Luuletko että heikkous on se mikä johtaa kiusaukseen? Voin kertoa sinulle että on olemassa niin suuria kiusauksia että vaaditaan suurta rohkeutta antautua niille.
~ Oscar Wilde ~
Olen heikko. Lankean heikkojen kiusauksiin. Minulla on suuria kiusauksia, joihin ajatuksissani lankean. En halua antaa vain pikkusormea, haluan antaa kaiken. Ja siitä huolimatta en tee niin.
Joinain hetkinä sanon itselleni, että tässä se oli, nyt repäisen, toteutan hurjimmat haaveeni, heittäydyn, annan mennä, ilman turvaverkkoja ja varasuunnitelmia. Uhoan itselleni, teen suunnitelmia, laskelmia päässäni.
Ja silti se ääni, järjen tai varovaisuuden ääni lausuu ne ikuiset sanat; Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa. Eikä vastuullinen ihminen loikkaa omasta lokerostaan, anna piupaut oravanpyörälleen.
Vaikka säntään innolla uusiin haasteisiin, vaikka olen imarreltu ja onnessani niin silti minussa on sisällä se toinen satu, se satu, jolla on erilaiset haaveet ja tavoitteet. Se toinen kuiskii korvaani yksinäisinä hetkinä, se lupaa seikkailuja, vaaroja ja uusia tuulia.
Minulla on lukuisia tekosyitä jäädä nykyiseen. Aivan yksinkertaisesti nytkin on hyvää,mielenkiintoista ja tapahtumarikasta. Koetan tolkuttaa itselleni, ettei se ruoho ole sen kummoisempaa missään, että jokaisella asialla on kääntöpuolensa.
Koen olevani liian vanha identiteettikriiseihin, miettimään perustavaa laatua olevia kysymyksiä; "kuka minä olen, mitä minä haluan, mistä minä haaveilen?"
Toisaalta viimeiset vuodet ovat muovanneet minua paljon. Joskus minun on hankala tunnistaa itseni, ajatukseni, mielihaluni ja tarpeeni. Koetan pikkuhiljaa tutustua tähän uuteen minään, katsoa miten sen kanssa tulen toimeen, mihin tämä uudenlainen tyyppi kykenee. Vähän joka välissä olen mielessäni kutsunut tätä uutta pelkuriksi, liian turvallisuushakuiseksi, varman päälle pelaajaksi.
Ja silti; aamulla saan kuulla loistavia uutisia tilapäisestä työajasta, joka saa lompakkoni lommolleen, mutta antaa enemmän ja illalla kuulen, ettei asumisemme täällä jatkune kauaa, eikä minulla ole mitään tietoa minne suuntaisimme, mistä lommolompakkoinen saisi mukavan kodin.
Ja siinä minä sitten istun. Totean saaneeni taas kaiken haluamani; sen työajan, vapauden hetkeksi ja seikkailun, sen tunteen kun taas kerran pelissä paljon eikä varmuutta mihin jatkaa, eikä oikein ketään jolle puhua.
Puhuttelen itseäni, punnitsen ja puntaroin tilannetta, kunnes se muuntuu suuremmaksi kuin onkaan. Mietin olisiko tämä se hetki, puhutteleeko maailmankaikkeus juuri nyt juuri minua, käskeekö se syöksymään Lontooseen etsimään onnea tuhansien muiden lailla, säntäämään niityille hoitamaan mehiläisiä, etsimään jo viimeinkin se mies ja avio-onni.
Sitten tulen taas järkiini, mietin miten helppoa olisi oikeuttaa oma toiminta tilanteilla ja olosuhteilla, unohtaa se, että minä nyt kumminkin satun olemaan ruorissa, ohjaamassa aivan itse oman elämäni paattia. Elämä saattaa heittää millaista keliä vain, mutta loppujen lopuksi en ole mikään tahdoton lastu laineilla vaan oman elämäni toimija.
Ja näin olen taas päätynyt alkuun. Uskallan langeta vain pieniin kiusauksiin, sillä en tiedä kuka olen ja mitä haluan. Turvaan elämääni, haluan tovin maton pysyvän jalkojeni alla, en vielää ole valmis matkaamaan sen kanssa suurempiin elämän muutoksiin.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti