sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Majapaikka


 

Viikonloppu, pitkä sellainen,
sujui juostessa ympäri kaupunkia.

Yön, sen ainoa siellä,
nukuimme somassa hotellissa.
Riemua aavistuksen hiljensi
käyttökelvoton amme,
onneksi kanssamatkailijat 
antoivat lainata omaansa.



Loma muualla oli tarpeen.
Ajatukset irtautuivat
ja kielitaito,
englannin osalta,
koheni taasen.

lauantai 30. tammikuuta 2010

Kuurankukkia 2



Olemme edelleen humputtelemassa.
Nauttimassa.
Tuhlaamatta ajatuksia
vuodentakaisille.


Mutta halusin
ajastaa
teille jäiset kukat
matkalla 
Ateneumista kotiin.

 

perjantai 29. tammikuuta 2010

neljännen kansion neljäs kuva


Johanna haastoi minut neljännen kansion neljännen kuvan- haasteeseen ja tässä se nyt on.

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

Ja nyt luikahdan neljännestä haastekohdasta, sillä tämä tulee ajastuksella, enkä kerennyt kurkkimaan onko Lissu, Pellon pientareen emäntä ja muut ihanaiset jo tehneet haasteen.  Olen pahoillani, joskus on vain pakko nukkua ja tämä lahopää olisi pian siirtänyt haasteeseen vastaamista hamaan tulevaan, jos ei olisi heti toimeen käynyt.

torstai 28. tammikuuta 2010

Kuurankukkia


Ajattelimme rauhoittaa viikonlopun pienelle porukalle.
Keskittyä olemaan yhdessä,
kävelemään,
ottamaan valokuvia,
höpsöttelemään
ja
pysymään kaukana netistä,
sekä muista aikavarkaista.



Odotan viikonloppua innoissani.
Ja toivon, että liikunnan kipeyttämä polvi jaksaa pistelemättä kaikki ne käveltäviksi aiotut kilometrit.



Mukavaa viikonloppua jo näin etukäteen.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Sydämentappaja




Meillä on odotettu kovasti HIM:in sinkun kauppoihin tuloa ja nyt meillä laulaa hra Hermanni uudelleen ja uudelleen:

"Paint all your sorrows for me to sing
Heartkiller
Draw your pain and hear me hum it out
"

Ateneumissa


 

Pablo Diego José Francisco de Paula Juan Nepomuceno María de los Remedios Cipriano de la Santísima Trinidad Ruiz y Picasso

 

Kun asiat jättää viime tippaan,
niin saa rauhassa miettiä
miksei aiemmin saanut aikaiseksi.


Emme olleet yksin
viime tipassa.
Tai sitten monet halusivat vielä uusia kokemuksensa.

 

Tiistai-ilta sujui kumminkin sukkelaan kultturellia leikkiessä.
Ensi kerralla valitsemme jonkin vähän vähemmän suositun näyttelyn
ja varaamme rutkasti enemmän aikaa.




tiistai 26. tammikuuta 2010

Pihabongaus


graphicsfairy.blogspot.com


Pihabongaus -tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla paikalla joko lauantaina 30. tai sunnuntaina 31. tammikuuta. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Osallistumismaksua ei ole eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.


graphicsfairy.blogspot.com


maanantai 25. tammikuuta 2010

Cruel age


Inhoan shoppailua,
sovittamista,
sitä, että
peilistä tuijottaa
ruijanpallas,
eikä se somaotus,
joksi itseni koen.



Lapsen kanssa shopatessa
jokin oli tällä kertaa toisin.
Sain ihastuttavan neulemekon,
peilissä asui aika mukiinmenevä tyyppi
ja lapsikin sai pöksyt.



Myyjä oli äärimmäisen ystävällinen ja palvelualtis nuorimies,
 kaupan sohva houkutti jäämään pidemmäksikin aikaa.
Taisin hivenen rakastua.

(kuvat napattu ihan luvan kanssa, en uskonut moisen olevan mahdollista)

Café au lait


Eri ihmisten kanssa tekee erilaisia asioita.
joilla voi huijata aikaa,
saada erossa vietetyn ajan tuntumaan hetkiseltä.



