sunnuntai 30. toukokuuta 2010

B niin kuin Banaani


Tyynenmeren saarilta Banaanitoast

Nigaraguasta banaania, kuin ranskanperunoita,
tosin paljon maukkaanpia.








Tuo alalaidan pötkäle oli banaania Kongolaisittain.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Uusia kuvioita


Säännöllinen päivätyö
ikä
tottumus
ne kaikki tekevät tehtävänsä,
enkä enää jaksa niin vähillä unilla,
sekaisin kiepahtaneilla rytmeillä.


Osan energiasta vei
uusi, tilapäinen
työskentelypaikka,
uudet tehtävät.


Kumman äkkiä
entisestä heittopussista
tuli 
paikkaansa jumahtanut
tapojensa orja.


Tämä muutos
työkuvioihin
oli tervetullutta vaihtelua,
vaikkei vaatekaappini sovellukaan 
tilapäishommiin.


Onneksi julistauduin ostolakkoon,
ei mitään turhaa ennen matkaa.
Ei edes jakkupukua,
suoriahousuja,
kauluspaitoja,
ei mitään sellaista.

Huomenna
ajattelin tarjoilla uusille kollegoille
vähän eloisampaa minua
ja siksi toivotankin näiden kuvia myötä
kauniita unikuvia.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Yön riennot


Illalla innostuin, naputin viestin ystävälle.
Riehakkaasti ilmoitin jotain miesten vilkuilusta.
Ja suunnitelma oli valmis.
Niin helppoa se on.

Pakkasin laukkuuni rientoillan varustuksen;
kukkaron, jonne siirsin välttämättömät kortit,
avaimet, harjan ja matkalukemisen.


Talsin halki öisen kylän ja totesin juuri jääneeni siitä kulkineesta, 
johon koetin ehtiä.
Koska maailma on pieni ja kumma niin kohtasin uima-allastoverini, 
sen jonka kanssa vilkuilin.

Hän neuvoi ja saattoi minut toiselle pysäkille,
keskusteli kanssani uimisesta
ja kaikesta sellaisesta, 
mistä nyt kaksi toisilleen vierasta ihmistä 
saattavat puhella kohdatessaan kesäyössä.
Aikanaan linja-auto saapui ja vei minut keskustaan.


Siinä keskustassa
Aleksis Kiven patsaan luona seistessä,
kirjaa lukiessa,
en luullut olevani viehättävä,
mutta jututtajien määrästä päätellen asia oli niin.


Sateen myötä saapui ystäväkin
ja mäkkärin kautta suuntasimme katsastamaan miehimyksiä.


Mann'street oli täynnä laulutaitoista karaoke väkeä ja se tunnelma
se oli jotain aivan muuta kuin mihin olen tottunut soittojuomaloissa.
Seuraan liittyneen komistuksen kanssa matkasimme seuraavaan yökerhoon ja suloisuus sen kuin jatkui.
Keskustelin vanhoista suomifilmeistä vieraan kanssa, nauroimme.
Yö oli kaunis.



Kolmisin kuljimme kapakasta,
kai hiukkasen horjuen
kun oli ne lähtömaljatkin juotu.
Ja yö bussi vei minut ja kirjani kotia kohden
muiden jatkaessa matkaa muualle.

Kotona silmäilin läpi aamunlehden,
tein aamupalaa.
Avasin parvekkeenoven
annoin raikkaan aamuilman täyttää asunnon 
ja kömmin sänkyyn
vaikkei uni vielä painanutkaan luomia.

lauantai 22. toukokuuta 2010

Sade


Rakastan kesäsadetta
Rakastan lämpimiä pisaroita
Rakastan märkänä ihoon liimautuvaa kangasta
Rakastan nauraa kasvot käännettyinä kohden taivasta
Rakastan

Urbaanit terapeutit hoitavat Helsinkiä


 Aamuinen Hesarin lukutuokio voi saattaa ajatukset iltapäivän piknikistä johonkin aivan muuhun. Artikkeli, joka kiinnitti huomioni ja ajatukseni oli nimikoitu kummallisesti; Urbaanit terapeutit hoitavat Helsinkiä. Onneksi artikkeli sai ajattelemaan Helsinkiä, helsinkiläisyyttä ja Suomalaisuutta.


Brittiläiset kaupunkikehittämisen asiantuntijat moittivat Helsinkiä kliiniseksi paikaksi.
Kaupungista puuttuvat julkiset, avoimet tilat, joissa eri kulttuureista tulevat kaupunkilaiset kohtaisivat, sanovat ajatushautomo Comedian asiantuntijat Phil Wood  ja Charles Landry.
...
Muita Helsingin ja Suomen huonoja puolia ovat, että naapureita ei tunneta, ammattilaisverkostot ovat suljettuja, kotipiiriä varjeleva not in my backyard -asenne elää vahvana ja liian vahva julkinen sektori tappaa ihmisten aloitteellisuuden.

~ Helsingin Sanomat ~


Ja hs.fi keskusteluiden ensimmäinen kommentti nimimerkiltä Uuskonservatismi;
Hyviä huomioita. Yksi tällainen konsulttien peräänkuuluttama "avoin tila" oli VR:n makasiinit, mutta siihen tulee nyt kliininen, steriili musiikkitalo. Tuntuu ylipäänsä, että Suomessa mennään samaa uusliberalistis-konservatiivista tietä kluin Tanskassa, jossa esim. Christiania ollaan laittamassa pakettiin ökyasuntojen tieltä. 
En tiedä tarpeeksi Christianista, jotta osaisin siitä mitään lausua, mutta makasiineja kaipaan. Kaipaan tilaa, jonne voisi mennä, sellaisena kuin on, ottaa mukaan kenet vain ja nauttia mitä erilaisimmista tapahtumista tai vain ihailla vanhaa, aikaa nähnyttä rakennusta. Kaipaan avointa tilaa, tilaa jossa tapahtuisi mitä erilaisempia asioita, tilaa joka olisi helposti julkisilla saavutettavissa, tilaa joka muuntuisi moneksi.



