tiistai 12. tammikuuta 2010

Jumahtanut olotila


Kun on tottunut
vain pikaisesti juhlimaan
pikapikaa ravintoloissa istumaan
vain lasillisen tai kaksi siemaisemaan.



Niin silloin pitäisi ymmärtää
että kohtuus on ystävä.
Suloiset kuplat
hilpeä tunnelma.

En sano,
että se olisi liiallisuuksiin mennyt.



Seuraava aamu oli pirteä.
Aika kyläillessä kului mukavasti.
Ja kotonakin riitti touhuttavaa. 



Mutta,
se suuri mutta.
Olo on edelleen tukkoinen,
jumissa.

Ehkä se oli se kuplajuoma.
Tai se päivän aikana nautittu roskaruoan määrä.



Vaikka lauantain ruokailut olivat 
ravitsemuksellisesti fiaskot
ja sunnuntai jatkoi samaa rataa,
niin koetan tämä ihmeolo mielessäni
palailla kaikkien ihmepirtelöideni ja
eksoottisten nimisten pöperöiden pariin.



Maanantaina kokeilin chiball:ia.
Kyseessä oli minulle ennestään täysin tuntematon laji.

Tunti ei auttanut jumituksiin,
mutta onneksi pahimman ryytymyksen se poisti.
Toisaalta olen valmis antamaan aavistuksen pirteämmästä olostani
sille kanelintuoksulle, joka pallostani kohosi.



En kokenut suurta liikunnan riemua tunnilla.
Olin hivenen vaivaantunut,
enkä aina ymmärtänyt
miten sen pallolla heiluttelun olisi pitänyt vaikuttaa.

 

Kokemus oli tuokin tunti.
Nyt on siis tuon liikuttajakeskuksen kautta koettu
astangajooga
venyttely & rentoutuminen
joista kumpainenkin kalpeni edeltäville kokemuksille,
mutta niin se kuulemma usein on
noissa liikuntakeskuksissa,
ne keskittyvät vähän kaikkeen.




 Sanotaan,
että liikuntaan jää koukkuun.
Että tulee "pakko" lähteä liikkumaan.
Mietin,
taas kerran,
koska sen vuoro on.

 

Helsingissä
on lukuisia pikkuruisia sisäpihoja.
Salattuja kolkkia,
jonne pääsee
vain avainten omistajat.

Vaikka haluaisin päästä tutkimaan
joka sopen ja kolkan,
ymmärrän lukitut ovet.
Ja tyydyn kurkkimaan kaltereiden välistä.



Minne sen sijaan
ovat kadonneet sisäpihat
arkkitehtien piirrospöydiltä?
Rakastan niitä,
haluan talojen olevan lähekkäin,
muodostavan turvaisia soppia,
lasten leikkiä,
kukkien kasvaa.





 
Näitä portaita
tässä kunnossa
ja pahemmassa (jäisenä liukumäkenä)
olen kiiruhtanut
kouluun,
silloin ammoin.

Nilkkoja vihloo
pelkkä muisto.

2 kommenttia:

  1. Onpas taas kauniita kuvia. Itse hommasin tuon piikkkimaton, vaikkei olo niin tukkoinen olekaan. Oletkos kokeillut?

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Kerran olen päässyt piikkimattoa kokeilemaan. Elättelen toivetta, että semmoinen jostain meille eksyy. Samoin haikailen työporukalla päänahanhierontahäkkyrästä.

    Harmittaa tuo tukkoinen, jumahtanut olo, sillä itsehän se tuli hommattua. Ei kaikkia älyttömyyksiä tarvitsisi tunkea samaan päivään. Koetan siis vältellä pikaruokaa ja kuplajuomaakaan ei taida hetkeen olla tarjolla. Terveissä elämäntavoissa on se huonopuoli, ettei niiden jälkeen oikein nuo epäterveemmät tunnu niin mukavilta ;)

    VastaaPoista