Viikonloppuisen vieraan kanssa
meillä on tapana herätä aikaisin.
Matkata kauas.



Nauttia valtaisa kulhollinen kahvia.
Murustaa croisanttia.
Antaa suklaan sulaa suuhun.
Puhua kaikesta,
suunnitella ja muistella.




Joskus onnistuneita hetkiä
voi elää uudelleen ja uudelleen.


Sunnuntaiaamuna
lapsi liittyi seuraan.
Edellisestä yhteisestä tuokiosta kahvilassa oli vuosi.
Hetkeksi pysähdyin miettimään,
mutten liikoja.


Geishakaakao
kahvit maljoissaan
tekivät kauppansa.
Tunnelmassa oli lähtö.



Erosimme
seuraavaa kertaa odottaen.

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Emännöintiä


Kummasti viikonloppu sujahti ohitse. Lauantai aamu valkeni ja hypähdin innokkaana pystyyn törkkäämään kanoja jogurttikurkumamarinadiin, keräämään viemisiä kasaan ja pomppimaan halki pakkasilman kulkineelle.



Olin aikaisessa, kun en kerennyt viemisiä viemään riittävän hyvissä ajoin. Istuin aseman penkille, kaivoin kirjan esille, katselin sivusilmällä, kuinka jouluvaloja vyyhdettiin kesäteloille.



Silloin ammoin, teininä, asemanseutu tuli tutuksi. Nyt oli mukavaa istuksia penkillä, antaa ajan kulua, odottaa rauhassa ja tietää, etteivät vartijat tule tökkimään pakkaseen. On tässä vanhenemisessa puolensa.



Ystävä saapui ja tuntui, kuin puolivuotta viime kerrasta, ei olisi aika eikä mikään. Kaikki jatkui, kuin siitä kun viimeksi asemalla erottiin.

 

Kiltisti ystävä suostui lykkäämään kahvittelua ja talsimaan halki lumen kanssani viemisten kanssa. Perillä meitä odotti monen viljan puuro ja leppoisa aamutunnelma.


Aamulla siis suikaloin rintafileet ja vasta kieputeltuani niistä korppujauhohapankorppu seoksessa niisä paljastui yksi, joka näytti ennen paistamista aivan Suomelta. Hassua.


Ystävän vierailut ovat ihania.



Aiemmin viikolla toinen ystävä saapui kaukaa. Onnistuimme hukkaamaan jonnekin keskustelun lomaan tuntikausia. Puhuimme, pulisimme, höpötimme, puimme asioita ja jaoimme ajatuksia. Onneksi hän ei vielä ole palannut kaukaisuuteen, vaan saanen vielä montamonituista tuntia keventää sanaista arkkuani.

perjantai 22. tammikuuta 2010

Mietin keittiön takaisin haltuunottoa

Viikonlopun ruokia miettiessä on taas etsinnässä ollut helppo, nopea ja vieraalle maistuva resepti. Tällä kertaa vierasruoan keksiminen kulki kummaa reittiä. Pitkästä aikaa poikkesin lukamassa Olli Postin blogia, josta eksyin vauva.fi-keskusteluun, josta taas bongasin oheisen Jamie Oliverin videon: http://www.videosift.com/video/Jamie-Oliver-shows-Schoolkids-how-Chicken-Nuggets-are-made

Joten, ellen kaupassa tule toisiin aatoksiin, teemme kananrintafileistä omat nugetit lauantaille vanhan ohjeen mukaan.



Pikku hiljaa lienee aika vallata taas keittiötä takaisin. Ryhdistäytyä, vyöttää itsensä esiliinaan, kohdata haasteet ja antaa mennä.



Eli jos törkkään jäätelömasiinan kylmenemään. Ostan ainekset, varaan sen lyhykäisen ajan, mitä tarvitsen ja hurmaan vieraani lämpimillä ja kylmillä herkuilla, jotka ovat niin yksinkertaisia, ettei edes pahasti ruosteessa oleva kokki saa niitä pilattua.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Messilä




Kun lauantaina istuimme tutuksi tulleelle kahdeksan hengen porukalla ruokapöydän ääressä syömässä New Yorkilta maistuvaa meksikolaista oli tunnelma välitön. Puheen sorina täytti huoneen, sanat pujahtelivat suomeksi ja englanniksi. Nauroimme, vaihdoimme kuulumisia.


