenen kärsinkin. Minulta meni paljon. Minulta meni silloin niin monta tärkeää ihmistä, niin monta tärkeää asiaa, etten enää jaksa leikkejä.

Nyt katson ympärilläni olevia kasvoja, monet niistä ovat uusia; etäisesti tutusta kasvoista on tullut tärkeitä. En enää jaksa haaskata vuosia uskaltaakseni sanoa "tämä ihminen on tärkeä, tämän ihmisen haluan elämääni". Nyt haluan uskoa ihmisiin, haluan uskoa siihen, ettei tarvita kymmeniä vuosia aikaa tullakseen läheiseksi. Ja niin minä puhun ja puhun. Kuron sanoilla elämät yhteen, tilitän ja sepustan. Haluan jakaa kaiken ja unohtaa osan. Haluan uskoa, että maailma on täynnä ystäviä, ettei luottamus ole turhaa.

Kaiken jälkeen. Kun on unohtanut, jatkanut eteenpäin, kohdannut niin paljon uutta, ettei itsekään ole enää sama ihminen. Niin kaiken jälkeen, sitä joskus huomaa miettivänsä, miten heillä, siellä jossain, menee. Vieläkö heidän naurunsa helkkää samalla lailla, kuin silloin ammoin. Vieläkö heidän äänensä kuulostaa samalta, kuin muistoissani. Vieläkö he muistavat minut, ajattelevatko hekin siellä jossain mennyttä.

On ollut

2010-10-05T14:48:00.000+03:00

Sitkeää flunssaa, pitkiä unia, yöllä ja päivällä, sekä tyttären juhlat. Kaikki ovat vaatineet osansa. Onneksi flunssa osoittaa jo heltymisen merkkejä ja pääsen pian nauttimaan täysillä syksystä.

Mökillä

2010-09-30T13:08:00.001+03:00

Viime viikonloppu mökillä.

kun aurinko tietäni lämmittää

2010-09-23T07:33:00.001+03:00

Luuletko että heikkous on se mikä johtaa kiusaukseen? Voin kertoa sinulle että on olemassa niin suuria kiusauksia että vaaditaan suurta rohkeutta antautua niille.
~ Oscar Wilde ~

Olen heikko. Lankean heikkojen kiusauksiin. Minulla on suuria kiusauksia, joihin ajatuksissani lankean. En halua antaa vain pikkusormea, haluan antaa kaiken. Ja siitä huolimatta en tee niin.

Joinain hetkinä sanon itselleni, että tässä se oli, nyt repäisen, toteutan hurjimmat haaveeni, heittäydyn, annan mennä, ilman turvaverkkoja ja varasuunnitelmia. Uhoan itselleni, teen suunnitelmia, laskelmia päässäni.

Ja silti se ääni, järjen tai varovaisuuden ääni lausuu ne ikuiset sanat; Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa. Eikä vastuullinen ihminen loikkaa omasta lokerostaan, anna piupaut oravanpyörälleen.

Vaikka säntään innolla uusiin haasteisiin, vaikka olen imarreltu ja onnessani niin silti minussa on sisällä se toinen satu, se satu, jolla on erilaiset haaveet ja tavoitteet. Se toinen kuiskii korvaani yksinäisinä hetkinä, se lupaa seikkailuja, vaaroja ja uusia tuulia.

Minulla on lukuisia tekosyitä jäädä nykyiseen. Aivan yksinkertaisesti nytkin on hyvää,mielenkiintoista ja tapahtumarikasta. Koetan tolkuttaa itselleni, ettei se ruoho ole sen kummoisempaa missään, että jokaisella asialla on kääntöpuolensa.

Koen olevani liian vanha identiteettikriiseihin, miettimään perustavaa laatua olevia kysymyksiä; "kuka minä olen, mitä minä haluan, mistä minä haaveilen?"

Toisaalta viimeiset vuodet ovat muovanneet minua paljon. Joskus minun on hankala tunnistaa itseni, ajatukseni, mielihaluni ja tarpeeni. Koetan pikkuhiljaa tutustua tähän uuteen minään, katsoa miten sen kanssa tulen toimeen, mihin tämä uudenlainen tyyppi kykenee. Vähän joka välissä olen mielessäni kutsunut tätä uutta pelkuriksi, liian turvallisuushakuiseksi, varman päälle pelaajaksi.

Ja silti; aamulla saan kuulla loistavia uutisia tilapäisestä työajasta, joka saa lompakkoni lommolleen, mutta antaa enemmän ja illalla kuulen, ettei asumisemme täällä jatkune kauaa, eikä minulla ole mitään tietoa minne suuntaisimme, mistä lommolompakkoinen saisi mukavan kodin.

Ja siinä minä sitten istun. Totean saaneeni taas kaiken haluamani; sen työajan, vapauden hetkeksi ja seikkailun, sen tunteen kun taas kerran pelissä paljon eikä varmuutta mihin jatkaa, eikä oikein ketään jolle puhua.

Puhuttelen itseäni, punnitsen ja puntaroin tilannetta, kunnes se muuntuu suuremmaksi kuin onkaan. Mietin olisiko tämä se hetki, puhutteleeko maailmankaikkeus juuri nyt juuri minua, käskeekö se syöksymään Lontooseen etsimään onnea tuhansien muiden lailla, säntäämään niityille hoitamaan mehiläisiä, etsimään jo viimeinkin se mies ja avio-onni.

Sitten tulen taas järkiini, mietin miten helppoa olisi oikeuttaa oma toiminta tilanteilla ja olosuhteilla, unohtaa se, että minä nyt kumminkin satun olemaan ruorissa, ohjaamassa aivan itse oman elämäni paattia. Elämä saattaa heittää millaista keliä vain, mutta loppujen lopuksi en ole mikään tahdoton lastu laineilla vaan oman elämäni toimija.

Ja näin olen taas päätynyt alkuun. Uskallan langeta vain pieniin kiusauksiin, sillä en tiedä kuka olen ja mitä haluan. Turvaan elämääni, haluan tovin maton pysyvän jalkojeni alla, en vielää ole valmis matkaamaan sen kanssa suurempiin elämän muutoksiin.

Kohden uutta

2010-09-22T19:21:00.000+03:00

Asiat etenevät suuntaan, josta joskus naureskellen, itsekään uskomatta, puhuin. En tiedä mitä pitäisi ajatella. Minulla piti olla tapahtuma köyhä syksy.Olen ollut tyytyväinen uusiin työkuvioihin, uusiin ihmisiin, kaikkeen uuteen. Kieltämättä kaiken uuden omaksuminen, uudet tavat, ihmiset, ne eivät vain ole helppoja minulle. En ole tarpeeksi sosiaalinen sujahtaakseni aina vain uusiin kuvioihin, antamaan aina vain uuden upean vaikutelman.

Osittain itseltäkin salaa laskeskelin päiviä komennuksen loppumiseen, sen normaalielon alkamiseen. Olisi taas oma työpöytä, tutut ihmiset ja tehtävät. Ei tarvitsisi pingottaa, omaksua aina vain lisää uutta ja koettaa samalla olla osa uutta tiimiä.

Sitten se taas tapahtui; avautui mahdollisuus hypätä aina vain suurempiin saappaisiin, lyöttäytyä taas uuteen porukkaan, oppia aina vain uusia sovelluksia, toimintatapoja ja sen semmoista. Vastasin kysymykseen kyllä, ennen kuin aivoni kerkesivät edes sulattamaan saamansa tiedon. Totta kai olen kiinnostunut, tietenkin pärjään, aivan taatusti olen kuin luotu tehtävään ja ei, ei toki minua haittaa, ettei tämän kertaisen komennuksen loppumisajankohdasta ole kellään tietoa.

Nyt koetan uskotella, että tuleva on hyväksi, sehän on juuri siihen suuntaan kun joskus ajattelin pyrkiväni.
Pyyhin kapinalliset ajatukseni, ne jotka kiljuvat, ettei minusta ole siihen, etten minä ole sellainen. Hautaan taas toistaiseksi haaveeni boheemistahippielosta ja mietin joudunko ostamaan jakkupuvun, meikkaamaan tai ainakin kampaamaan hiukseni aamuisin.

Olen onnellinen, olen tyytyväinen. Silti, jos pääsisin palaamaan niihin sanoihin kolmen vuoden taa, olisin ehkä hiljaa, en halajaisi tämän kaltaisia asioita kohtalolta, vaan tyytyisin salaisissakin haaveissa siihen mitä silloin oli.

Kurtisaanin vuoteessa

2010-09-12T18:24:00.001+03:00

Isovanhempien päiväpeitto pääsi hetkeksi käyttöön. Ei se sitä muuta, että olen ikuisuuden ollut kyllästynyt rautahirviöön, jota sängyksi kutsun, mutta saa se siihen pienen muutoksen. Ja uutta sänkyähän en osta, ennen kuin törmään siihen oikeaan sänkyyn.

Sarah Dunant:in kirja Kurtisaanin vuoteessa pääsi uusinta luentaan ja sille on toisenkin lukemisen jälkeen paikka katsottuna kirjahyllystä. Kurtisaani Fiammetta Bianchinin ja kääpiö Buccinmaailma aukeni silmieni eteen. Kykenin siirtymään vaivatta Rooman kapuille, joilla veri lainehti, koin Venetsian rappion, kykenin näkemään mielessäni kaikki kuvaillut maisemat vaivatta, vaikken koskaan kuvatuissa paikoissa ole käynyt.

