Oloneuvos

Juhannuksen työurkkaan kuului kevään talkoista keskenjääneen Liplapin Oloneuvoksen loppuun saakka kokoaminen.


Laituri tilattiin lyhyenä, paikkaansa sopivana. Lyhyydestään huolimatta on se paljon massiivisempi roikale, kuin edeltäjänsä, joka hajosi paikallisten pelastajien pomppiessa siinä porukalla joitain kesiä sitten.

Kannattaa muuten raapustaa mökkipaikkansa koordinaatit jonnekin ylös, on paljon helpompi hälytellä pelastusjoukkoja hätiin, kun osaa selostaa 112 henkilökunnalle, missä kaivataan apua.

Tämä oli lähtötilanne, sekä laiturin silta/kansiosio, että päädyn levennys oli tässä pisteessä meidän velipojan kanssa käydessä puuhaan.

,

Paketissa tuli mukana ovela laudan leveyden mittain, jonka avulla asettelimme laudat tiuhaan, aiemmassa, itse tehdyssä laiturissa laudatkin olivat harvemmassa.

Pikkuisena makoilin ilkosillani juuri tehdyllä laiturilla ja sain kehoni täyteen tikkuja, joita kaiveltiin pitkään ja hartaasti neulalla pois, näissä valmis laitureissa ei ole moista vaaraa.

Laiturin kokoaminen ei ollut haastavaa, ympäristö siihen oli. Kallio vietti jyrkkänä veteen tai sitten nilkkamme muljuivat kivikossa.

Liekö se sitten ympäristön syy vaiko meidän tekniikkamme, niin tuo siirtokellukkeiden asentaminen laiturin alle ei kyllä ollut niin kevyen vaivatonta, kuin ohje antoi ymmärtää.

Hiekkaiseen pohjaan, äkkisyvän partaalle pystytimme kannaketolpat.

Keväällä en suostu uiskentelemaan jäiden joukossa laituria asentelemassa. Laiturilla olevat narut oli tolpissa olleissa sokissa. Tolpat hilattiin ylös laiturin paikalleen uittamisen ajaksi ja niiden irrottamisen piti olla helppoa ja näppärää, mutta ei se mennyt ihan niin sujuvasti, kuin insinööri sen oli kuvitellut. Painava tolppa, heppoinen sokka, jonka varassa tolpan kokopaino on, niin eihän se millään voi toimia keveästi.

Ei, se ei ole kasvihuoneilmiöstä kärsivä jääkarhu, se olen minä kannakekellukkeen kanssa, jäisenä ja epätodellisissa tunnelmissa; onko se nyt ihan oikeasti kasassa ja käyttökunnossa?

Rallit veneeseen

Mökillä meillä on vanha vene, jossa on kokoon nähden turhan pieni moottori, sen kulkuasennossakin olisi toivomisen varaa ja se ei ole mukavin soutaa, mutta olen siihen kaikesta huolimatta naurettavan kiintynyt.

Eno oli sahauttanut uusien rallien laudat mittaan ja meille piti jäädä vain kokoaminen, mutta ei se niin yksinkertaista aivan ollut. Palikoita tuntui olevan liikaa ja ne eivät tuntuneet olevan oikeaan mittaan sahattuja.

Minulla on veli. Maailman paras semmoinen. Hän on kaiken muun lisäksi näppärä korjaamaan, kokoamaan ja rakentamaan kaikkea. Rasitteeksi ja hidasteeksi hänelle on annettu sisko,joka haluaa kovasti aina olla apuna ja mukana.

Tämä pikkuinen askare sujui sukkelaan suurempien välissä, mutta saimme kumminkin aikaan rattoisan keskustelun aiheesta kuuluuko minun kiusata veljeäni kameran kanssa, jos kerran kovasti koetan olla avuksi. Kaipa onnistuin olemaan avuksi tai ainakin jonkin verran poissa jaloista, sillä loppujen lopuksi saimme hurjan näköiseen veneeseen hohtavat uudet rallit.

Ero kuluneen veneen ja uusien lautojen välillä haalenee, jahka aurinko saa haalistettua puun harmaaksi, sitä odotellessa Linda kumminkin pesi veneen aavistuksen paremman näköiseksi.

Urakointia

Jonkin aikaa olen tuuminut, että voisin hyvin taltioida kaiken moiset ihmepuuhasteluni ja sitten jälkikäteen henkseleitä paukutellen todeta, että osasinpas minäkin.

Joskus on vain päiviä, jolloin kaikki tuntuu vastustavan. Tai ei päivässä sinällään ollut liiemmälti valittamista, mutta se paljasti asioita, jotka eivät mieltä ilahduttaneet.

