Onni tuntee vain minuutteja

Kuva Cvijeta Miljak

Rakastan tarinoita, outoja tarinoita. 

Eilen ja huomenna kohtaavat Jorma Uotinen ja Hildegard Knef. 

He näyttävät mitä Diivalla tarkoitetaan ja ovat ylitsepääsemättömän ihania. 

Hildegard Knef – Onni tuntee vain minuutteja esittelee kaksi tähteä ja kaksi kiinnostavaa elämäntarinaa. KokoTeatterin lavalla Hildegard Knef, yksi sodanjälkeisen Saksan kuuluisimmista näyttelijättäristä ja laulajattarista, jota on sanottu myös älykkään miehen Marlene Dietrichiksi, herää kuolleista ja kohtaa suomalaisen tanssin ehdottoman ikonin ja älykkään naisen päiväunen, Jorma Uotisen.

Hildegard Knef - Onni tuntee vain minuutteja on esitys, joka leikkaa aikaa ja ihmiskohtaloita ja kutoo historiasta elävän kankaan, jota värittävät kahden kiintotähden, Hildegard Knefin ja Jorma Uotisen ainutlaatuiset elämäntarinat ja Knefin sydäntä riipaiseva musiikki Eeppi Ursinin uusin sovituksin. Saksalainen chanson-musiikki osoittautuu sielun syvällisimmäksi tulkiksi, kun vuosikymmenien toisistaan erottamat diivat keskustelevat sodasta, rakkaudesta, saksan kielestä - ja Hildegard Knefistä.

Esitys yhdistelee taitavasti kabareeta, floor showta ja draamaa ja se liikkuu sujuvasti eri aikatasoilla natsi-Saksasta nyky-Berliiniin. Hildegard Knefin omaelämäkerralliset laulut taustoittavat tämän kiinnostavan, ristiriitaisen ja pelottoman naisen tarinaa ja tulevat verta hyytävän tosiksi. Luurankoja kaivellaan kaapeista kun etsitään vastausta kysymykseen: Voiko rakkaus olla synti, frau Knef?

Hildegard Knef – Onni tuntee vain minuutteja -esityksen taustalla on rutkasti suuria nimiä. Käsikirjoituksen on kirjoittanut näytelmäkirjailija-toimittaja-kolumnisti Taina West ja ohjauksesta huolehtii kymmenien televisio- ja teatteriohjauksien rautaisella ammattitaidolla Raila Leppäkoski. Näyttämöllä nähdään toisessa pääosassa Jorma Uotinen, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Hildegard Knefin roolissa loistaa näyttelijä-laulaja-nukketaiteilija Satu Paavola. Muissa rooleissa ovat Ilkka Villi sekä muusikot Maija Kaunismaa, Sanna Uusitalo ja Eeppi Ursin.


~ Koko Teatteri ~ 

Kantaesitys 8.11.2008 Koko Teatterissa. Esitys oli mukana Memory Traces Performing Arts- tapahtumassa Berliinissä huhtikuussa 2010.

Kuva Cvijeta Miljak

Hopeaa

Se oli hiihtoloma.
Meillä oli suunnitelmia.
Jotkin asiat vain ajavat kaikkien suunnitelmien ohitse.

Kun iskee tarve päästä turvaan.

Kömpiä kotokoloon nuolemaan haavojaan.

Eikä se ole helposti järjestettävissä.

Kun vain kokee kipua 

ja surua edeltävän huikaisevan tyhjyyden,

kun tietää,

että jokin on lopullisesti ohi.

Ja silti aina läsnä muistoissa,

jos maailma vain niin suo.

Silloin,

sen tunnemyräkän keskellä,

voi mennä vailla odotuksia

katsomaan jotain Norjasta tullutta.

Ja se viikinkienmaan blondiiniärjyjä

saattaa olla parasta balsamia haavoittuneelle sielulle.

 

Niin Tommy Akerholdt matkasi kaukaa Lutakkoon.

Esiintyi melkein vain meille.

 

Ehkä se oli se tunnekuohu.

Ehkä me olimme alttiit.

Ehkä se oli se intiimitilanne;

soitin- ja solistiyhtye laulamassa juuri meille,

pomppimassa lavalla hikisinä juuri meidän tunteitamme hallittavampaan muotoon.

Ehkä se oli vain sitä,

tunneharhaa.

Tai sitten siinä oli enemmän.

En ole vieläkään valmis puhumaan,

en siitä päivästä

jona tekstiviesti odotti.

En halua oikein puhua edes keikasta.

Se on liian henkilökohtaista.

Se on jotain, joka kuuluu minulle ja lapselle.

Se on jotain sellaista,

mitä seurassamme ollut ei aistinut.

Päätin aluksi olla hiljaa koko keikasta.

