Rapussa

Mannerheimintie 12 B

Helsingin Lääkärikeskus on toiminut 40 vuotta aivan Helsingin ydinkeskustassa, vastapäätä Stockmannia.

Me olemme asioineet siellä tasaiseen tahtiin vuosien saatossa.

Ja aina on hipsittävä portaita pitkin, ihailtava vanhaa kauneutta.

Kiitotien päässä on taivaassa reikä

Kiitotien päässä oli taivaassa reikä, sitä tuijotin pitkinä ajomatkoina, hiljaisena kyydissä.

 

Lentäjän poika

Minä istuin kiitotien päähän,
Jäin ihmettä katselemaan.
Kone kaunis kuin lentäjän luusta tehty,
Yllytti moottoreitaan.

Minä ihailin villiä voimaa,
Minä nöyristä lapsista nöyrin.
Ja kun moottorit ampuivat sankarin matkaan,
Jäin seuraavaa odottamaan.

Minä olin lentäjän poika,
Lähes sankari siis itsekin.
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut,
Vielä isäänikin paremmin.


Minä nukahdin hallien varjoon,
Unen kerosiininkatkuisen näin:
Minä näin lentäjän huimapäisen ja varman
Syöksyvän ylöspäin.

Ylöspäin, läpi pilvien peiton,
Kohti ilmailun historiaa.
Jetin siivillä kuohui auringonkulta,
Kun se irtosi otteesta maan.

Lentokenttien aavoilla tuulee
Niin kuin ulapalla autiomaan.
Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä,
Ovi miltei mahdottomaan

~ Edu Kettunen ~

En tiedä, ehkä tästä olisi pitänyt jättää kertomatta, jo alun alkujaankin. En tiedä mitä sanoisi, näiden päivienkään jälkeen. Joskus keuhkokuume on vapauttaja, joka saa kyyneleet kihoamaan jälkeenjääneiden silmiin.

"On kai sen oltava niin
Jään kyyneliin
On kai sen oltava niin, oltava niin
Olkoon se niin"

~ Kaija Koo, Viimeinen lento ~

Puun haaskuuta

 

Lutakko, Jyväskylä

Unohdin kaiken keskellä liistrata oveen lapun, etten halua puhelinluetteloita.

Urbaanin orangin blogista löysin linkin, josta peruin ensi vuoden Fonectan tuotokset.

Suosittelen lämpimästi samaa muillekin.

Lunta katoilta

Uutiset ovat täynnä katoilta pudonneita, itsensä loukanneita ja menehtyneitä.

Vapaavuori sanoi Ylelle; "Pitäisi olla itsestään selvää, että katolle meneminen ilman asiantuntemusta ja tarpeellisia turvajärjestelyjä on asia, jota itse kunkin pitää miettiä".

Mutta minkäs teet, jos katot notkuvat lunta, huoltoyhtiö lupailee lumenpudottajia sitten joskus, kun he kiireellisimmiltä kohteilta kerkeävät. Meillä päätettiin pelastaa edes varaston katto. Lumitaakka keveni ja lumenpudottajakin selvisi ehjin nahoin, mutta aihe jäi mietityttämään.

Parivuotta sitten puhuin lumenpudottajien kanssa. Kaksi alkoholisoitunutta miestä kertoi pimeästä työstään, turvavarusteista joita ei ollut ja alhaisesta palkastaan. Asia jäi lumettomien talvien aikaan mielentaustalle, mutta nyt se kieppuu mielessä; kuka niitä lumia pudottelee, kuka kantaa riskin ja kuka käärii voiton. En tiedä millaiset firmat pudottelevat nyt lumia Helsingissä ja millä ammattitaidolla, mutta toivon, että katolla olijoilla olisi edes ne turvavaljaat. Tosin ainakin Töölössä sai kauhulla katsella, kun lumien pudottelijat pomppivat korkeilla katoilla ilman köysiä.

Miesten tarina jäi mietityttämään. Vaikka me Suomessa toimimmekin aika reilusti, on meillä kumman paljon hommia, joita viinamäenmiehet saadaan tekemään pimeästi omalla riskillään. Tietenkin jokainen vastaa itsestään ja päättää mihin ryhtyy, mutta pimeiden hommien maailma, jonne pääsin kurkistelemaan, sai mielen tummumaan.

Voin tukea Reilua Kauppaa ostamalla tietynlaisia banaaneja, mutta huoltoyhtiömme voi vallanmainiosti valita epäreilun lumenpudotusfirman, ilman että saan tietää asiasta mitään. Jään kieputtelemaan ajatuksia päässäni joskus asiat tuntuvat suurilta ja siltä, ettei niihin juurikaan onnistu vaikuttamaan. Epäreilua.