Luin myös Venuksen syntymän samalta kirjailijalta ja olin hyvin pettynyt. Kirja oli hyvä, mutta Kurtisaanin vuoteeseen verrattuna se oli hajanainen, sekava ja päähenkilö oli hermoille käyvä. Olisin ollu tkirjaan tyytyväisempi, ellei edellisen kirjan jälkeen ennakko-odotukset olisi olleet pilvissä. Löysin Dunantin sivuilta muitakin kirjoja luettavaksi, mutta pahaa pelkään, etten löydä kurtisaanin veroista, siinä tarinassa oli taikaa.

Kellokosken Prinsessa ja Pimeyden Prinssi

2010-09-10T23:13:00.001+03:00

Torstaina minulla oli kerrankin kamera mukana Sörnäisissä. Olen kesän mittaan ihaillut tätä kävelytien pätkää ja nyt sain sen ikuistettua. Jokaisessa kaaressa kasvaa omanlaisiaan köynöksiä, reunustaa koristaa eksoottisen näköiset kukat, tästä minä pidän. Pieni pala puutarhaa keskellä kivikylää.

Työpäivän jälkeen ohjelmaan kuului Prinsessan ennakkonäytös, kera keskustelu paneelin johon osallistui Osmo Soininvaara, elokuvan ohjaaja, Arto Halonen ja yksi käsikirjoittaja näyttelijä, Paavo Westerberg sekä Kellokosken nykyinne johtaja, jonka nimi livahti muistista. Eloku8va oli loistava ja myöhemmin kirjakaupassa pikaisesti kurkkasin Ilkka Raitasuon Kellokosken Prinsessa kirjaa ja sain aavistuksen lisävalaistusta Prinsessasta, tuo kirja täytyy saada ajan kanssa luettavaksi.

Illalla Areenalla lauloi Ozzy. Keikka oli mahtava. Upea. Energinen.

Yön nukuimme majapaikassamme liian kapeassa vuoteessa. Pyörin koko yön, niin paljon, että alkoi itseäkin ärsyttää, mutta oli kiireinen torstai sen arvoinen.

Väsyneenä juhlahumuun

2010-09-04T20:20:00.001+03:00

Päivällä Vermo ja illalla Drag show artust 2010, suunnitelma tuntui vielä eilen hyvältä, mutta nyt jalat kirkuvat uupumustaan ja silmäluomet painavat tuhottomasti. Onneksi viisaana varasin matkaan ne kaikista korkeimmat korot.

Mietin, voisiko Drag kisailuun mennä yleisöksi sääri sheivaamatta, mutta selätin laiskotuksen ja päätin sen verran panostaa ulkoasuun, että pahimmat järkytyksen aiheet poistan.

Lähellä kaukana

2010-09-02T22:53:00.000+03:00

Kun pääsee ajoissa töistä, voi seikkailla kaupungilla. Voi käydä tapaksilla äidin kanssa Mayassa, seikkailla uudistuneessa Stockan Herkussa ja istahtaa kahvilaan keskustelemaan lentojen hinnoista. Kun vain iltojen pimetessäkin muistaisi, ettei sitä aina tarvitse mennä kauas ollakseen etäällä, saadakseen asioihin välimatkaa.

Lupauksia

2010-08-30T08:14:00.001+03:00

Vuoden vaihde on talvella, oikeasti. Minulla se oikea vuoden vaihtuminen, uuden aloitus, on syksyisin, kun koulut ovat alkaneet.
Joten tänä muutoksen aikana lupaan pyhästi aktivoitua kokkaamisten suhteen. Kaikki tekosyyt ovat käytetty ja olen lopen kyllästynyt lusmuiluuni.

Nyt siis palaan hellan ääreen, aloitan taas yhden mielenkiintoisen työväen opiston kurssin, jumppaan vedessä ja haaveilen tapahtuma rikkaasta syksystä.

Liekeistä

2010-08-29T21:49:00.000+03:00

Maaniseva rumpuja takova mies.
Ja toinen joka lauloi, kuin olisi kaapattu jostain aikain takaa.
Ei se sen enempää vaatinut.
Se iski johonkin hermoon.
Etenkin ne rummut.
Myöhemmin Wikipedia kertoi, että tyyli suuntana olisi punk.
Onkohan minulla ikäkriisi, kun punk on alkanut iskemään?

Black Magic Six

Lutakko liekeissä

2010-08-28T11:55:00.000+03:00

Ilta venähti entisen työkaverin luona juorutessa, mutta aamu oli täynnä energiaa. Ikkunoista avautui huikea maisema ja lehdestä aikaa sitten repäisty resepti oli toteutusvuorossa.
Muiden keittiöissä häärääminen on vapauttavaa, se tekee tavanomaisesta leipomisesta seikkailun, kun saa metsästää jokaista kauhaa ja kapustaa.

Päivän muu ohjelma on musiikkia, musiikkia ja musiikkia. Ja tietenkin loistavaa seuraa.

Nämä haluan kuulla;

LAVA I (ulko)

13:00-14:00 JARKKO MARTIKAINEN
15:00-16:00 SAMULI PUTRO
17:00-18:00 TIMO RAUTIAINEN

22:45-23:45 MOKOMA

LAVA II (piha)

21:45-22:45 LAPKO

Lutakko on paras paikka pukeutua pöhkösti, sillä siellä on minimaaliset mahdollisuudet törmätä tuttuihin ja lisäksi siellä on ihastuttavan hämyisää. Noita viimekertaisia meikkejä tahi naaman vääntelyitä ei nyt päivänvalossa ulkosalla kehtaa toistaa, mutta odottakaahan taas kun illat pimenevät ja ihminen koettaa taas karkoittaa arkea maalaamalla naamansa peljästyttäväksi.

Suunnitelmissa

2010-08-25T13:40:00.000+03:00

Soittojuomalat ja vastaavat ovat tuokioksi menettäneet lumonsa. Se voi olla tämä ikä, meillä kaikilla. On tullut nähtyä yöelämä, on tullut todettua, ettei siellä mikään suuresti muutu, vaikka tuokioksi vetäytyisikin syrjään.

Me suunnittelemme muuta. Ei mitään pikaista visiittiä pubiin, ei yökerhon kallishintaista kimallusta. Me suunnittelemme rauhallisempaa aikaa, kunnon irtiottoa arjesta.

Aiomme pakata mukaamme hyvää ruokaa, luettavaa ja reippailuvaatteet. Jahka tämä syksy tästä nyt hivenen etenee.

Me selaamme jo kalentereita, etsimme kaikille sopivaa viikonloppua.

Me menemme maalle, mökille, saareen, Saimaalle. Nyt tekisi mieli pikakelata koko ihana elokuu vaugdilla ohi ja sännätä suoraan syyskuuhun ja matkaan.

Kajakin kapean vesille työnsin

2010-08-24T14:58:00.001+03:00

En ole melonut ikuisuuksiin. Luulin, etten enää perustaisi melomisesta, sillä tavoin kuin joskus, mutta olin väärässä. Melominen oli mahtavaa, se rauhallinen eteneminen, vedentasosta maailman tarkastelu, hiljaisuus siinä oli enemmän kuin riittämiin syitä pitää melomisesta.

Elokuinen päivä oli lämmin ja tyyni. Seutu vaikutti hiljaiselta, veneilijät olivat poistuneet, muutamilla mökeilä oli väkeä, muuten koko tienoo oli rauhaisa.

Alkuun olin kömpelö, hain tuttua liikerataa, tasapainoa, rytmiä.
Ja kun sain melomisen sujumaan hyvin oli vuorossa kameran yhdistäminen kuvioon.

Halusin ikuistaa syyskesän sävyt, vuosia sitten hylätyn majavanpadon, kalliot, veden leikin, tunnelman.

Onneksi en ollut ainoa kuvaava meloja, vaan saatoin pysähdellä hyvällä omallatunnolla räpsimään kuvia.

Viikonloput kuluvat sukkelaan, milloin missäkin mökillä. En halua uskoa syksyn jo alkaneen, en vaikka koulut jo alkoivat, kesäloma on pidetty loppuun ja aamuisin ilmassa on ripaus syksyä. Haluan tämän kesän vielä jatkuvan. Vielä olisi paikkoja käymättä, ihmisiä tapaamatta.

Pitihän sitä kokeilla kaatumistakin, kun vesi oli lämmintä. Harmillisesti kamerasta loppui akku juuri väärällä hetkellä ja veden alta ikuistui vain yksi kuva.

Mustaa samettia

2010-08-18T22:19:00.000+03:00

Elokuun yöt houkuttavat valvomaan. Mustat pehmeät yöt, tuokiot ennen syksyn kirpeyttä, niissä on taikaa.
Elokuisina iltoina kuuluisi valvoa liian myöhään, katsoa mustuutta. Jakaa salaisuuksia, hupsutella.
Elokuisina öinä voisi valvoa parvekkeella aamuun, uskoutuen toiselle. Elokuisina öinä voisi katsoa huikaisevaa tähtitaivasta kaukana katuvaloista. Elokuisina öinä voisi tanssia jalkansa tunnottomiksi.
Mikä ihme sai minut jo pitämään kaiken loman? Elokuu kutsuu minua ja joudun sulkemaan korvani kaikelta muulta, kuin Nukku-Matin kaukaiselta huhuilulta. Malttaisinko ensi kesänä varata muutaman lomapäivän aivan loppukesään päästäkseni hyvällä omallatunnolla nauttimaan samettisista öistä?