Sunnuntaina lähdimme puolella porukkaa Messilään tutustuttamaan vierasta talviurheiluun ja antamaan lapselle tilaisuuden kerrata mäenlaskun jaloa taitoa.







Viikonloppu oli kaikkineen hyvin onnistunut. Hyvin kiireinen ja tapahtumia täynnänsä, mutta voimia tuova.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Ajanhallintaan


Alun vuotta
elin ilman kalenteria.
Aikatauluttamaton elo taitaa olla minulle mahdottomuus.
Saatan viettää viikon lomaa,
sohvalla, mökillä, jossain,
olla piittaamatta ajasta.
Silloin elän hetkessä.
Arki taas on eri asia.

Arjessa puuhaan,
säntäilen mielenkiinnon kohteiden perässä,
saan yllättäviä tarjouksia viettää aikaa.

En vain pysy kärryillä kaikesta ilman apua. 




Koska olen vaakaasti päättänyt
kaivaa ne piilevät tyttögeenini esiin
niin päädyin seuraavaan:

Modern man is comfortable in his own skin, stylish but understated and not afraid of a bit of luxury - so too is the Scanda personal organiser with its belt-like closure, contrast stitching and luxury cream organiser stationery. 

No, ei se niin tyttömäinen ole,
mutta se vain houkutti minua.
Hinta ei sitä tehnyt,
mutta mitä pienistä,
jätin ne talvikengät itselle ostamatta,
viimevuotiset rönttäkengät kelpaavat hyvin.

Nyt vain sitä ajanhallintaa harjoittelemaan.
Siinä sitä onkin.
Joku kalenteriton sopi viikonlopulle 
kaksipäiväisen kurssin,
illallisen,
lapsen koulupäivän,
laskettelutunnin
ja oman hiihtämisen.
Sitten olisi se normaali pyykkääsiivoatouhuahuilaa-viikonloppuaskare.



Aamuinen ihmejuoma sisältää useimmiten:

Goji
Hampunsiemen
salaatti
pakaste mansikka/ vadelma/ marjaseos
punainen suola
hunaja
tyrnijauhe
spirulina
maca
Inca-marja
cacao nibs
siitepöly
banaani

Olen rakastanut joka päiväistä  Hesaria,
mutta palaan onnellisena vain sunnuntailukijaksi,
tarkoittaahan se sitä,
että sairaala vierailut ovat toistaiseksi ohi.

torstai 14. tammikuuta 2010

Rukkapeikkotakkutukka



Monesti kuulee väitteen,
että aikuisella iällä 
on haastavaa tutustua uusiin ihmisiin.

Ei se ehkä niin ole.
Meistä vain on ehkä tullut varautuneempia,
kiireisempiä.
En lapsena ja nuorena 
ollut niin sosiaalinen,
kuin nyt.

Nuorempana elinpiirini oli pienempi.
Me kaikki olimme hivenen toistemme klooneja,
olimme samoilta seuduilta,
saman ikäisiä,
saman tyyppisistä taustoista.

Ystävyyttä ja tuttavuutta määritti moni 
hupsu seikka.
Mietin silloin,
kenen kanssa voin olla.
Yhden tyyppiset ihmiset olivat aina yhdessä.
Oli ne urheilijat, 
kaunottaret,
koulufiksut ja muut sen semmoiset.

En kokenut oikein kuuluvani mihinkään,
olevani sovelias kunnolla minnekään.

Jossain vaiheessa moinen pingotus katosi
se vain humpsahti jonnekin korvieni välistä,
aloin ottaa rennommin,
hyväksyä itseni
ja sen
ettei ystävieni tarvitse olla homogeeninen joukko,
vaan se voi olla iloinen kirjo
erilaisia,
minulle tärkeitä ihmisiä.

