Boheemipiha

 Me olemme tänä kesänä juosseet paikasta toiseen ja vapaahetket kotona ovat kuluneet laukkuja pakaten ja purkaen. Kaikki kuopsutus, kitkeminen ja sensellainen on keskittynyt palstalle ja täytyy sanoa, että sen kyllä huomaa. Piha rehottaa, ruoho kasvoi rankkasateiden innoittamana hurjaksi viidakoksi ja sade piiskasi kultapiiskut länään.

Vakaa aikomus olisi saattaa piha jonkinmoiseen kuntoon ennen syksyä. Pahasti ruohottunut ruusupenkki, jonne myyrät jättivät yhden ruusun, saa mennä pois. Kivilaattojen paikkaa haluaisin siirtää ja ensi vuonna voisin istuttaa omenapuun varjostamaan pihaa pahimmalta illan paahteelta.

Pahoittelen, mikäli saitte traumoja näistä epätäydellisyyttä kuvaavista kuvista.

"Miltä oma puutarhasi näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Sadan vuoden? Jos sinulla on vain ruohomatto, et luo mitään, sillä kun lakkaat leikkaamasta ruohoa, siitä tulee vähitellen pelkkä takkuinen niitty. Luonto ottaa omansa. Mutta jos olet istuttanut ruusupensaan tai valkopyökkipensasaidan, se jää paikoilleen, vaikka sinä katoaisit. Sinä jätät jälkesi."

~ Karin Lija: Vähempi parempi. 77 keinoa, jotka muuttavat elämäsi. ~ 




Neuletakki: Topshop
Paita: Braintree
Hame: Primark

Äiti oli oikeassa; neuleiden taskuissa ei pitäisi kanniskella mitään, nyt ne ovat venähtäneet. Opetus; usko aina äitiä.

Öisin karviaiset ovat makeimpia

Tai siltä ainakin tuntui. Vein iloisena hälisevän teinilauman nauttimaan yöpalaa palstalle. Siellä he kännykän valossa, käsikopelolla, kuka mitenkin, napsivat herkkupaloja piikkien lomasta. Kuu mollotti täytenä taivaalla ja oli juuri sellaista, kuin elokuussa parhaimmillaan on; lämmintä, pehmeää ja tummaa.

Tytöt ihastelivat sitä, että Helsingissäkin voi viljellä näin lähellä kotia, pitää ryytimaata, kasvattaa perunaa. Minustakin se on mahtavaa, etenkin tämmöisinä hetkinä, kun viljelystä pääsee nauttimaan suuri joukko.

Puutarha

Vuosia se vei, raivata pahasti villiintynyt palsta, saada se kukoistamaan. Keväällä käänsimme maata, möyhensimme, uurastimme. Kätkimme siemenet maahan ja jäimme odottamaan. Kaikki siemenet eivät itäneet, osa penkeistä jäi villien kukkien valtaan mutta osa siemenistämme iti ja tuotti satoa.

Naapurin kultapallot

Kun on muokattu hyvämultainen kasvualusta,
niitä hoidetaan huolella muutama vuosi
ja jätetään sitten rauhassa rehottamaan
niin että jokainen verso saa kasvaa itsensä muotoiseksi,
luonnonvarainen ja viljelty rinnatusten,
hiirenvirna ritarinkannuksen kainalossa.
Miksi kitkeä koiranputki ja ohdake,
tottahan meissä jokaisessa on oltava nekin.

~ Helena Anhava ~

Maa tuottaa hyvin satoa; marjoja, kurpitsoita, raparperia, herneitä, kukkia. Sato ei ole pääasia, pääasia on ulkona puuhastelu, vastapaino toimistotyölle.

Mycobakterium vaccae, Bakteeria irtoaa mullasta ilmaan, josta se kulkeutuu hengitysteihin. Bristolin yliopiston tutkijoiden mukaan tietystä bakteerista, joka tekee olosta iloisen

• Fyysinen kosketus luontoon, kuten kasvimaan kitkeminen lisää stressiä lievittävän oksitosiini-hormonin tuotantoa.
• Auringonvalo lisää välittäjäaine serotoniinin määrää. Se mm. ehkäisee stressiä, kohentaa mielialaa ja hillitsee ruokahalua. Serotoniini edistää melatoniinin tuotantoa, joka taas ehkäisee stressiä, parantaa unta ja vahvistaa vastustuskykyä.

~ Kuntoplus ~

Takapihan ruukuissa kasvavat minitomaatit, oikeat tomaatit, yrtit ja kaikki kesälaitumilla olevat sisäkukat.