Ei se oo paha...

2010-08-17T20:22:00.000+03:00

Maanjäristyksen seurauksena syntyneet kalliot ja luolat sijaitsevat Joutsantien varressa, noin 17 kilometrin päässä keskustasta. Luolien kallioperä on vanhaa peruskallioaluetta. Jääkausi muovasi kallioista luolaston, jossa läheisen kylän ihmiset asuivat piilossa viholliselta Ison Vihan aikana 1713 - 1721.
Kangasniemi

Kuuntelin Hesarin takaa pöydässä käytävää keskustelua.

Keskusteli eli ja polveili enkä ole varma missä vaiheessa ryhdyin salakuuntelijaksi, herkistin korvani kuuntelemaan, enkä vain kuulemaan.

Joukko aikuisia, siistejä jakkupukuleidejä keskusteli keskenään kesän jälkeisestä janosta, janosta, joka iskee joka päivä. Ratkaisu janoon löytyy jääkaapista, jossa aina on viileää janon viejää, koska sitä on kotona laatikko kaupalla.

Ei se oo ongelma, jos siitä pystyy puhumaan. Ei se oo ongelma, jos siitä pystyy vitsailemaan.

Keskustelussa vilisi viittauksia niihin reppanoihin, joiden jano esti työnteon tai oli kolmatta kuukautta päällä pahana, putkena. Semmoiseen leidit eivät kohdallaan uskoneet.

...Minä katsoin heihin ja he katsoivat pulloon löytäen sieltä tulevaisuutensa. Heille ikuinen jano ei enää ollut leikkiä. Heiltä se oli vienyt työt, asunnot, ihmissuhteet, kaiken muun kuin janon. Heille jano oli yölliset herätyskellon pirahdukset, heräämiset huikalle, että olisivat aina huikan päässä krapulasta. Heille jano oli ruokajonoja, näpistelyjä, lainaamista....

Ei se oo paha, jos on jano. Ei se oo paha, jos menee juoma tai pari illassa. Ei se oo paha.

Se vain iski kipeään kohtaa, osui pahasti. Viikonlopun keskustelu, sen herättämät muistot, se varmaan sai aikaan sen, että se oli niin paha. Voiko alkoholistin läheinen koskaan toipua? Vai onko entinenkin alkoholistin läheinen aina läheinen, aina vereslihalla, valmiina ärsyyntymään?

Asiat eivät märehtimällä parane, joten valikoin musiikkia leivonnan taustalle ja hoilaan isosedän kanssa kuinka tippa ei tapa ja kuinka jokainen Horsma kuihtuu lailla lupauksen.

Satoa

2010-08-14T13:25:00.000+03:00

Vanhoja kuvia palstan tämän vuoden sadosta.

Pavut ja herneet eivät onnistuneet tänä vuonna toivotulla tapaa; sokeriherne päätyi joko fasaanien ruoaksi tai oli muuten vain haastava, pavut jäivät kitukasvuisiksi. Onneksi palstakumppanin istuttama silpoydinherne sentään tuotti satoa, silloin kun kumpainenkin olimme reissunpäällä.

Tapahtumaköyhää elämää lykätty toistaiseksi

2010-08-12T22:33:00.000+03:00

Taas sain mahdollisuuden mennä oppimaan uutta, uusiin tehtäviin. Taas saan sujahtaa uuteen porukkaan, uusiin tehtäviin. Tavallaan se on mukavaa ja tavallaan taas. Juurihan palasin lomalta, juurihan päätin aloittaa tylsän arjen. Ikävystyä, pitää asiat tuokion muuttumattomina. Juuri näin päätin. Ja sitten aukeni taasen tilaisuus, jolle ei oikein voinut sanoa kuin juu.

Illalla muksu tuli kotiin kukkia keräämästä. Teimme kanapastaa hänen reseptillään. Siinä keskustelun lomassa sanoin taas ne niin tutut sanat; joutunut sairaalaan, asioita tutkitaan. Nimet ja sairaalat muuttuvat, sanojen hillitön paino, taustalla piilevä huoli, ei.

Mistä tahansa voi tulla normaalia. Se käy yllättävän nopsaan. Pahinta on, että se vaikuttaa moneen. Me puhumme kuolemasta, me puhumme sairaaloista ja siltikään emme. Jutut menevät tuttuja uomiaan, maailmoja syleilevät pohdinnat ja keskustelut odottanevat aikaansa. Se mikä meille on normaalia, ei ehkä ole normaalia muille. Joskus huomaa, että puhuu asioista, joista ei pitäisi puhua, sanoo sanoja, joita ei ole tapana lausua.

Nyt en haluaisi mennä uuteen paikkaan, en hymyillä uusille ihmisille, en antaa hyvää kuvaa itsestäni, en omaksua uutta tietoa. Ei se siitä ole, että kuuli uutisia, siinä on muutakin. Siinä on muistojen paino, siinä on asioita, jotka eivät juuri tähän liity, mutta yhdessä ne ovat suuria.

Haluaisin vain mennä hyppimään pimeään saliin. Kuunnella musiikkia, joka täräyttää ajatukset hetkeksi pellolle. Nauraa suu korvissa hullunnaurua solistille, joka sylkee vedet katsojien niskaan. Haluan endorfiinihumalan, haluan todellisuuspaon, haluan nukkua yön näkemättä unia, joiden jälkeen herään hymy huulillani todellisuuteen.

Kun asioita tarkastelee vakavammin, voinee vain todeta, että tämä nyt vain taitaa olla yliherkkä kuunvaihe, johon nyt vain sattui osumaan asioita. Pian asiat saanevat oikeat mittasuhteensa ja hymähdän draamailulleni.

Aikamatka muistoihin

2010-08-12T20:23:00.000+03:00

9-10.8 2005
Hiostava, tukala ilma, pääkipua kokopäivä. Jomottavaa, pistävää, vihlovaa, hulluksi tekevää kipua, niin kuin nykyisin liian usein ennen ukkosta.
Vaatteet ahdistivat, olivat tukalat ja epämukavat. Hiki valui kasvoilla, kaulalla, koko keho tuntui peittyvän nihkeään kosteuteen.
Ahersin liian pitkää päivää liian olemattomien unien jälkeen. Päivä kului verkkaan, tunnit matelivat, jopa minuutit tuntuivat kestävän iäisyyden. Toinen päivä loman jälkeen töissä ja olin jo valmis kirkumaan turhautumisesta.

Työpisteeni tuuletin puhalsi niskan jumiin, muuta apua siitä ei tuntunut olevan. Linkkasin kipeällä polvella ympäri työpaikkaani, mulkoillen äkeänä tyhjää aluetta, ei ketään kelle kiukutella, kun kerrankin olisi oikeassa vireessä. Olisin niin halunnut kirkua turhautumiseni, nihkeän tukalan oloni ja kaiken muun takia jollekin tai vain paeta paikalta. Mutta velvollisuus ennen muuta, niinpä jatkoin surkean palkkani tienaamista naama miljoonalla mutrulla.

Ennen seitsemää taivas repeää, vettä sataa kaatamalla. Näen kuinka valtaisat pisarat tanssivat asfaltilla saaden tiet tulvimaan. Hillittömänä valuva taivas heikentää näkyvyyden olemattomaksi. Ilma viilenee. Pään jomotus alkaa pikkuisen helpottaa, on helpompi hengittää, olla.

Ja sitten se tapahtuu, suihkua koko päivän haikaillut mieleni saa mitä oli kaivannut, minun on lähdettävä ulos. Heppoiseen, rikkinäiseen sadetakkiin verhoutuneena lähden kaatosateeseen. Vesi hakkaa takin huppua hillittömällä raivolla. Salamat risteilevät sinisinä pääni päällä. Muut äänet hukkuvat ukkosen kumuun. Vaikka kuinka koetin piilotella takkini alla, on se turhaa, vesi löytää tiensä kaikkialle. Kaikki vaatteeni kastuvat, jopa sadetakin suojaamat. Vesi tunkee sisään kaula-aukosta, valuu rintojeni välistä alas kastellen vatsani. Puseroni kastuu, housut liimautuvat märkinä jalkojeni ympärille, kengät lotisevat joka askelella. Tämä ei kuulu työtehtäviini, auttaa jotakuta ohjeisiin perehtymätöntä urpoparkaa kaatosateessa, olen vain niin typerän kiltti. Avustan miestä joka ehdoin tahdoin oli itsensä kiipeliin saattanut, saan vaivan palkaksi hätäisesti mutistun kiitoksen ja sitten mies livistää paikalta.

Sade vain yltyy pyrkiessäni takaisin sisälle. Tie lainehtii. Vesi yltää ensin nilkkoihin ja sitten aina vain ylemmäs. Tunnen virran imun, tieni on muuttunut matalaksi joeksi jonka keskellä tarvon, kiirehtimättä, mitäpä sitä enää siinä vaiheessa hoppuilemaan kun on jo litimärkä.