En ole sellainen ihminen.

En minä kuuntele glampunkrokkia.

Tai en minä kuunnellut,

en ennen hiihtolomaa.

Eikä senkään myöntäminen,

että kuuntelee,

että pitää,

ei se ole vaikeaa.

Vaikeaa on muistaa ja hyväksyä miksi.

Aluksi tarkoituksenani oli julkaista vain kuvat.

Selityksittä.

Mutta lisäsin sanoja.

Muutama sana itselle,

niiden avulla voin aikojen kuluttua helpommin siirtyä

näihin mielenmaisemiin, 

muistaa ne tunteet helpommin sellaisina kuin ne koin.

Pick Up Your Life

Well, it's five to eight boy, You're way too late.
Without a backup plan on how to reach your fate.
You overrate your mental state,
but as the case and your life is getting larger.
The pile of skeletons is growing taller
Pick up your life and walk!
And now you drink yourself to sleep
and now you don't care at all,
you found nothing worth living for.
Laziness and desperation.
I bet you're proud of that combination.
Blaming everything else,
but you don't even dare to take a look at yourself.
And you got...
Empty thoughts in every corner.
Settle on your eyes.
Settle on your tongue.

Silver - Wolf Chasing Wolf

Ajattelemattomuuden pahoittelu

Minulla on haave.
Haaveilen, että jonain päivänä
saan vangittua ajatelmani
kameran optiikan läpi.

En minä tosissani haaveile kummemmista,
en sen asian tiimoilta.

Oppiakseen täytyy harjoitella.
Toistoa, toistoa.
Erheitä ja virheitä.
Hakuammuntaa.

Ja niin minä olen taivaltanut kameran kanssa.
Olen ottanut kuvia
pienistä asioista,
isoista asioista.

Olen laukonut kameraani,
kuten en filmiaikaan olisi koskaan uskonut tekeväni.

En niin malta takertua pikkuasioihin,
valotuksiin,
aukkoihin
ja niihin muihin.
Koetan vain
vangita hetken kauneuden.

Haluan jakaa palan haavettani.
Napsin kuvia,
sieltä ja täältä.
Jotkin törkkään nähtäväksi,
kaiken kansan töllisteltäväksi.

Napsin myös kuvia
ulos akkunoista;
vieraisilla, asuntonäytöissä, rappukäytävissä,
missä milloinkin.
Kurotan ikkunasta ulos,
hipsin parvekkeella.

Napsaus vain
ja kuva on kortilla.

En koskaan tullut ajatelleeksi,
että kuva akkunasta,
voisi loukata jotakuta.

Mutta niin kävi.
Ja muutama muukin kuva pahoitti mielen.
Siksi siis
siistin kuvia jemmaan,
piilotan pahanmielen aiheuttajat
ja koetan jatkossa ajatella,
ennen kuin toimin.

Pyydän anteeksi kaikilta,
joiden mielen ajattelemattomuuttani pahoitin.

Mikäli täällä vielä näkyy kuvia,
jotka loukkaavat muutakin
kuin estetiikan tajua,
niin hihkaiskaa toki korjauspyyntö niin käyn taas toimeen.

Loman viimeiset tunnit

Loma poissa kotoa on aina enemmän loma,

kuin loma kotosalla.

Irtaannuin arjesta.

Etäännyin arkisista hommista.

Annoin ajan virrata.

Palaan kotiin levänneenä,

valmiina tarttumaan taas arjen haasteisiin.

Pääsiäistä

Meillä oli emotionaalisesti haastavaa aikaa.

Etsimme lohtua.

Ja saimme.

Luulimme että kaiken voisi toistaa.

Siis sen helpotuksen tunteen, 

kun joku muu riehuu ja saa sinunkin kipusi lientymään.

Saa kasvoillesi pöllämystyneen hymyn.

En edes sanoin koeta kuvailla valmistautumisen nautintoa.

Jokaisen työasunaan sukkahuosuja käyttäneen
pitäisi kokeilla,

millaista on kerrankin saada nauttia pakenevista silmistä,

millaista nautintoa tuottaakaan repiä pakoja suuremmiksi.

Ei se punk ollut tällä erää niin energisoivaa.

Ei ne örinät karkoittaneet niitä kepeämpiä murheita.

Mutta meillä oli rattoisaa.

 

Me nautimme tästä kaikesta.

Pompimme keikoilla.

Nukumme myöhään tahi heräämme aikaisin,

kukin mieltymystensä mukaan.

Ja minä listaan taas kauppaan listaa.

Kirjaan reseptejä ylös

toteutan sokerin ja voin liiton.

Annan oman osani,

jotta tämä Pääsiäinen maistuisi suloiselta,

myös sitten joskus,

muistoissa.