lauantai 7. marraskuuta 2009

Yrittäjyydestä


Olen miettinyt työntekoa paljon. Olen ajautunut työpaikasta toiseen. Mietin, mikä soveltuisi mihinkin elämäntilanteeseen, ponnistellut ja usein saanut haluamani. Toisaalta, haaveeni ovat saattaneet olla liiankin vaatimattomia, liian varman päälle pelattuja.


Muutaman työnantajan alaisuudessa olen paiskinut töitä useissa eri tehtävissä. Olen opiskellut työn ohella, helppoja kouluja ja kursseja. Olen aktiivisesti seurannut mediaa, yleistä keskustelua, kaikkea mahdollista, mikä vain liittyy työhöni. Tietojen keruu, päähän tallentaminen ja niiden käyttö sujuvat ihan näppärästi.


Minulla on työpaikka, on säännöllinen palkka. Tämä aika, joka on täynnä epävarmuutta, ei ole sitä tällä hetkellä minulle. Tällä hetkellä turvaisan työpaikan takia, koen vääräksi olla allapäin työasioista. Koen vääräksi kaivata muuta. Mitä siitä, ettei työ tuo henkistä tyydytystä, että siellä olevat seikat saavat minut
kiukuttelemaan myös vapaa-ajalla, että stressi värittää unet kaaoottisiksi selviytymiskamppailuiksi. Mitä siitä, että realististen, huolella tehtyjen suunnitelmien mukaan, minun ei pitänyt tässä vaiheessa olla tässä tilanteessa. Minulla oli suunnitelma ja sille varasuunnitelma ja vielä muutama ässä hihassa.



Koska asiat menivät, kuten menivät ja suunnitelmista ei ollut taipumaan näin suurille kiemuroille, on aika istua alas ja miettiä asioita. Viime vuonna tähän aikaan harkitsin, laskelmoin, tuumailin ja kirjasin asioita ylös. Nyt teen samaa, uusilla ajatuksilla.



Kartoitan itseäni, elämääni. Vahvuuksiani, heikkouksiani. Mietin riskinottokykyäni, epävarmuuden sietokykyä. Mietin hajanaista, vajavaista ammattitaitoani ja unelmoin jostain, joka ei vielä selkeänä suunnitelmana ole suostunut tulemaan alitajunnasta ulos.


Olen varovainen heittäytyjä. Pallottelen ajatuksia päässäni kauan, koetan tutkailla niitä joka puolelta. Luon kaikki riskianalyysit, haavoittuvuusanalyysit ja muut päässäni ja sitten, ja sitten puserran silmäni tiukasti kiinni, ponnistan ja koetan, kantavatko siipeni.



Marraskuu 2009



17.11.2009 Tietoisku: Businessetikettiä yrittäjänaisille
19.11.2009 Maksuton info - Johdatus yrittäjyyteen
24.11.2009 YrittäjäCafé - Verkostoitumistilaisuus alkaville yrittäjille
26.11.2009 Tietoisku - Kuittikoulu, kirjanpidon perusteet ja yritysverotus
30.11.2009 YrittäjäCafé - Verkostoitumistilaisuus alkaville yrittäjille

Joulukuu 2009

1.12.2009 Verkkokaupan perustaminen
1.12.2009 Alkavan yrittäjän veroillta
3.12.2009 Taloushallinto yrittäjän työvälineenä - yrityksen talousasioita yrittäjän näkökulmasta
3.12.2009 Tietoisku - Yrittäjän ilmaiset nettityökalut
8.12.2009 Sissimarkkinointi
10.12.2009 Maksuton info - Johdatus yrittäjyyteen (Tampereella)
Alkuun

4 kommenttia:

  1. Anna palaa! Hyvällä tiellä olet!

    VastaaPoista
  2. Kerään rohkeutta ja hion ideoita, jonain päivänä, toivottavasti pian, katson kantavatko siivet. Jos en olisi yksin huoltamassa, niin pelottomammin säntäisin uusia haasteita kohden, mutta tässä tilanteessa annan turvallisuushakuisuuteni vielä määrätä tuokion.

    VastaaPoista
  3. Hei!
    Jostain tupsahdin blogiisi ja oli ihan pakko kommentoida sinulle noista työasioista;)
    Tämä aika koettelee varmasti jokaista, jokaista eri tavalla, uskon. Minua pätkätyöt ja työttömyys. Koen todella pahana joidenkin työnantajien tai esimiesten "kylmyyden". He kun vaativat joustoa vain tekijäpuolelta ei ollenkaan heidän puoleltaan.
    Ei kai voi todeta kuin, että kylmyys ja kovuus on kasvanut huimasti!! Onneksi sentäs on vielä aivan ihaniakin ihmisiä, ymmärtäviä myös sillä esimiespuolella(haluan uskoa, että enemmistö, mutta onko niin?)

    Sinulle ihanaa uutta viikkoa!!:))

    VastaaPoista
  4. Kylmyys ja kovuus tuntuvat muuallakin, kuin työelämässä nostaneen päätään. Viime viikko asiakaspalvelijana naamakkain asiakkaiden kanssa sai minut järkyttymään. Aivan uskomatonta tekstiä, absurdeja vaatimuksia, tuntui kuin asiakaspalvelija olisi aina automaattisesti alisteisessa asemassa ja häntä voisi kohdella miten vain. Samaa kylmyyttä kanssaihmisiä kohtaan näkee muuallakin yhä enenevässä määrin.

    Toivoisin, että me tämän laantuman aikaan keskittyisimme yhteisöllisyyteen, yhteiseen hyvään, emmekä niin tavattoman paljon pelkäisi vain omasta puolestamme.

    Toisaalta juuri minä voin katkaista kylmyyden ketjun omalla kohdallani, niinpä koetan nostattaa hymyn huulilleni, lausua kiitokset ihmisille, joiden kanssa asioin, antaa istumapaikan kulkineessa sitä enemmän kaipaavalle ja kutsuvani tuttavan, josta en aikoihin ole kuullut kahville.

    VastaaPoista