Seuraavana päivänä olen taas takaisin maalla, myrskyn keskellä kuuntelemassa uutisia juuri sattuneesta kopteri turmasta. Olo rakkaiden keskellä on euforinen, vaikka maalle pääseminen vaati taas yöunista tinkimistä, tuntikausien matkaamista busseilla. Maalla, sukuni keskellä on hyvä, vaikka ulkona vaahtopäät vain kasvavat kasvamistaan. Aamusta saakka raivonnut myrsky (ja muut seikat) on estänyt verkkojen noston, nyt saavuttuani miehet päättävät lähteä uhmaamaan aaltoja ja tuulta. He lähtevät myräkkään oransseissa veneliiveissä, sadevaatteet päällään.

Pieni vene, pieni moottori ja iso myrsky, olen huolissani. Jään rannalle pikkuisen ja isoäidin kanssa huolehtimaan kaikista mahdollisista onnettomuuksista jotka miehiä saattaisi myrskyävän veden keskellä kohdata. Satunnaiset voimakkaat sadekuurot ja raju tuuli tekevät ulkona seisoskelusta huonon vaihtoehdon. Sisällä kaivan kiikarit esiin ja etsin suuren veden keskeltä pienen veneemme ja sen kaksi kirkkaan oranssiin sonnustautunutta matkustajaa. Selostan muille rauhallisen kuuloisesti miesten matkaa, koettaen saada selostukseni kuulostamaan luottamusta herättävältä. Pelko kuristaa kurkkuani. Rakkaani vesillä ja minä maissa. Mitä voisin tehdä jos heidän veneensä kaatuisi, tuolla kaukana lähimmistä saarista. Tunnen olevani hyödytön, jatkan selostustani kuin selostaisin tavanomaista verkoilla käyntiä. Yritän saada ääneeni lämpöä ja luottamusta. Miehet saavat verkot ylös vedestä vaikka vene keikkuukin aalloilla kuin lastu. Pelkoni alkaa kutistua, pahin on ohitse.

Pienen veneen kokka käännetään kohta kotirantaa ja minä jatkan heidän seuraamistaan silmä tarkkana, taikauskoisen varmana ettei heille saattaisi mitään tapahtua, kunhan vain kokoajan, silmää räpäyttämättä, heitä valvoisin. Veneen tullessa aivan likelle rantaa ryntään piilottamaan kiikarit takaisin paikalleen, enhän toki halua jäädä kiinni moisesta, aivan kuin en luottaisi miesten kykyyn selvitä tuommoisesta myräkästä ehjin nahoin. Ja sitten säntään vastaanottamaan venettä. Aallot ohjailevat venettä, pieni moottori ja kapea rantautumispaikka antavat haastetta yllinkyllin. Hyppään rantaveteen ollakseni avuksi, kahden viimekesän vaikutuksesta rannasta on tullut jyrkkä ja hankala liikkua. Aallot kuohuvat jalkojeni ympärillä ja kenkäni, nuo söpöt läpykäs parat eivät välitä vedestä. Koko kesän olen hyppinyt veteen sandaalit jalassa ja nyt tänä kirottuna kertana olin napannut väärät kengät jalkaan. Mutta pääasia on, että vene on saatu rantaan ja miehet hengissä myrskyävän veden keskeltä pois, kengät kerkiää kuivata myöhemminkin, jos niitä enää kannattaa.

Onko se tämä ikä, kun kaikesta tuntuu olevan ikuisuuden kestävä silmänräpäys?

Sonin myräkkä

2010-08-11T22:32:00.000+03:00

Apollo-lava, se suurempi, kärsi pienempiä vahinkoja tuulessa, mutta sekin vaati kunnostusta. Ainoa näyttävämpi korjaus sivu- ja taustakankaiden lisäksi oli yhden sähköjohdon vetäminen lavalta äänikoppiin. Se olisi ollut vinkeä nähdä ylhäältä lavalta käsin; miten ihmismassa hitaasti jakautuu paljastaen keltaiset viivat.

Kisa johtokorokkeesta oli kova; sen päällä seistessä ei tarvinnut kylmettää varpaitaan kylmässä mutavellissä.

Bruce Dickinson tuli jutustelemaan yleisölle, toisin kuin mököttävät mötikät. Mötley Crüe tyytyi perumaan keikkansa ja olemaan piilossa faneiltaan. Täytyy sanoa, etten ymmärrä Iron Maidenin faneja, joista osasta oli hupaisaa nähdä surullisia ja kyynelehtiviä Mötikkäfaneja, ei kai kenestäkään voi aivan oikeasti olla hupaisaa seurata toisten pettymystä?

Cyberin teltta oli yksi harvoja, jotka säästyivät vaurioitta ja löytyipä sieltä kuivia vaatteitakin aivan festareiden loppuun saakka. Jotkut vain osaavat festarikojujen pystyttämisen ja keksivät jopa jostain pitkospuut mutaa vastaan.

Myräkän jäljiltä vessojen luona oli huomattavasti enemmän vettä.

Alice esiintyi aika riisutulla lavalla, mutta se vain antoi esitykseen oman säväyksen. Oikeat esiintyjät kykenevät esiintymään vaikka missä, heille se ei ole kulisseista kiinni.

Sonispheresta

2010-08-10T08:55:00.002+03:00

Myrsky iski Kirjurinluodolle!

Sunday, August 8, 2010

Sonisphere Festivalille Kirjurinluodolla iski tänään n. klo 16 rankka ukkosmyrsky jonka voimakkaat tuulenpuuskat vahingoittivat lavoja ja kaatoivat alueella olevia aitoja ja telttoja. 40 ihmistä loukkantui, joista kaksi vakavasti. Vakavasti loukkaantuneet on kuljettu jatkohoitoon sairaalaan.
Sonisphere Festivalin tuottaja Stuart Galbraithin mukaan ”Ajatuksemme ovat nyt loukkaantuneissa ja toivomme, että he toipuvat täysin”.
Kakkoslava vahingoittui niin vakavasti, että yleisön, esiintyjien ja henkilökunnan turvallisuuden takaamiseksi viranomaiset sulkivat lavan kokonaan. Mötley Crüen laitteisto vahingoittui niin pahoin, että he joutuivat peruuttamaan esiintymisensä kokonaan. Iggy Pop esitti päälavalla neljän kappalettaan akustisesti samanaikaisesti, kun Sonispheren kiertuehenkilökunta työskenteli kuumeisesti lavan takana ja alueella yrittäen kuivata sateen kastelemia laitteita ja korjatakseen tuulen aiheuttamia tuhoja.
Lainattuaan laitteistoa Slayeriltä, Alice Cooper esiintyy parhaillaan päälavalla ja soittaa täyspitkän setin. Samoin Iron Maiden nousee suunnittellusti lavalle klo 21.50 ja soittaa täyden kahden tunnin keikan. Poliisi ja viranomaiset ovat antaneet festivaalille jatkoluvan, jotta Iron Maidenin keikka voi loppua myöhemmin kuin oli suunniteltu.
”Teemme kaikkemme, jotta saamme esiintyjät lavalle ja shown jatkumaan. Esiintymiset jatkuvat niin kauan, kuin ne turvallisesti voivat” sanoo Stuart Galbraith.

Riikasta tuodut kengät kärsivät lätäköissä.

Iggy heittäytyi improvisoimaan puhelauluosuuden päätösbiisiin. Se meni osapuilleen tähän tapaan: ”Voi olla, että tulevaisuudessa rockmusiikki kuulostaa jälleen tältä, kun sota runtelee maailman. Silloin ei ole vahvistimia. Maailmassa ei ole tietokoneita, ei kännyköitä, ei tekstiviestejä. . .”
Satakunnan kansa

Kaljakellunta

2010-08-06T19:01:00.004+03:00

Kesiini on kuulunut muutama tapahtuma, joita en ole suostunut jättämään väliin; Helsinki Pride ja Kaljakellunta. Tänä vuonna kumpikin jäi välistä ja se harmittaa.

Suomen kesä on lyhyt ja nyt tälle viikonlopulle on kertynyt liikaa, on Kemmakat Puumalassa, on Kaljakellunta Vantaalla, on Sonisphere Porissa. No me valitsimme muksulle mieluisimman. Porin reissu oli joululahjansa, me kun emme varsinaisesti tarvitse mitään lisä rompetta kotiin ja tämmöiset kokemukset yhdessä ovat silloin passeli vaihtoehto lahjaksi.

"Kaljakellunta on kaikille avoin tapahtuma, jolla ei ole virallista järjestäjää. Ideana on, että joka vuosi satunnainen määrä ihmisiä kelluu halvoissa kumiveneissä (tai muissa kelluvissa välineissä) pitkin Keravanjokea. Fiilis on tärkeintä samoin kuin oikea asenne. Säällä ei ole niin väliä."

"Tänä vuonna lähtö on Keravanjoen ja Vantaanjoen risteyskohdasta (esim. Niemitie, Helsinki osoitteella kartasta). Päätöspiste on Pikkukosken uimarannalla."

Oheiset kuvat on vuoden 2008 reissulta, jossa olimme muksun kanssa luomulimpparilla, kumikanootilla ja saippuakuplilla varustautuneina. Reitti oli kurjin, liian suuri osa matkasta meni rantoja pitkin, koskia ja muita väistellen. Tämän vuotinen reitti puolestaan on henkilökohtainen lempparini. No ehkä ensi vuonna pääsen taas kellumaan.

