Haaveilen, että jonain päivänä
saan vangittua ajatelmani
kameran optiikan läpi.
En minä tosissani haaveile kummemmista,
en sen asian tiimoilta.
Oppiakseen täytyy harjoitella.
Toistoa, toistoa.
Erheitä ja virheitä.
Hakuammuntaa.
Ja niin minä olen taivaltanut kameran kanssa.
Olen ottanut kuvia
pienistä asioista,
isoista asioista.
Olen laukonut kameraani,
kuten en filmiaikaan olisi koskaan uskonut tekeväni.
En niin malta takertua pikkuasioihin,
valotuksiin,
aukkoihin
ja niihin muihin.
Koetan vain
vangita hetken kauneuden.
Haluan jakaa palan haavettani.
Napsin kuvia,
sieltä ja täältä.
Jotkin törkkään nähtäväksi,
kaiken kansan töllisteltäväksi.
Napsin myös kuvia
ulos akkunoista;
vieraisilla, asuntonäytöissä, rappukäytävissä,
missä milloinkin.
Kurotan ikkunasta ulos,
hipsin parvekkeella.
Napsaus vain
ja kuva on kortilla.
En koskaan tullut ajatelleeksi,
että kuva akkunasta,
voisi loukata jotakuta.
Mutta niin kävi.
Ja muutama muukin kuva pahoitti mielen.
Siksi siis
siistin kuvia jemmaan,
piilotan pahanmielen aiheuttajat
ja koetan jatkossa ajatella,
ennen kuin toimin.
Pyydän anteeksi kaikilta,
joiden mielen ajattelemattomuuttani pahoitin.
Mikäli täällä vielä näkyy kuvia,
jotka loukkaavat muutakin
kuin estetiikan tajua,
niin hihkaiskaa toki korjauspyyntö niin käyn taas toimeen.
Tekstit
Noin minäkin kuvaan, hetkiä vaan enkä jaksa pohtia valotuksia ja aukkoja ja kaikkia semmosia. Onneksi nykyään käy se, että voi räiskiä mielin määrin. Siinä sitä sitten sivussa oppiikin, eikä tietty ole paineita kun ei ole tarkoituskaan kuvata kuin omaksi ilokseen vain. Ja iloa siitä saa kun joskus räiskäsee puoli vahingossa hyvän kuvan. Kivaa puuhaa!
VastaaPoistaKuvaaminen on kivaa ja ne mainioimmat otokset tuottavat syvää tyydytystä :)
VastaaPoista