Iltakävelyllä

Helteisen päivän päätteeksi oli pakko mennä haukkaamaan raitista ilmaa. Tallustelimme Jyväsjärven rantaa pitkin ja toivoimme tuulta raikastamaan oloamme.

Ipanan pöksymekko Camdenista.

Apulanta esiintyi SUomiPOPfestivaaleilla Jyväskylän veturitalleilla. Jo kahdesti tänä vuonna nähty yhtye keräsi mukavan katsoja määrän myös läheiselle sillalle kuulijoita; sinne mekin eksyimme lenkin loppupuolella.

Yhtye omisti Armo-kappaleen Norjalaisille.



"Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan"

Matkan varrelta

Jyväskylän rallit tuli koettu toiseen kertaan, vahingossa. Koko kaupunki tuntui kuhisevan nelipyöräisten ystäviä ja koin olevani hieman ulkopuolinen koko touhusta.

Jyväskylässä oli taas kerran mukavaa; mökkeilyä, kaupunki oloilua ja leivontaa. Tällä kertaa aikataulu ei sallinut keikkoja, mutta suunnitelmissa on taas katsoa joku sopiva hetki Lutakolle.

Tänään kotiuduimme. Pakaasien kanssa elely on tullut tutuksi kesän mittaan. Nytkin jätän suosiolla pyykin koriin, pakkaan uudet laukut ja valmistaudun elämään niiden keskellä.

Lapsi pyysi tänään leikkaamaan hiuksiaan. Kymmenen senttiä meni ja äidin sydäntä särki. Suunnittelen talvella syöttäväni lapselle D-vitamiinia sun muuta, jotta hiukset taas ensi kesänä liehuisivat villisti.

Tiedän hiusten kasvavan takaisin. Tiedän, että ne ovat vain hiukset. Tiedän, että ne eivät ole minun ja minulla ei ole niihin sanavaltaa, mutta silti se oli iso asia.

Hiukset ennen leikkausta, huomaa taustalla oleva liiskekatiska.

Hopeaa

Se oli hiihtoloma.
Meillä oli suunnitelmia.
Jotkin asiat vain ajavat kaikkien suunnitelmien ohitse.

Kun iskee tarve päästä turvaan.

Kömpiä kotokoloon nuolemaan haavojaan.

Eikä se ole helposti järjestettävissä.

Kun vain kokee kipua 

ja surua edeltävän huikaisevan tyhjyyden,

kun tietää,

että jokin on lopullisesti ohi.

Ja silti aina läsnä muistoissa,

jos maailma vain niin suo.

Silloin,

sen tunnemyräkän keskellä,

voi mennä vailla odotuksia

katsomaan jotain Norjasta tullutta.

Ja se viikinkienmaan blondiiniärjyjä

saattaa olla parasta balsamia haavoittuneelle sielulle.

 

Niin Tommy Akerholdt matkasi kaukaa Lutakkoon.

Esiintyi melkein vain meille.

 

Ehkä se oli se tunnekuohu.

Ehkä me olimme alttiit.

Ehkä se oli se intiimitilanne;

soitin- ja solistiyhtye laulamassa juuri meille,

pomppimassa lavalla hikisinä juuri meidän tunteitamme hallittavampaan muotoon.

Ehkä se oli vain sitä,

tunneharhaa.

Tai sitten siinä oli enemmän.

En ole vieläkään valmis puhumaan,

en siitä päivästä

jona tekstiviesti odotti.

En halua oikein puhua edes keikasta.

Se on liian henkilökohtaista.

Se on jotain, joka kuuluu minulle ja lapselle.

Se on jotain sellaista,

mitä seurassamme ollut ei aistinut.

Päätin aluksi olla hiljaa koko keikasta.

En ole sellainen ihminen.

En minä kuuntele glampunkrokkia.

Tai en minä kuunnellut,

en ennen hiihtolomaa.

Eikä senkään myöntäminen,

että kuuntelee,

että pitää,

ei se ole vaikeaa.

Vaikeaa on muistaa ja hyväksyä miksi.

Aluksi tarkoituksenani oli julkaista vain kuvat.

Selityksittä.

Mutta lisäsin sanoja.

Muutama sana itselle,

niiden avulla voin aikojen kuluttua helpommin siirtyä

näihin mielenmaisemiin, 

muistaa ne tunteet helpommin sellaisina kuin ne koin.

Pick Up Your Life

Well, it's five to eight boy, You're way too late.
Without a backup plan on how to reach your fate.
You overrate your mental state,
but as the case and your life is getting larger.
The pile of skeletons is growing taller
Pick up your life and walk!
And now you drink yourself to sleep
and now you don't care at all,
you found nothing worth living for.
Laziness and desperation.
I bet you're proud of that combination.
Blaming everything else,
but you don't even dare to take a look at yourself.
And you got...
Empty thoughts in every corner.
Settle on your eyes.
Settle on your tongue.

Silver - Wolf Chasing Wolf

Ajattelemattomuuden pahoittelu

Minulla on haave.
Haaveilen, että jonain päivänä
saan vangittua ajatelmani
kameran optiikan läpi.

En minä tosissani haaveile kummemmista,
en sen asian tiimoilta.