Matkaan pian käyn

2010-08-06T09:43:00.003+03:00

Porin matka lähenee. Enää en stressaa majapaikoista, kyydeistä ja semmoisista. Nyt luen säätietoja, toivon sateiden ja myräköiden ohittavan Porin. Pakkaan laukkuun jotain tarpeellista, mietin miten ihmeessä saan aikani kulumaan konserttialueella, sieltä kun ei kesken kaiken pääse poistumaan kaupungille kiertelemään.

Ennen kaikkea olo on haikea; Sonisphere on koko kesän symbolisoinut minulle kesän loppua, loman loppua, syksyn ja arjen alkua. Ja nyt on sen aika. Ohi on pitkä kuuma intiaanikesä. Ohi on aamu-uinnit ja päivänokoset. Mutta vielä ei ole ohi mahdollisuus pikniköidä ruokatunnilla, uida järvessä, puuhata puutarhassa. Vielä on hitunen kesää jäljellä.

Matkan varrelta

2010-08-05T21:42:00.000+03:00

Jyväskylän rallit tuli koettu toiseen kertaan, vahingossa. Koko kaupunki tuntui kuhisevan nelipyöräisten ystäviä ja koin olevani hieman ulkopuolinen koko touhusta.

Jyväskylässä oli taas kerran mukavaa; mökkeilyä, kaupunki oloilua ja leivontaa. Tällä kertaa aikataulu ei sallinut keikkoja, mutta suunnitelmissa on taas katsoa joku sopiva hetki Lutakolle.

Tänään kotiuduimme. Pakaasien kanssa elely on tullut tutuksi kesän mittaan. Nytkin jätän suosiolla pyykin koriin, pakkaan uudet laukut ja valmistaudun elämään niiden keskellä.

Lapsi pyysi tänään leikkaamaan hiuksiaan. Kymmenen senttiä meni ja äidin sydäntä särki. Suunnittelen talvella syöttäväni lapselle D-vitamiinia sun muuta, jotta hiukset taas ensi kesänä liehuisivat villisti.

Tiedän hiusten kasvavan takaisin. Tiedän, että ne ovat vain hiukset. Tiedän, että ne eivät ole minun ja minulla ei ole niihin sanavaltaa, mutta silti se oli iso asia.

Hiukset ennen leikkausta, huomaa taustalla oleva liiskekatiska.

Oloneuvos

2010-08-03T10:02:00.004+03:00

Juhannuksen työurkkaan kuului kevään talkoista keskenjääneen Liplapin Oloneuvoksen loppuun saakka kokoaminen.

Laituri tilattiin lyhyenä, paikkaansa sopivana. Lyhyydestään huolimatta on se paljon massiivisempi roikale, kuin edeltäjänsä, joka hajosi paikallisten pelastajien pomppiessa siinä porukalla joitain kesiä sitten.

Kannattaa muuten raapustaa mökkipaikkansa koordinaatit jonnekin ylös, on paljon helpompi hälytellä pelastusjoukkoja hätiin, kun osaa selostaa 112 henkilökunnalle, missä kaivataan apua.

Tämä oli lähtötilanne, sekä laiturin silta/kansiosio, että päädyn levennys oli tässä pisteessä meidän velipojan kanssa käydessä puuhaan.

Paketissa tuli mukana ovela laudan leveyden mittain, jonka avulla asettelimme laudat tiuhaan, aiemmassa, itse tehdyssä laiturissa laudatkin olivat harvemmassa.

Pikkuisena makoilin ilkosillani juuri tehdyllä laiturilla ja sain kehoni täyteen tikkuja, joita kaiveltiin pitkään ja hartaasti neulalla pois, näissä valmis laitureissa ei ole moista vaaraa.

Laiturin kokoaminen ei ollut haastavaa, ympäristö siihen oli. Kallio vietti jyrkkänä veteen tai sitten nilkkamme muljuivat kivikossa.

Liekö se sitten ympäristön syy vaiko meidän tekniikkamme, niin tuo siirtokellukkeiden asentaminen laiturin alle ei kyllä ollut niin kevyen vaivatonta, kuin ohje antoi ymmärtää.

Hiekkaiseen pohjaan, äkkisyvän partaalle pystytimme kannaketolpat.

Keväällä en suostu uiskentelemaan jäiden joukossa laituria asentelemassa. Laiturilla olevat narut oli tolpissa olleissa sokissa. Tolpat hilattiin ylös laiturin paikalleen uittamisen ajaksi ja niiden irrottamisen piti olla helppoa ja näppärää, mutta ei se mennyt ihan niin sujuvasti, kuin insinööri sen oli kuvitellut. Painava tolppa, heppoinen sokka, jonka varassa tolpan kokopaino on, niin eihän se millään voi toimia keveästi.

Ei, se ei ole kasvihuoneilmiöstä kärsivä jääkarhu, se olen minä kannakekellukkeen kanssa, jäisenä ja epätodellisissa tunnelmissa; onko se nyt ihan oikeasti kasassa ja käyttökunnossa?

Rallit veneeseen

2010-08-01T10:29:00.002+03:00

Mökillä meillä on vanha vene, jossa on kokoon nähden turhan pieni moottori, sen kulkuasennossakin olisi toivomisen varaa ja se ei ole mukavin soutaa, mutta olen siihen kaikesta huolimatta naurettavan kiintynyt.

Eno oli sahauttanut uusien rallien laudat mittaan ja meille piti jäädä vain kokoaminen, mutta ei se niin yksinkertaista aivan ollut. Palikoita tuntui olevan liikaa ja ne eivät tuntuneet olevan oikeaan mittaan sahattuja.

Minulla on veli. Maailman paras semmoinen. Hän on kaiken muun lisäksi näppärä korjaamaan, kokoamaan ja rakentamaan kaikkea. Rasitteeksi ja hidasteeksi hänelle on annettu sisko,joka haluaa kovasti aina olla apuna ja mukana.

Tämä pikkuinen askare sujui sukkelaan suurempien välissä, mutta saimme kumminkin aikaan rattoisan keskustelun aiheesta kuuluuko minun kiusata veljeäni kameran kanssa, jos kerran kovasti koetan olla avuksi. Kaipa onnistuin olemaan avuksi tai ainakin jonkin verran poissa jaloista, sillä loppujen lopuksi saimme hurjan näköiseen veneeseen hohtavat uudet rallit.

Ero kuluneen veneen ja uusien lautojen välillä haalenee, jahka aurinko saa haalistettua puun harmaaksi, sitä odotellessa Linda kumminkin pesi veneen aavistuksen paremman näköiseksi.

Sonisphere

2010-07-28T10:50:00.000+03:00

Meillä on liput kahdelle päivälle.
Meillä on intoa.
Meillä on laukku pakattuna.
Meillä ei ole kyytiä.
Meillä ei ole majapaikkaa.
Minulla alkaa olla asian suhteen stressi.

Eli jos haluat pelastaa kaksi seikkailijatarta pulasta, niin vinkkaa ;)

Negative 16.4.2010, Nosturi

Aamukaffella

2010-07-27T22:36:00.001+03:00

Meillä on tapana työporukalla käydä kerranpari kesään Kauppatorilla aamusumpeilla.
Olin odottanut torikahveja innolla; kahvit ulkosalla käynnistävät päivän leppoisasti.

Töissä on tällä hetkellä rauhaisaa olla, poissa on alituinen päänvaiva remonteista, pakkaamisista, aikatauluista, kyydeistä ja sen semmoisista.

Kotona taasen kaahotan kuin päätön kana, huseeraan sitä ja tätä. Tartun toimeen ja jätän kesken, palatakseni taas kohta uudelleen.Kyllä tämä tästä, jahka saan kimpoiltua vielä aavistuksen eestaas, lupaan ottaa viimeistään viikonloppuna rennommin.

Puoliperävaunu putosi rekan vetopöydältä pyörätiellä ajannen naisen päälle Kauppatorilla.

Pyöräilijä loukkaantui kaatuneen perävaunun alle Helsingin Kauppatorilla tiistaina aamulla puoli kahdeksan aikaan.

Onnettomuus tapahtui, kun kuorma-auton perävaunu irtosi ja putosi pyörätielle toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Auto oli ajamassa Pohjoisesplanadilta kohti Katajanokkaa.

Päivystävän komisarion mukaan pyöräilijä sai iskun päähänsä. Hänet vietiin sairaalaan tajuissaan mutta iskusta sekavana.

Poliisi tutkii onnettomuutta.

hs.fi

Urakointia

2010-07-26T20:59:00.001+03:00

Jonkin aikaa olen tuuminut, että voisin hyvin taltioida kaiken moiset ihmepuuhasteluni ja sitten jälkikäteen henkseleitä paukutellen todeta, että osasinpas minäkin.

Joskus on vain päiviä, jolloin kaikki tuntuu vastustavan. Tai ei päivässä sinällään ollut liiemmälti valittamista, mutta se paljasti asioita, jotka eivät mieltä ilahduttaneet.