 Päätän silmäillä terapeuttisen raportin läpi, sitten joskus, kun kesä ei liiaksi houkuta.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Travsport


Wikipedia väittää Suomen kuuluvan Euroopan viiden suurimman raviurheilumaan joukkoon.

 
Ennen Finlandia-ajoja en ollut koskaan käynyt raveissa.
Ensimmäisiä raveja seurasi toiset.


Ja sitten olikin vuoro kolmansien ravien
ja ne olivat toistaiseksi viimeiset minulle.


En totoa, en ole edes koskaan kokeillut.
 En tunne hevosia,
en ajajia.


Viehätyin tunnelmaan,
aurinkoisiin kevätkesän hetkiin,
hymyileviin ihmisiin.

torstai 20. toukokuuta 2010

Keskipäivän riemuja


Viimeisistä keskustassa vietetyistä työpäivistä täytyy ottaa kaikki irti.
Ensimmäisellä kerralla ruokatauko jaloitellessa eivät ovet vielä auenneet meille, mutta tänään oli jo toisin.
Työtoveri löysi kotiin vietävää, minä tyydyin ihailemaan.


Evästä työpöydän ääreen löytyi Kannistolta.

Rakastan brieciabattaa, 
vaikka kaipaankin vuohenjuustoista versiota.
Vaikka en kamalan kauas siirry,
niin nämä kulmat ovat hetkeksi
ulottumattomissa ruokatauko kävelyille.

tiistai 18. toukokuuta 2010

Odd Week


Design District Helsingin kesä käynnistyy jo kolmatta kertaa järjestettävällä iloisella Odd Week -tapahtumalla 17.–22.5. Viikon aikana tapahtuma- paikkoina ovat myymälät ja galleriat ja torstaina 20.5. Design District viettää Late Night (S)hopping -iltaa, jolloin Design District -yhdistyksen jäsenet pitävät ovensa auki normaalia pitempään.

Viikko huipentuu lauantaina 22.5. kun ODD DAY:n kunniaksi järjestetään designmyyjäiset Dianapuistossa. Yhdistyksen jäsenet myyvät puistotapahtumassa omia tuotteitaan klo 11–16. Ohjelmassa on myös muuta mukavaa, musiikkia ja sirkuskoulun esityksiä. Tervetuloa tekemään houkuttelevia designlöytöjä!

Puistossa


Alwaahid Alzana "Safir"

 
[vaalea leikkikaveri "Iinu"]

Työtovereiden kanssa koirapuiston auringossa
oli kepeä jutustella.


Kaivoin kameran laukusta
ja pääsin taas ihmettelemään
miksi ruohosta tulee joskus noin vinhan väristä.
 

Siinä penkillä istuksiessa
nälkää kasvatellessa
oli mukavaa ja rauhallista. 


Pitäisi vain useammin ottaa asiakseen
kokoontua jonnekin
kuluttamaan aikaa leppoisasti yhdessä.


Huomatkaa rokkirinsessapanta <3



Sloughi on kotoisin Pohjois-Afrikasta, Marokosta, ja se on vanhimpia koirarotuja. Rotua alkoi esiintyä runsaammin Euroopassa vasta 1970-luvulla. Beduiinit ovat käyttäneet sloughia metsästykseen aina näihin päiviin asti. Sloughi on erittäin jalo ja ylväs vinttikoira, joka rakastaa omaa perhettään syvästi, mutta on vieraita kohtaan pidättyväinen. Rakenteeltaan sloughi on neliömäinen ja kohtalaisesti kulmautunut. Se on lyhytkarvainen ja hyvin kuiva lihaksistoltaan, ilme on surumielinen. Yleisin väri on hiekanruskea mustalla maskilla tai ilman. Uros on kooltaan 66-72 cm ja narttu 61-68 cm. 

~ vinttikoira.fi ~

maanantai 17. toukokuuta 2010

Asiaton oleskelu kielletty


Sunnuntai-ilta oli liian suloinen koto-oloilulle.
Nappasimme kameran matkaan ja lähdimme asiattomasti oleskelemaan.

Kamerani rakastaa ihmisiä
ja minua,
linssin nurjalla puolen.


  En omaa juurikaan kuvia itsestäni
ja ne vähätkin jotka omistan
niin niitä inhoan tasapuolisesti.
 

Koska olen aikaihminen
niin minun on aika tulla tolkkuihini
ja alistua siihen
minkä kamera tallentaa.


Niinpä saatan hyvinkin eksyä
tulevinakin kesäiltoina
asiattomasti oleskelemaan,
soittamaan pääni sisäisessä jukeboksissa
Junkmailin Pasilan galleriaa.


Pään sisäinen jukeboksi on jännä juttu,
sen soittaa milloin mitäkin,
yht'äkkiä
mieli valikoi laulun,
soittaa sitä liki turhautumiseen saakka.


Ja se jukeboksi,
se ei valikoi läheskään aina soitantaan laatumusiikkia
vaan se rakastaa soittaa rallatuksia, renkutuksia.
Tai aivan mystisiä kipaleita, joilla ei tunnu olevan mitään yhteyttä vallitsevaan tilanteeseen.