PMMP

"Vaatteeni, joille irvaillen ihmiset nauraa
ja höyhenpuuhka, jota nyt niin halveksitaan
tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa
tai muuten hukun massaan monenkirjavaan"

Istuimme ystävän kanssan Crushissa siemailemassa smoothieitamme

kun puhe kääntyi keikkoihin.

Puhelimme viimeaikaisista keikoista,

menneistä, tulevista.

Ystävä tiesi PMMP:n hypityttävän kansaa Helsingissä ja koska kyseinen poppoo on tullut nähtyä Jyväskylässä ja Puumalassa, niin oli jo aika päästä näkemään heidät kotikulmilla.

Koetimme haalia paljon väkeä kasaan,

mutta myöhäinen ajankohta teki tehtävänsä.

Alkuillan istuskelu kera porukalla tehdyn pitsan

keräsi mukavan joukon ihmisiä keittiömme pöydän ääreen,

mutta keikalle meitä matkasi kolme.

 "En niele tuskaa, vaan shamppanjaa virtanaan
verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin
Minä tunnen kaikki
ja tietenkin minut tunnetaan
valokeila aina osuu tähden askeliin"

 

Marssimme jonon ohi

hivenen luimistellen.

Kohotimme maljoja,

puhuimme päivän polttavista aiheista.

Musiikin alkaessa

annoimme sen viedä.

Tädit jaksoivat pomppia.

Jälkeenpäin kävelimme halki öisen Helsingin.

Toivotimme yöt ja jatkoimme tahoillemme.

Majapaikassani uni ei saanut mahdollisuutta.

Yö oli täynnä keskustelua, naurua.

Viikonloppu sujui onnellisesti kurssilla.

Miten yksi lyhyt viikonloppu,

joukko ystäviä,

leppoisa aika,

uuden oppiminen,

rauhaisa mieli

tekevätkään sielulle.

Sunnuntaina palasin kurssilta

toiveikkaampana, kuin aikoihin.

Lupauduin keittämään äidilleni teetä.

Valmistauduin nauruun.

Sillä elämälle täytyy antaa vain mahdollisuus,

kyllä se kääntää valoisammat kasvonsa meille.

Mikään yö ei kestä ikuisesti.

Mielen synkkyys karisee,

kunhan vain jaksaa

ponnistella ja uskoa.

Sen hetken

olin keveä,

täynnä uskoa huomiseen.

Tänään haalin tavaroita kasaan.

Hylkään aiotut jouluvalmistelut

ja matkaan sairaalaan,

sillä eihän joulu ole mitään

ilman traditioita.

"Varhain opin, miten hauras onni onkaan
kuinka se ei kestä kauaa"