Ensimmäisenä tutkiskelin pihamaan porttia, jonka uudet laudat hohtavat vastamaalattua mustuuttaan ja odottavat vain loppuasennusta. Portin vanhat laudat pysyvät kasassa lähinnä lukuisten maalikerrosten avulla, puu itsessään on läpilahoa. Vanhojen lautojen irrottaminen ei liene haastavaa, mutta niiden kiinnitykseen käytettyjen ruuvien irti saaminen metallisesta kehikosta lienee suurempi urakka, kiitos paksun maalikerroksen joka kätkee ne alleen.

Lakkabensiinillä tai vastaavalla sekin ratkeaa, ei siis hätää. Hätä iski vasta siinä vaiheessa kun tajusin aidanlautojen, niiden joiden varassa portti kököttää olevan myös mätä. Koska aidat ja portit kuuluvat taloyhtiölle tarjoaa se välineet niiden ehjäämiseen, tänä vuonna vain taloyhtiö ei tilannut uusia aitalautoja.

Hallituksemme puheenjohtaja alkaa olla tottunut siihen, että käyn rimputtamassa ovikelloa milloin minkäkin syyn takia ja nyt tilaukseen siis menee aitalaudat. Täytynee vielä käydä kurkkaamassa maalitilanne, niin ei tarvitse sitten jälkikäteen pyydellä maaleja aitaan.

Päätin lykätä porttiurakkaa loman jälkeiseen aikaan ja urakoida vain oven kuntoon. Pikainen paikkamaalaus ei saanut ulko-oveamme hohtamaan kauniina ja naapurin maalattua omansa hohtavan kauniiksi iski minulle tarve saattaa oma läikikäs oveni samaan kuosiin.

Ulko-oven maalausurakan piti olla nopea ja helposti suoritettu. Suunnitelmana oli hioa maalipinnan ilmakuplat pois ja maalata oven seutu uudelleen pitsan kypsyessä uunissa.

Valmistauduin suorittamaan urakan ottamalla avukseni Lindan, satasen hiekkapaperia ja talttapääruuvimeisselin. Hinkutimme siis maalipinnan ilmakuplat pois, ruuvailimme kaikki oven härpäkkeet irti ja nappasimme pitsan pois uunista. Kun Linda on mukana, niin maalaamiseen ei mene kuin hetki. Siis jos pääsee maalaamaan.

Ensimmäiset vedot näyttivät hyviltä. Linda vain tuijotti seinää, kuulosteli. Hän sanoi, että sutimisesta kuului vääränlainen ääni. Kuulostelin fiksuna, pää kallellaan ja koetin kuulla äänen. En tiedä hoksasinko miltä se kuulosti, kun pohja on puusta irti, mutta näin lopputuloksen; pois hinkatut kuplat palasivat.


Lindan tuomio oli tyly, saadakseni kauniin, kuplattoman oven, olisi koko puualue hiottava paljaaksi, pohjattava uudelleen ja sitten maalattava. En voi kuvata ärsyynnyksen astetta; ovi kammottavaksi, läikikkääksi hiottu, paikoin vanhaa maalia, paikoin päällä uutta ruuvinreiät irvistellen se oli kammottava näky. Päässäni vilistivät kalenterin sivut huumaavaa vauhtia; loppukesän ohjelma on tiivistahtinen, lisäksi on palsta ja piha ja muut velvoitteet.

Mitä siinä muuta voi, kuin todeta, että antaa maalin kuivua ennen hiomisurakkaa ja painua sisälle mutustamaan pitsaa. Hyvä ruoka - parempi mieli ei tällä erää toteutunut, kuppaisen näköinen ulko-ovi harmitti niin, että yöllä se tunkeutui uniin raskaana ja velvoittavana. Miksi sen piti juurikin olla ulko-ovi, se joka näkyy kaikille naapureille ja ohikulkijoille. Miksei se voinut olla jotain muuta, jossain muualla, että sen olisi voinut jättää kesken kauemmaksi aikaa?


Nyt siis hylkään kaikki iltauinti suunnitelmani, olen aiempaa kehnompi palstakumppani ja tartun tuumasta toimeen.

...Niin se ilta sitten meni, tasohiomakoneen käyttöä opetellessa. Ei hiominen, ei lakkabensiini, ei mikään tepsinyt; vanhan maalin alta paljastui jotain rusehtavaa, joka oli sitkeämpää kuin minä. Yltä päältä maalipölyssä. Halusin kirota kaiken. En osaa, en voi en kykene. Vedin koko surullisen näyn ylle kerroksen maalia, rapiskoon, kupruilkoon, ei sillä niin väliä. hävisin tämän taistelun.