Ensimmäisenä tutkiskelin pihamaan porttia, jonka uudet laudat hohtavat vastamaalattua mustuuttaan ja odottavat vain loppuasennusta. Portin vanhat laudat pysyvät kasassa lähinnä lukuisten maalikerrosten avulla, puu itsessään on läpilahoa. Vanhojen lautojen irrottaminen ei liene haastavaa, mutta niiden kiinnitykseen käytettyjen ruuvien irti saaminen metallisesta kehikosta lienee suurempi urakka, kiitos paksun maalikerroksen joka kätkee ne alleen.

Lakkabensiinillä tai vastaavalla sekin ratkeaa, ei siis hätää. Hätä iski vasta siinä vaiheessa kun tajusin aidanlautojen, niiden joiden varassa portti kököttää olevan myös mätä. Koska aidat ja portit kuuluvat taloyhtiölle tarjoaa se välineet niiden ehjäämiseen, tänä vuonna vain taloyhtiö ei tilannut uusia aitalautoja.

Hallituksemme puheenjohtaja alkaa olla tottunut siihen, että käyn rimputtamassa ovikelloa milloin minkäkin syyn takia ja nyt tilaukseen siis menee aitalaudat. Täytynee vielä käydä kurkkaamassa maalitilanne, niin ei tarvitse sitten jälkikäteen pyydellä maaleja aitaan.

Päätin lykätä porttiurakkaa loman jälkeiseen aikaan ja urakoida vain oven kuntoon. Pikainen paikkamaalaus ei saanut ulko-oveamme hohtamaan kauniina ja naapurin maalattua omansa hohtavan kauniiksi iski minulle tarve saattaa oma läikikäs oveni samaan kuosiin.

Ulko-oven maalausurakan piti olla nopea ja helposti suoritettu. Suunnitelmana oli hioa maalipinnan ilmakuplat pois ja maalata oven seutu uudelleen pitsan kypsyessä uunissa.

Valmistauduin suorittamaan urakan ottamalla avukseni Lindan, satasen hiekkapaperia ja talttapääruuvimeisselin. Hinkutimme siis maalipinnan ilmakuplat pois, ruuvailimme kaikki oven härpäkkeet irti ja nappasimme pitsan pois uunista. Kun Linda on mukana, niin maalaamiseen ei mene kuin hetki. Siis jos pääsee maalaamaan.

Ensimmäiset vedot näyttivät hyviltä. Linda vain tuijotti seinää, kuulosteli. Hän sanoi, että sutimisesta kuului vääränlainen ääni. Kuulostelin fiksuna, pää kallellaan ja koetin kuulla äänen. En tiedä hoksasinko miltä se kuulosti, kun pohja on puusta irti, mutta näin lopputuloksen; pois hinkatut kuplat palasivat.

Lindan tuomio oli tyly, saadakseni kauniin, kuplattoman oven, olisi koko puualue hiottava paljaaksi, pohjattava uudelleen ja sitten maalattava. En voi kuvata ärsyynnyksen astetta; ovi kammottavaksi, läikikkääksi hiottu, paikoin vanhaa maalia, paikoin päällä uutta ruuvinreiät irvistellen se oli kammottava näky. Päässäni vilistivät kalenterin sivut huumaavaa vauhtia; loppukesän ohjelma on tiivistahtinen, lisäksi on palsta ja piha ja muut velvoitteet.

Mitä siinä muuta voi, kuin todeta, että antaa maalin kuivua ennen hiomisurakkaa ja painua sisälle mutustamaan pitsaa. Hyvä ruoka - parempi mieli ei tällä erää toteutunut, kuppaisen näköinen ulko-ovi harmitti niin, että yöllä se tunkeutui uniin raskaana ja velvoittavana. Miksi sen piti juurikin olla ulko-ovi, se joka näkyy kaikille naapureille ja ohikulkijoille. Miksei se voinut olla jotain muuta, jossain muualla, että sen olisi voinut jättää kesken kauemmaksi aikaa?

Nyt siis hylkään kaikki iltauinti suunnitelmani, olen aiempaa kehnompi palstakumppani ja tartun tuumasta toimeen.

...Niin se ilta sitten meni, tasohiomakoneen käyttöä opetellessa. Ei hiominen, ei lakkabensiini, ei mikään tepsinyt; vanhan maalin alta paljastui jotain rusehtavaa, joka oli sitkeämpää kuin minä. Yltä päältä maalipölyssä. Halusin kirota kaiken. En osaa, en voi en kykene. Vedin koko surullisen näyn ylle kerroksen maalia, rapiskoon, kupruilkoon, ei sillä niin väliä. hävisin tämän taistelun.

Kaipuu maalle

2010-07-25T14:21:00.000+03:00

Pelakuiden tulee olla hehkuvan punaisia, mökille eivät muut sävyt tunnu sopivan.
Valkeat, vaaleanpunervat ja muut eivät tunnu oikeilta sinne. Vahvat värit ja luonnon läheisyys tuntuvat vaativan vahvan vastineen.

Kotona remontti- ja tehtävälista sen kuin kasvavat kasvamistaan, palsta vaatisi osansa huomiosta ja mieli haikailisi maalle, irrottautumaan työkuvioista, asunnosta, jossa kaikki tuntuu olevan aina vain enemmän rempallaan ja huomiota kiljumassa.
Ehkä nämä ovat vain näitä sunnuntai ajatuksia, joita tulee, kun sade tuo mukanaan hömelön olon päähän ja tehtävälista on päässyt paisumaan liian pitkäksi.

Ensikuussa on kesän viimeiset vapaat päivät mökillä, syksy tuntuu lähenevän turhan joutuisaan. Koko ihana kesä, kaikkine tapahtumineen on mennyt turhan nopsaan. Mistähän ne lapsuuden ikuisesti kestävät, pitkän pitkät kesät muodostuivatkaan? Miten ne tuntuivatkaan kestävän kestämistään ja kaikki päivät soljuivat ohitse puuhaten ja oleillen onnellisena.

Postaus, joka toimii päiväkirjana

2010-07-24T11:51:00.001+03:00

Eilinen oli semmoinen häsläpäivä, päivä joka eli ja muuntui koko ajan. Työpäivä oli nihkeän kuuma ja sen keskeytti vain pikniköinti Ateneumin nurmikolla. Työtovereiden mielestä oli jokseenkin hupaisaa kuulla, minun säntäilevän keskustassa lämmitetty ruoka toisessa ja haarukka toisessa kädessä, minusta se vain oli järkevää; kesä on lyhyt ja siitä pitää ottaa kaikki irti.

Työpäivän jälkeen oli ohjelmassa Texasin ylihintainen terassi kera työtoverityttöjen, sieltä jatkoimme pienemmällä kokoonpanolla Bakersin euron skumpalle, josta taasen säntäsimme Aikataloon treffaamaan lasta. Lopulta päätimme syödä Mayassa kolmen euron naposteltavilla mahan täyteen. Koska työtoverilla oli loma ja minulla edellisyön painajaisten aikaan saamaan arviokyvyn katkos, niin ajatuksena vastata kyllä saamaamme tuparikutsuun jonkun nuoren miehen luo tuntui hyvältä ajatukselta.

Lapsi sai asematunnelin Anttilan alelaarista Fjorton suger-elokuvan ja hänen oli määrä matkata kotiin odottamaan illan viimeisen metron tuomaa äitiään, mutta, kuten tiedossa on, voi asematunnelissa hengaamalla törmätä vaikka millaisiin tilanteisiin. Siellä kannattaa miettiä kenen kanssa juttusille lyöttäytyy. Niinpä se monikulttuurinen sulotarlauma, joka kiljui nimeäni koitui lapsukaisen suunnitelmien muutokseksi.

Lapsukainen siis sai siellä tunnelissa tarjouksen mennä yökyläilemään ystävälleen ja vastineeksi tuo ystävä tulee meille sunnuntaina yökylään. Tilannetta vieressä seurannut työkaveri vain mutisi jotain siihen suuntaan, että teinien vahdinnan sopiminen ja järjestäminen on helpompaa, kuin naperoikäisten.

Säntäilimme useampiin kulkineisiin ja päädyimme Mäkelänrinteen kupeeseen juhliin, joista emme juuri ketään tunteneet. Lähinnä kulutimme aikaamme keskustelemalla muutaman tutun kanssa ja höpistessä tyttöasioita. Siinä jutustelun lomassa tuli ajateltua kaikenmoisia ajatelmia. Se kerhotila, jossa juhlat pidettiin, oli täynnä ilmeisesti noin kahdenkymmenenviiden hujakoilla olevaa väkeä. Mietin kaikkia niitä juhlia, joissa siinä iässä olin, kaikkia niitä ihmisiä, joita silloin kohtasin ja ero oli selkeä. Tämä iloinen ryhmä ei juonut humalahakuisesti, vaihteli kesken lauseen kielestä toiseen ja kaikki ne näyttivät pitkinä, hoikkina ja urheilullisina pelottavan tervehenkisiltä.

En voinut olla ajattelematta, että näihin juhliin olisin aivan mainiosti voinut ottaa teininkin mukaan. Istumaan lattialle, puhumaan keveitä, käymään sujuvaa small talkkia isännän ja vieraiden kanssa.

Ystävän yöbussia odottaessa käväisimme Mollyssa hetkumassa hetken ja kotiinpaluu oli liian aikainen; aamun Hesariin oli liian pitkä-aika, jotta olisin jaksanut odottaa saadakseni normaalin lopetuksen juhlaillalleni.