Oppiakseen täytyy harjoitella.
Toistoa, toistoa.
Erheitä ja virheitä.
Hakuammuntaa.

Ja niin minä olen taivaltanut kameran kanssa.
Olen ottanut kuvia
pienistä asioista,
isoista asioista.

Olen laukonut kameraani,
kuten en filmiaikaan olisi koskaan uskonut tekeväni.

En niin malta takertua pikkuasioihin,
valotuksiin,
aukkoihin
ja niihin muihin.
Koetan vain
vangita hetken kauneuden.

Haluan jakaa palan haavettani.
Napsin kuvia,
sieltä ja täältä.
Jotkin törkkään nähtäväksi,
kaiken kansan töllisteltäväksi.

Napsin myös kuvia
ulos akkunoista;
vieraisilla, asuntonäytöissä, rappukäytävissä,
missä milloinkin.
Kurotan ikkunasta ulos,
hipsin parvekkeella.

Napsaus vain
ja kuva on kortilla.

En koskaan tullut ajatelleeksi,
että kuva akkunasta,
voisi loukata jotakuta.

Mutta niin kävi.
Ja muutama muukin kuva pahoitti mielen.
Siksi siis
siistin kuvia jemmaan,
piilotan pahanmielen aiheuttajat
ja koetan jatkossa ajatella,
ennen kuin toimin.

Pyydän anteeksi kaikilta,
joiden mielen ajattelemattomuuttani pahoitin.

Mikäli täällä vielä näkyy kuvia,
jotka loukkaavat muutakin
kuin estetiikan tajua,
niin hihkaiskaa toki korjauspyyntö niin käyn taas toimeen.

Pääsiäistä

Meillä oli emotionaalisesti haastavaa aikaa.

Etsimme lohtua.

Ja saimme.

Luulimme että kaiken voisi toistaa.

Siis sen helpotuksen tunteen, 

kun joku muu riehuu ja saa sinunkin kipusi lientymään.

Saa kasvoillesi pöllämystyneen hymyn.

En edes sanoin koeta kuvailla valmistautumisen nautintoa.

Jokaisen työasunaan sukkahuosuja käyttäneen
pitäisi kokeilla,

millaista on kerrankin saada nauttia pakenevista silmistä,

millaista nautintoa tuottaakaan repiä pakoja suuremmiksi.

Ei se punk ollut tällä erää niin energisoivaa.

Ei ne örinät karkoittaneet niitä kepeämpiä murheita.

Mutta meillä oli rattoisaa.

 

Me nautimme tästä kaikesta.

Pompimme keikoilla.

Nukumme myöhään tahi heräämme aikaisin,

kukin mieltymystensä mukaan.

Ja minä listaan taas kauppaan listaa.

Kirjaan reseptejä ylös

toteutan sokerin ja voin liiton.

Annan oman osani,

jotta tämä Pääsiäinen maistuisi suloiselta,

myös sitten joskus,

muistoissa.

Reissun jälkeen

 

Kaikkien tapahtumien jälkeen päätin, että makaamme Jyväskylään.

Otimme asioihin etäisyyttä, lomailimme, kävimme keikalla ja otimme tuhottomasti valokuvia.

Huomenna alkaa arki ja maailma on edelleen samaan tahtiin pyörivä, kuin ennenkin.

Viikonlopun kuvia

 

Kuka on perheeni?

Keitä perheeseeni kuuluu?

Onko jääkaappikuntani,

sama kuin perheeni?

Onko perhe

verisukulaisuussuhde?

Vai onko perhe
ystävät,
jotka valitsemme itsellemme?

Kuka minusta välittää?

Kuka auttaisi minua

jos tipahtaisin taloudellisten turvaverkkojen lävitse?

Kenestä minä välitän?

Kenet ottaisin jääkaappikuntaamme,

jos hän tarvitsisi apua?

Joulu

on antamisen aikaa.

Jouluna muistamme kaukaisempiakin

sukulaisia, tuttavia, naapureita.

Kenen heistä rinnalla olisin valmis

seisomaan tavallisena

harmaana arkena?

Kenen vuoksi

olisin valmis antamaan omastani?

Avaamaan

sydämeni,

kotini,

lompakkoni.

Haluaisin uskoa,

että jatkossakin

kykenisimme yhteiskuntana

auttamaan niitä,

joilla ei juuri sinä hetkenä

mene niin vahvasti.

Toivoisin,

ettemme ajautuisi

luokkayhteiskuntaan.

Elämään,

jossa perhe,

johon lapsi syntyy,

määrittäisi

lapsen tulevaisuutta

negatiivisesti.

"Pieniä ja keskisuuria yrityksiä kehittävän Panostajan hallituksen puheenjohtaja Matti Koskenkorva uskoo, että ylenmääräiset sosiaaliset turvaverkot ja tukitoimet ovat kulkemassa tiensä päähän.
- Suunnitelmataloudesta lähtevät sosiaaliset tuet ja turvaverkot heikkenevät tulevaisuudessa väistämättä. Itse kukin joutuu aiempaa enemmän pitämään huolta itsestään ja läheisistään, Koskenkorva uskoo.
Julkiset maksuautomaatit tulevat väkisin tiensä päähän, kun rahoittajaa ei tulevaisuudessa löydy."
Kauppalehti