Jostain mystisestä syystä kuvat eivät ilmiintyneet tekstin joukkoon ja koska varmasti haluatte nähdä minut näin söpönä, laitan tämän uudelleen ;D
Kunnostutimme vanha soutuveneen laidat kestämään taas uusia souturetkiä.
Soudamme saaresta uimaretkillemme. Koska on vaara, että viattomat silmät kohtaavat meidät, niin pukeutuminen on sen mukaista.
Uimapuku takaa säädyllisyyden ja jokin kauhtana täyttää kuivan vaatteen viran reissulta palatessa.
Hiljainen soutelu paikasta toiseen on rentouttavaa, asiat tulevat kohdalle jotenkin leppoisampaan tahtiin. Kykenee kiinnittämään huomionsa yksityiskohtiin, valon leikkiin veden pinnalla, ahvenruohon kukintoon, veden ääniin.
Pienellä paatilla edetessä on eri tavoin säiden armoilla. Aallokko tuntuu suuremmalta, kun istuu sen keskellä. Rankka sade rummuttaa veden pintaan niin, että roiskeet kohoavat korkeammalla kuin keskikohdan laita. Raisussa myötä aallokossa voi koettaa surffata aallon harjalla, saada ilmainen kyyti, tuntea aivan erilaista vauhdin hurmaa.
Tieten tahtoen emme toki valikoi hurjaa säätä veneilylle. Ne harvat kesän sateet tulee hyödynnettyä lähikylän kirjaston antimien parissa.
Kukkuu kukkuu laulun alku oli minulle tuttu, tätä mummi lauleskeli meille lapsille mökillä.
Television katseluni on rajoittunutta, lehtiä luen painettuina ja verkossa, internettiä selaan jokin mainostenpoispyyhkijä päällä. En juurikaan välitä mainoksista, mutta nyt osui suoraan nauruhermoon.
Maikki pitää blogia ja kommentoi höpsöjä makeisia mainostaessaan.
En tiedä jaksaisiko tämä pidemmän päälle huvittaa ja vanhakantaisena ihmisenä veikkaan pitäväni siitä ihan perinteisestä tuplasta eniten, vaikka uutta markkinoitaisi miten.
Maailmakylässä ja Fidan-vaaterekin aarre. Oli pakko napata posetuskuva, hyräillä viime kesän pikkukylän festivaalilla esiintyneen soitin- ja solistiyhtyeen Che Guevaraa.
Aamukahvit etupihalla kera kilpikonnan, kitkennän ja Agatha Christien Syyttömyyden taakan.
Eilisiltainen perunanistutus ja puutarhurointi tuntuu kevyenä jomotuksena laiskimuksen lihaksissa.
Illalla olisi juhlat, mutta koto-oloilu taitaa viedä voiton.
Kesä on täällä vasta osittain, tulossa ovat ne kesäyöt, jolloin ei voi nukkua, vaan pitää valvoa katsomassa auringonlaskunousut, tanssia koko yön, talsia halki kesäisen Helsingin yön tai vain istua rantakivillä lauleskelemassa norpille hiljakseen vanhoista piioista.
Nyt on alkukesä, nyt puutarha huutaa huomiota, ikkunat paljastavat läikikkyytensä ja siivoushormooni on alkanut hyrräämään voimallisemmin, kuin mikään muu.
Eilen Vermossa pienenpienet ponit tikkasivat ravia. Ja minä siinä kaiteella, puristin rystysiä jännittyneen valkeiksi.
En veikkaa, en edes Finlandia-ajoissa veikannut ruotsalaisten jääkiekkoilijoiden voittavan 30-vuotis juhlaraveja. En minä en veikkaa. En edes vaikka juoksemassa olisi poni, jolla on lempiyhtyeeni nimi.
Niin se pikkuinen Stella V meni ja voitti ylivoimaisesti ja minä hymysin siinä kaiteella onnellisena, tyytyväisenä jännittävästä juoksusta.
Se oli hiihtoloma.
Meillä oli suunnitelmia.
Jotkin asiat vain ajavat kaikkien suunnitelmien ohitse.
Kun iskee tarve päästä turvaan.
Kömpiä kotokoloon nuolemaan haavojaan.
Eikä se ole helposti järjestettävissä.
Kun vain kokee kipua
ja surua edeltävän huikaisevan tyhjyyden,
kun tietää,
että jokin on lopullisesti ohi.
Ja silti aina läsnä muistoissa,
jos maailma vain niin suo.
Silloin,
sen tunnemyräkän keskellä,
voi mennä vailla odotuksia
katsomaan jotain Norjasta tullutta.
Ja se viikinkienmaan blondiiniärjyjä
saattaa olla parasta balsamia haavoittuneelle sielulle.
Niin Tommy Akerholdt matkasi kaukaa Lutakkoon.
Esiintyi melkein vain meille.
Ehkä se oli se tunnekuohu.
Ehkä me olimme alttiit.
Ehkä se oli se intiimitilanne;
soitin- ja solistiyhtye laulamassa juuri meille,
pomppimassa lavalla hikisinä juuri meidän tunteitamme hallittavampaan muotoon.
Ehkä se oli vain sitä,
tunneharhaa.
Tai sitten siinä oli enemmän.
En ole vieläkään valmis puhumaan,
en siitä päivästä
jona tekstiviesti odotti.
En halua oikein puhua edes keikasta.
Se on liian henkilökohtaista.
Se on jotain, joka kuuluu minulle ja lapselle.