Viikon kohokohdat: Taivaalliset olennot Orionissa kera lapsen, siivoussuunnitelman laatiminen, jotta saisimme sekä kaiken viipotuksemme että puhtaan kodin, palstailu yhdistettynä isän kanssa keskusteluun.

Reissun jälkeen

2010-07-21T08:28:00.011+03:00

Reissun jälkeinen päivä meni aika uupuneena. Kävelyä Helsingissä, sorbetti ja pirtelö Fasulla.

Jälkeenpäin kävelimme palstalle ihan vain katsomaan, miten viljelmät pärjäsivät.

Muutaman kuvan napsaisun jälkeen meri kutsui meitä. Pulikoimme viileämmässä vedessä, kuin mistä pääsin nauttimaan Jurmalssa, mutta nautin kotoisan veden piristävästä vaikutuksesta suuresti.

Seuraava päivä oli se viikon pisin. Tiistait venyvät ja vanuvat aina. Ne eivät tunnu koskaan loppuvan ja lomalta paluu tiistaina on silkkaa kidutusta.

Onneksi työtoveri lähti kanssani pikniköimään Ateneumin nurmikolle ja katkaisi siten ylipitkältä tuntuvan päivän.

Pellon pientaretta taasen mukaellen; tänä kesänä on kivaa
...kun saa pikniköidä kesken työpäivää hyvässä seurassa eri nurmikoilla.

Tiistai ilta kuluikin palstalla ahertaessa. Kävelyllä ollut isäni tuli seuraksi ja koin saaneeni paljon aikaiseksi katsellessa kitkemääni rikkakasvi kasaa, toisaalta silmäys jäljelle jääneisiin todisti, etten ollut saanut paljoakaan nyhdettyä ei-toivottuja kasveja.

Palsta kuvia katsellessa tuli harmistus, kuvat eivät onnistuneet kuten olin toivonut. Eipä kai helteisiltä aivoilta voi liikoja vaatiakaan ja törkkäämpä nämä nyt tänne muistoksi itselle. Täältä voin sitten talvella vaklata mitäs kaikkea sitä tulikaan viljeltyä.

Mustat- ja punaisetviinimarjat ovat vieneet minut makumatkalle lapsuuteen ja mummolaan.
Yksi kirpeä punainen marja suuhun, silmät tiukasti kiinni ja saatan tuntea varpaideni alla mummolan sammaloituneen nurmen, tunnen suurten omenapuiden varjot, seison pihan hämärässä kolkassa ja koen onnea.

Valitsimme Latvian

2010-07-19T08:00:00.003+03:00

Valitsimme kohteeksemme Riikan, kummallekin ennalta tuntemattomaan.

Rakastuin, menetin sydämeni, vannoin jo ensimmäisenä päivänä paluuta. Muutama hassu päivä oli ehdottomasti liian vähän.

Kemmakat

2010-07-17T09:37:00.000+03:00

5.-7.8. Puumalassa

Minut juksattiin Poriin kuuntelemaan räimettä, vaikka mieluummin olisin mennyt kemmakoimaan.

Viime kesänä kävin Kemmakoissa, nautin olostani, vaikka aiotun seuran kanssa päädyimme juhlimaan erikseen. Tanssahtelin Pasin bändin tahdissa, jamitin PMMP:n kanssa nautin kesäillasta.

Paluumatka veneellä oli haastavaa; järvi oli peilityyni, matka taittui nopsempaan kuin normaalisti. Kaikkialla oli pimeää ja hiljaista. Joku oli kylvänyt järvenselän täyteen vilkkuvia kepukoita. Ne avittivat matkaa ja samalla hämäsivät; miksei niissä kaikissa reimareissa voinut olla valoa? Ja kun ajoin se veneen pikkuruinen valo päällä, kuten kuuluu, jäin sen luomaan valokehään, jonka ympärillä kaikki muu oli mustaakin mustempaa.

Viime kesänä minua odotettiin viimeisen kerran huolissaan palaavaksi. Viime kesänä, Kemmakoiden jälkeen, kävin ilmoittautumassa, näyttämässä että olen hengissä ja venekin ehjä. Viime kesänä viimeisen kerran. Sitä ei osaa vieläkään ajatella. Se ei tunnu vieläkään todelta.

Niin, jos sinne Poriin menisi Puumalan kautta, Kemmakoisi ihan ihan pikaiseen. Ihan vain vanhojen aikojen muistoksi...
Kun vielä ei ole selvillä millä matkaamme Poriin, niin voisimme aivan hyvin ympätä yhden Puumalareissun siihen samaan, sehän on likimain matkan varrella ;)

Mikä maa valitaan?

2010-07-16T07:03:00.000+03:00

kaappaan mukaani muutaman päivän vaatteet.
passin, hammasharjan ja hivenen käteistä.
lunastan ystävälle aikoja sitten, ajattelematta, annetun lupauksen;
kyllä, kyllä minä lähtisin kanssaan jonnekin.
matkamme oli tarkoitus viedä jonnekin,
minne nyt halvalla pääsisi,
kunhan ei savoon eikä lontooseen.

koko homman järjestäminen jäi viime tinkaan
tuttu matkatoimisto lupaili kallista matkaa
kotomaa ei innostanut sillä tapaa kuin jokin historiallisempi kohde
niin sitten bongasin hesarista pienen mainoksen
varasin matkan lahden yli ja siitä etiäpäin.

sain taas vastata kysymyksiin
kauanko olen ystävän tuntenut
onko hän poikaystävä
ja niin edelleen
vaikenin siitä,
ettei tämä ole se ystävä
joka oli kanssamme lontoossa
tämä on aivan toinen ystävä
ystävä aikojen takaa

emme me ystävän kanssa ole kovinkaan taajaan tapailleet näinä vuosina
emme me säännöllisesti ole soitelleet,
sielumme sopukoita paljastelleet
mutta jotkin asiat vain kestävät aikaa
jotkin ihmiset vain kiehtovat mieltä

pakkaan siis tavarani
lataan kameran
valmistaudun seikkailuun
enkä hetkeäkään aio tuhlata sen analysoimiseen
miksi tämä kesä menee reissun päällä
kaukaisissa paikoissa
poissa kotoa

Iltauinti

2010-07-15T08:59:00.002+03:00

Hyvä seura ja helle toimivat kimmoikkeena vastata ehdoton kyllä iltauintiehdotukseen.

Vesi oli kuin linnunmaitoa, termi joka tuntuu olevan yllättävän monelle vieras. Muistelin, että joskus lapsuudessani saamenmaan äijät joivat vastaavan nimistä sekoitusta jossa oli rommia ja kamala haju.

Uidessani suloisen lämpimässä vedessä muistelin vuorotyö aikoja, niitä silloisia ilta- ja yöuinteja ja sitä seuraa. Niin se aika meitä vei, vain yhden kanssa vielä joskus uiskentelen ja muita näen vain naamakirjassa. Päivätöihin siirtyessäni en ymmärtänyt kuinka paljon elämäni muuttuisikaan.

Tänä kesänä olen hehkuttanut hehkuttamasta päästyänikin, kuinka rakastankaan energisiä ihmisiä, jotka raahaavat minut mukanaan seikkailuihin. Totta kai Pilvijärvi on minulle tuttu paikka, vuosien takaa. Ja ei, en minä sinne yksikseni olisi tullut menneeksi, en edes itse ehdottaneeksi vaan olisin pyörinyt tutuissa ympyröissäni kokematta yhtä ihanaa iltaa lämpimällä kalliolla sudenkorentoja katsellen.

Pellon pientareella kehotti listaamaan asioita, jotka ovat tänä kesänä kivoja eli;
Tänä kesänä on kivaa,
...kun on ihania ihmisiä.
...kun saa matkata.
...kun saa olla mökillä.
...kun saa möyhiä omaa palstaa.
...kun saa ottaa rennosti ja vain olla.
...kun saa viipottaa ja puuhastella.

Pilvijärven uimaranta / Molnträsk badstrand

Pilvijärven luonnonsuojelualue sijaitsee Etelä-Sipoossa, Pilvijärventie 70, 01150 Söderkulla.
Kesäisin ulkoilualueella toimii uimaranta, joka on IF Sibbo-Vargarnan hoidossa. Rannalla ei ole uimavalontaa. Uimapaikka on avoinna yleisölle 08.00-22.00.
Uimapaikalla on valvottu pysäköinti auto (myös mopoauto) 3€ moottoripyörät 1,50€ ja kahvila joka on avoinna 12.00-20.00(säävarauksin). Lisätietoja: 040-7058327/ 09-2721360 , tai kunnan vapaa-ajan toimi (09-23 531).
Kioskista valikoimaan kuuluu esim. :kahvi, virvoitusjuomat, jäätelö, pulla, lihapiirakka, pizza ja makeisia.

Mattopyykillä

2010-07-13T15:19:00.001+03:00

Kun perjantaina lähtee töiden jälkeen mökille ja on perillä myöhään, niin loppuviikonlopusta onkin otettava kaikki irti. Me venytimme lähtöä viimeiseen asti. Sunnuntaina kaiken muun puuhan lisäksi päätimme nauttia auringosta ja mattopyykistä.

Kameran vesitiiviskotelo on koukuttava lelu.

Elonsäikeet

Elonsäikeistä kirjavista,

meidän kankaamme kudotaan.