Kun opin hyväksymään jotain itsessäni
opin hyväksymään myös sen,
että minulla voi olla
mitä erilaisempia ystäviä.

 
Tiistaina luokseni saapui työtoverini
yhdessä ystävänsä, tuttavattareni kanssa. 
Kummallakin oli matkassaan pienet poikansa.

Istuimme pöydän ääressä, löhöilimme sohvalla.
Puhuimme kepeitä ja kipeitä. 
Lapset leikkivät. 
Oma pienokaiseni palasi Fame-elokuvaa katsomasta. 

Joimme teetä ja kahvia.
Söimme joulun makuisia pipareita.

Jossain vaiheessa tuttavatar
tarttui tarjottuihin saksiin
ja saksi lapsen latvat kauniimmiksi.

Se ohikiitävän lyhyt tuokio. 
Tuttavatar lattialla istumassa, 
lapsi tuolilla, 
saksien nipse. 
Se sai muistamaan,
ettei siitä ole kauaa,
kun elämä oli vielä toisenlaista.
Totta kai se oli sitä onnea ja auvoa, naurua ja riemua,
mutta oli se myös sosiaalisesti hiljaisempaa.
Tämän uuden vaiheen myötä
on elämämme saanut
mausteekseen monta uutta,
upeaa ihmistä.


Lähdimme tuttavattarelle hoitamaan loput kutrit kuntoon.
Sain käyttööni ylellisen suihkutilan, tököttejä joka lähtöön.
Lutrasin ja nautin omaa pienenpientä suihkukoppiani avarammasta kokemuksesta.
Ohjeiden mukaan levitin aineita hiuksiin, naamaan, ihoon.
Puunasin ja putsasin.

Tuttavatar oli ensimmäinen hiuksiani saksinut,
joka ei ehdottanut,
että jos puolimetriä napattaisiin pois.
Jos tehtäisiin niin ja näin.
Hän vain tyynesti suoristi latvat,
levitti lisää hoitavaa. 

Loppujen lopuksi olimme siellä kaikki
samassa kylpyhuoneessa
ja jokainen vuorollaan
sai uudet hiukset.
Paitsi se tuttavatar, jonka kanssaihmisillä ei ole taitoa.

Oli äärimmäisen mukavaa,
ettei hiustemme pituutta,
villiä pöyheyttä tällä kertaa kyseenalaistettu,
sanottu, että toisin olisit kauniimpi.

Ei meillä ole varsinaista syytä pitkiin hiuksiin.
Olen vain köyhä kampaajille,
jotka ainakin ennen,
tehdyn työn sijaan, veloittivat sukupuolesta.
Silloin ostin omat sakset.

Ja meillä on kiharat kutrit.
Eivät ne aina näy,
ei tällä hiusmassalla.
Mutta,
jos se kippurageeni näkyy
liki metrisessä liehuletissä
niin emme kyllä halua nähdä
kuinka piukkaan kiharaan
se taivuttaisi lyhyemmän suortuvikon.

Maantienvärinen tiukanpiukkakihara
ei vain voi olla
minulle Se juttu.

Toisaalta tuttavatar kantaa myös
verenperintönään
jöröjukkageeniä,
sitä joka vetää hiukset mutruun,
vaikka pituutta olisi kuinka ja paljon.
Hänelle ei tarvinnut kertoa kurittomista melkein kiharista,
loivista laineista.
Hän vain hymyili työkaverin hiusjutuille
ja sanoi,
että laiskan kiharapään hiukset
ovat parhaimmat pitkinä.



Jostain syystä olen kireä.
Ajatukset takkuavat.
Sanat eivät solju ulos.
Mietin itsesensuuria,
kerron itse itselleni yksinkertaistaen asioita.
Mutta antaa olla.

Lisätään loppuun vielä liikuntaprojektin tietoihin
keskiviikon kepeä vesijuoksu ja uinti.
Kevyttä, laiskaa ja rentouttavaa.
Ikuisuuksia hierovien vesien alla,
saunan lämmössä.




Ylimmissä kuvissa pienokaiseni
alin on oma takkutukka.
Taustalla soi Kotiteollisuuden Satu peikoista.