torstai 7. tammikuuta 2010

Loppiainen


Ammoisina aikoina
haaveilin
ystävistä,
joilla on aikaa
lähteä yllättäin
tuokioksi
istumaan
soittojuomalan nurkkaan.
Katsomaan ihmisiä
puhumaan elämästä.

 

Niinä aikoina
haaveilin ystävistä,
jotka ovat valmiita matkaamaan
matkojen takaa
lukuisilla kulkineilla
vain viettääkseen  
kiireetöntä aikaa.


 

Haaveilin tärkeistä ihmisistä
kerääntymässä kotiini
tutustumassa toisiinsa.
Kodikkaasta oleilusta.
 
 

...vieraiden määrä kasvoi
koti oli täynnä elämää.

Hetken aikaa tuntui,
kuin katsoisi kaikkea ulkoapäin.
Näkisi ne kaikki ihmiset,
kaiken sen hyvänmielen.
Ne näkymättömät siteet,
jotka yhdistävät meidät.

Se kaikki herätti paljon ajatuksia
ja kiitollisuutta...

 

Aina kun esittelee tärkeitä ihmisiä toisilleen,
on jännittynyt,
pelokas.

Ajattelee, että entä jos nämä eivät ymmärräkään, 
kuinka ihania ovat.
Mutta ymmärsivät nuo. 

Joskus ihminen saa sen,
mistä haaveksuu.
 

 

Illalla oli vuorossa sairaalassa vierailu.
Kaikki oli, kuten lukuisina muinakin kertoina,
mutta liekö väsymyksen syytä vai mitä,
niin pois lähtiessä
mieleen kohosi ajatuksia, muistoja
joita ei ehkä pitäisi enää vatvoa.

 

Lissun ihana kukka saapui jokin aika sitten,
mutta vasta nyt kuvat purkautuivat kamerasta.
Kiitos Lissu.

4 kommenttia:

  1. Hei, ihanaa, onko tuo haaveesi toteutunut! Ihan täysin samoja haaveita minulla ollut aina. Tosin eivät ole toteutuneet vielä. Yksi uuden vuoden tavoitteista onkin olla sosiaalisempi ja enemmän yhteydessä ystäviin. Kyllä ne juhlat vielä joskus täälläkin järkätään :).

    VastaaPoista
  2. Tuommoisia haaveittesi ihmisiä ja tilanteita ei ole ikinä liikaa! Ja joskus huomaa vasta jälkeenpäin, että 'sehän olikin sitä kodikasta oleilua kun silloin istuttiin'.
    Kirjoitit taas mukavasti ja kuvat kauniita...

    VastaaPoista
  3. Aina saa haaveilla, sillà ilman sità toiveet eivàt tiedà toteutua! Kerrot paljon sairaalasta. Joku làheinenkò? Taas upeita kuvia.

    VastaaPoista
  4. Haaveet toteutuvat joskus. On niitä suloisia onnen murenia, joiden muisto lämmittää pitkään. Minunkin pitäisi useammin olla sosiaalisesti aktiivinen, mutta ennen ensi kertaa pitäisi kyllä pikkuisen töniä tavaroita paikoilleen :D
    Mutta juu, joskus elämän toivoisi olevan kuin Ikean kuvastoa; siistiä, kotoisaa, rentoa ja täynnä onnellisia ihmisiä.

    Sairaalassa on läheinen. En oikein tiedä minne purkaa näitä ajatuksia, siispä laitan niitä tänne.

    VastaaPoista