Ja muistoista ihanista,

siihen värit tallennetaan.

Ilon päivistä onnellisista,

värit kirkkaat kudotaan.

Ne kankaasta kirjavasta,

myös helposti huomataan.

Surun päivistä tummimmista,

siihen raitoja muodostuu,

niistä kuumista kyyneleistä,

kun sydän murskaantuu.

Monta raitaakankaastamme,

ehkä tahtoisi ottaa pois,

mutta silloin elämämme,

ei niin kaunista koskaan ois.

Paula Tarvainen, Jyväskylä

Tiesitkö, että
- Mäntysuopaa syntyy puunjalostuksen sivutuotteena. Sen raaka-ainetta mäntyöljyä saadaan selluloosankeiton sivutuotteena.
- Mäntysuopa on monikäyttöinen, ympäristöä säästävä pesuaine, joka hajoaa nopeasti maaperässä.
- Saippua- ja suopapohjaiset pesuaineet rasittavat vesistöjä vähemmän kuin synteettisiä tensidejä sisältävät aineet.
- Mäntysuovan sisältämät hartsihapot ovat myrkyllisiä kaloille. Siksi mäntysuopaa ei saa mattopyykillä päästää suoraan vesistöön, vaan matot on syytä huuhdella maalla eikä järvessä.
- Mäntysuopaliuosta voi laimennettuna käyttää puutarhassa tuhoeläinten kuten kirvojen sekä perhos- ja pistiäistoukkien torjuntaan.
- Mäntysuopaliuos sopii myös uunin puhdistukseen. Levitä mäntysuopaliuosta tahrojen pinnalle ja kuumenna uuni 50 asteeseen. Kun uuni on hetken jäähtynyt, harjaa pehmeällä harjalla ja pyyhi veteen kostutetulla liinalla.
Suomen luonto

Ei, en tiennyt. Seuraavaksi hyökkään laimennetun suopaliuoksen kanssa tomaatin kirvojen kimppuun.

Hellettä paossa

2010-07-12T18:47:00.000+03:00

Helteinen viikonloppu järvellä oli juuri oikeaan aikaan. Oli puuhasteltavaa ja oli aikaa pulikoida.

Helle vie unet. Helle ei ole minun juttuni, etenkään kaupungissa.

Olisinko soma punapäänä?

Sade

2010-07-09T08:11:00.004+03:00

Facebookkini etusivulla kerrottiin joitain aikoja sitten, kuinka Bollywood-elokuvissa kunnon monsuunisade (ja auton höyrystyneet ikkunat, joita tiivistyneen kosteuden aikaan saamat vesipisarat juovittavat) ajavat saman asian, kuin vanhoissa suomifilkoissa sinisellä taivaalla kiitävät pilvet (ja heinälato).

Kun taivas repesi
kasteli ohuen kesäleninkini märäksi
hetkessä
kaappasin kengät kassiin
naama virneessä
kasvot taivasta kohden käännettynä
hymyilin hullun heikkomielistä hymyä
vastustin halua nauraa ääneen
villisti
kirmailin halki Narinkkatorin
kaatamalla satavan veden huuhtoessa
kivet sileiksi kävellä
porskutin halki lätäköiden
hymyilin koko naamalla vastaantulijoille
katosten alla sadetta pitäville
nautin

se seutu oli hetken tilava ja avara
ihmiset piilottelivat sateelta
sateelta jota oli odotettu
monta piinallisen
hikistä tuntia
päänsäryn jomottaessa jossain silmien takana
odotettu suolanmaku ylähuulella
ärtyneenä

ja sade huuhtoi sen kaiken pois
liimasi vaatteet ihoon
sai riemun kuplimaan villisti

olisin vain halunnut tanssia sateessa
siellä keskustassa
muiden värjötellessä suojassa
olisin halunnut nauraa
olla hullu ja mieltä vailla

auto odotti minua
ikkunat eivät pysyneet auki
kosteus tiivistyi
märät vaatteet
takertuivat ihoon tiukasti
auto ajoi syvässä vedessä
pärskyttäen sitä kaaressa
ilma oli kuuma ja kostea

viattomana
nätisti
autossa istuessani
minulle valkeni Bollywood elokuvien aistillisuus
ei mitään halpahintaista kehojen hinkutusta
vaan villitsevää
lämmintä sadetta
kaatamalla
poistamaan kuumuuden aiheuttaman ärtymyksen

Kuvat toukokuulta

7.7.

2010-07-07T13:31:00.000+03:00

Tänään on juhla.
On syntymäpäivä.
Sankari on poissa.

Koska ikävä helpottaa,
mieli suostuu uskomaan lopullisen?

Näen unia, joissa kuolleet elävät.
Käyn pääni sisäisiä keskusteluja,
ihmisten kanssa joita ei ole.

Minun on ikävä.

Vanhat naiset

Minä pidän vanhoista naisista,
rumista naisista,
motkottavista mummoista.
He ovat maan suola.
He eivät inhoa inhimillisiä jätteitä.
He tuntevat rakkauden ja uskon,
mitalin kääntöpuolen.

Hamlet riuhtoo verkossa,
Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia,
Raskolnikov iskee kirveellä.

Jumala kuolee.
Vanhat naiset nousevat niin kuin joka päivä,
aamun sarastaessa ostavat leipää, viiniä, kalaa.
Sivilisaatio kuolee.
Vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa,
avaavat ikkunat, siivoavat roskat.
Ihminen kuolee.
Vanhat naiset pesevät ruumiit, hautaavat kuolleet,
istuttavat kukkia haudoille.

Minä pidän vanhoista naisista,
ryppyisistä naisista,
motkottavista mummoista.
He uskovat ikuiseen elämään.
He näkevät pelkuruuden ja sankaruuden,
suuruuden ja pienuuden,
oikeissa suhteissa arkipäivän vaatimuksiin.

Heidän poikansa löytävät Amerikan,
tuhoutuvat Thermopylaissa,
kuolevat risteillä,
valloittavat avaruuden.

Vanhat naiset ovat pyhien kissojen pyhiä muumioita.
He ovat pieniä kurttuisia,
kuivuneita lähteitä,
hedelmiä
tai lihavia munanmuotoisia buddhia.

Kun he kuolevat,
silmästä virtaa kyynel,
joka yhtyy suunpielessä
nuoren tytön
hymyyn.

Tadeusz Rózewicz

"Niin se kävi; tieto kuolemasta tavoitti minut sinä aamuna. Makasin yksin sängyllä, ovi kolahti kiinni lapsen lähdettyä kouluun. Tiesin mitä kuulisin. Etelän tykkylumi oli sulamaanpäin, aikamme oli loppunut.

Yli neljävuotta ja lukemattomia nessupaketteja, sen se vaati. Yli neljä vuotta täynnä rakkautta ja läsnäoloa, sen se vaati.

Kun tieto saavutti minut olin yksin; lapsi koulumatkalla ja juopottelemassa. Sen se vaati, alkoholisti on aina alkoholisti.

Ja minä yksin.

Sen olisi pitänyt tuntua pahalta.

En tuntenut mitään.

Lähdimme sairaalaan hakemaan tavaroita, katsomaan , lausumaan muutama sana hoitajille.

Kuolema vie piirteet. Se jättää jäljelle jonkun, joka ei ole sama. En olisi tuntenut , jos hän olisi ruumiinsa kaltaisena kävellyt vastaan.

piirteissä oli aavistus epäsäännöllisyyttä, hänen ilmeensä oli vakava.

..."

Sanovat, että ensimmäinen vuosi on vaikein.

Ei se niin ollut.

Tämä se on.

Silloin, kaiken keskellä,

kun kaikki muukin tapahtui

ei kyennyt tajuamaan,

kokemaan.

Nyt on aika.

Oma maa mansikka

2010-07-07T08:37:00.003+03:00

Illan kasvimaareissu poiki uuden käynnin, heti perään. Saksien, hanskojen ja kahden teinin kanssa menin pelastamaan naapuripalstailijan pyytämät räkättirastaat. Mikään ei ole kamalampaa, kuin kuunnella elävän luontokappaleen hidasta kuolinkamppailua. Ainakaan tämän kitkijän pää ei moista kestä kuunnella.

Naapurille jätin verkkoon kiinni lappusen, jossa kerroin päästäneeni lintunsa vapauteen. Kiukuttamaan pistää moinen, ei yksi tai kaksi menetettyä mansikkaa ole hyvä syy kehnoon verkkosuojaukseen.

Hellettä

2010-07-06T08:33:00.004+03:00

Sunnuntaina elin hurjasti; tallustin sääret, ne kalpeat pökkelöt, paljaina. Tiedättekö semmoisen tunteen, kun kokee olevansa ihan norminnäköinen ja sitten menee ja katsoo kuviaan ja toteaa jotain painokelvotonta?

Ei saisi jätkättää, mutta silti, voi tavaton. Tuo lenska oli vilpoisa lyhyytensä takia ja saa taas kysymään, miksei meille pidemmille, pitkäselkäisille ole oikean mittaisia lenskoja edukkaasti kaupoissa. Tämä on taas näitä elämän suuria epäreiluuksia.

No koetan kerätä kuvien jälkeisen sirpaleisen itsetuntoni jostain ojanpohjalta ja todeta, että olipahan mukava kävely kaikesta huolimatta.