Se on jotain sellaista,
mitä seurassamme ollut ei aistinut.
Päätin aluksi olla hiljaa koko keikasta.
En ole sellainen ihminen.
En minä kuuntele glampunkrokkia.
Tai en minä kuunnellut,
en ennen hiihtolomaa.
Eikä senkään myöntäminen,
että kuuntelee,
että pitää,
ei se ole vaikeaa.
Vaikeaa on muistaa ja hyväksyä miksi.
Aluksi tarkoituksenani oli julkaista vain kuvat.
Selityksittä.
Mutta lisäsin sanoja.
Muutama sana itselle,
niiden avulla voin aikojen kuluttua helpommin siirtyä
näihin mielenmaisemiin,
muistaa ne tunteet helpommin sellaisina kuin ne koin.
Pick Up Your Life
Well, it's five to eight boy, You're way too late.
Without a backup plan on how to reach your fate.
You overrate your mental state,
but as the case and your life is getting larger.
The pile of skeletons is growing taller
Pick up your life and walk!
And now you drink yourself to sleep
and now you don't care at all,
you found nothing worth living for.
Laziness and desperation.
I bet you're proud of that combination.
Blaming everything else,
but you don't even dare to take a look at yourself.
And you got...
Empty thoughts in every corner.
Settle on your eyes.
Settle on your tongue.
Latinankieliset joulunajan kirkkolaulut ovat yhtä vanhoja kuin joulu itse; vanhimpia yhä laulettavia lienee (Gloria in excelsis Deo), joka määrättiin vuonna 129 laulettavaksi jouluyönä. Kansankielisiä joululauluja alettiin kirjoittaa 1200-luvulla Italiassa, pian muissakin Euroopan maissa. Tuottelias virrentekijä Martti Luther runoili vuonna 1535 tunnetuimman jouluvirtemme Enkeli taivaan (Vom Himmel hoch) ja ilmeisesti myös sävelsi sen 1539. Kristikunnan luultavasti suosituin joululaulu Jouluyö juhlayö (Stille Nacht, heilige Nacht) syntyi jouluaattona 1818 Itävallassa pienessä Oberndorfin kylässä. Pastori Joseph Mohr keksi sanat ja urkuri Franz Gruber sävelen. Keskiyön messussa Gruber säesti laulua kitaralla, koska kirkon urut olivat rikki.
Vuoden 1986 virsikirjaan hyväksyttiin joululaulut Maa on niin kaunis (ristiretkeläisten hymni 1100-luvulta) sekä En etsi valtaa, loistoa (Jean Sibelius 1909), jälkimmäinen uutena sanoituksena. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä tunnetut säveltäjämme tuottivat joululauluja ahkerasti sekä koulujen että kotien tarpeisiin. Sotien jälkeen alkoivat yhä suositummiksi tulla angloamerikkalaiset ja suomalaiset jouluiskelmät, viime vuosikymmeninä on lisäksi kuultu uusiin musiikinlajeihin sovitettuja versioita vanhoista klassikoista. Laulajien joukko on monista yhteislaulutilaisuuksista huolimatta vähitellen pienentynyt ja kuunteluun tyytyvien joukko kasvanut.
Alun perin tontut olivat kansantarinoiden yliluonnollisia olentoja, tietyn rakennuksen tai paikan haltijoita. Ruotsin sana tomten tarkoittaakin sekä tonttia että tonttua. Joulutontun synty ja asettuminen lahjojen tuojan rooliin alkoi saksalaisessa ja ruotsalaisessa lastenkirjallisuudessa 1860-70-luvuilla. Tonttua tekivät Ruotsissa tunnetuksi Viktor Rydbergin suosittu runo ja taiteilija Jenny Nyströmin kuvitukset, joissa hän puki tontun vanhaa talonpoikaista asua jäljitellen harmaaseen paitaan ja punaiseen piippalakkiin.
Kuvakirjojen ja postikorttien myötä tontut kotiutuivat pian Suomenkin jouluun ja liittyivät apulaisina ja ottolapsina valkopartaisen pukin perheeseen. Uudessa joulutarustossa ne saivat toisinaan kumppanikseen äidillisen pukinmuorin, joka keitteli puuroa lahjojen varustelussa ahkeroivalle tonttulaumalle.
Joulutontut ovat meillä jo satavuotiaita ja kuuluvat koulun joulunäytelmien vakiokaartiin. Paperista leikatut punaiset tonttuhahmot juoksevat kauppaliikkeiden ja kotien ikkunoissa, pöytäliinoissa ja kuusenkoristeissa. Punaisesta tonttulakista on tullut samalla firmojen pikkujouluissa käytetty karnevaaliasuste.
Monen pikkujoulun kohokohta, Tiernapojat, herättää kysymyksiä sekä vanhan kielensä että Oulun seudun murreilmausten takia. Otan tähän vain pari kysytyintä: ”No tain tähtein” toistellaan ”Tähti se kulukeepi” -laulussa useaan kertaan. Yleensä kysytään vain tain-sanaa, koska tähtein-muodon ajatellaan ilman muuta liittyvän laulun aiheeseen eli joulutähteen; sen kanssa sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemisistä. Tain-muodon taustalla on vanha murresana taa ’tämä’; tain tähtein merkitsee siis ’tämän tähden’. Toinen usein kysytty sana on altti (”Oi, altti kiitos Jumalan”). Se on lyhentymä alati-sanasta (vrt. ruotsin alltid).
Tekstit