Ja niin ne yrtitkin puhkesivat kukkaan, ruokkivat kimalaisia, joiden voimakas pörinä muistuttaa mehiläisistä, joita en vielä täksi kesäksi saanut.

Väristen hurmaa kimalainen vaipuu
syvälle ruusun poveen loistavaan,
min kultaiseksi hehkutti jo kaipuu.
Sen syli aukee, heteet syttyy, taipuu,
ja lemmen tuoksu hienoin huumaa maan.


~ Saima Harmaja ~

Satoa

Vanhoja kuvia palstan tämän vuoden sadosta.

Pavut ja herneet eivät onnistuneet tänä vuonna toivotulla tapaa; sokeriherne päätyi joko fasaanien ruoaksi tai oli muuten vain haastava, pavut jäivät kitukasvuisiksi. Onneksi palstakumppanin istuttama silpoydinherne sentään tuotti satoa, silloin kun kumpainenkin olimme reissunpäällä.

Reissun jälkeen

Reissun jälkeinen päivä meni aika uupuneena. Kävelyä Helsingissä, sorbetti ja pirtelö Fasulla.

 Jälkeenpäin kävelimme palstalle ihan vain katsomaan, miten viljelmät pärjäsivät.

Muutaman kuvan napsaisun jälkeen meri kutsui meitä. Pulikoimme viileämmässä vedessä, kuin mistä pääsin nauttimaan Jurmalssa, mutta nautin kotoisan veden piristävästä vaikutuksesta suuresti.

Seuraava päivä oli se viikon pisin. Tiistait venyvät ja vanuvat aina. Ne eivät tunnu koskaan loppuvan ja lomalta paluu tiistaina on silkkaa kidutusta.

Onneksi työtoveri lähti kanssani pikniköimään Ateneumin nurmikolle ja katkaisi siten ylipitkältä tuntuvan päivän.

Pellon pientaretta taasen mukaellen; tänä kesänä on kivaa
...kun saa pikniköidä kesken työpäivää hyvässä seurassa eri nurmikoilla.

Tiistai ilta kuluikin palstalla ahertaessa. Kävelyllä ollut isäni tuli seuraksi ja koin saaneeni paljon aikaiseksi katsellessa kitkemääni rikkakasvi kasaa, toisaalta silmäys jäljelle jääneisiin todisti, etten ollut saanut paljoakaan nyhdettyä ei-toivottuja kasveja.

Palsta kuvia katsellessa tuli harmistus, kuvat eivät onnistuneet kuten olin toivonut. Eipä kai helteisiltä aivoilta voi liikoja vaatiakaan ja törkkäämpä nämä nyt tänne muistoksi itselle. Täältä voin sitten talvella vaklata mitäs kaikkea sitä tulikaan viljeltyä.

Mustat- ja punaisetviinimarjat ovat vieneet minut makumatkalle lapsuuteen ja mummolaan.
Yksi kirpeä punainen marja suuhun, silmät tiukasti kiinni ja saatan tuntea varpaideni alla mummolan sammaloituneen nurmen, tunnen suurten omenapuiden varjot, seison pihan hämärässä kolkassa ja koen onnea.

Oma maa mansikka

Illan kasvimaareissu poiki uuden käynnin, heti perään. Saksien, hanskojen ja kahden teinin kanssa menin pelastamaan naapuripalstailijan pyytämät räkättirastaat. Mikään ei ole kamalampaa, kuin kuunnella elävän luontokappaleen hidasta kuolinkamppailua. Ainakaan tämän kitkijän pää ei moista kestä kuunnella.

Naapurille jätin verkkoon kiinni lappusen, jossa kerroin päästäneeni lintunsa vapauteen. Kiukuttamaan pistää moinen, ei yksi tai kaksi menetettyä mansikkaa ole hyvä syy kehnoon verkkosuojaukseen.

Muotopuutarha perunoilla

Vanhoja pottumaa kuvia.

En ymmärrä, miksei aikeistani huolimatta kameraani taltioitunut edustavampaa otosta perunamaasta.

Tuli höppönä olo, kun ennen matkaa oli käytävä mullittamassa perunat.

Kaikkeen sitä ihminen ryhtyykin :)

Laiska sunnuntai

Joskus ammoin löysin yllä olevan neuletakin H&M:stä, ostin sen sen enempiä ajattelematta ja nyt tuo on ollut ahkerassa käytössä vuosia. Siinä on taskut, se ei mene ryttyyn ja sen kulahtanut väri ei nosta kaikkia tahroja esiin.

Olen myöhemmin ostanut ja saanut kaikenlaisia neuletakkeja, mutta mikään ei aja tämän ohi. Tämä on niin helppo kiskaista niskaan, nakata avain taskuun ja mennä touhottamaan.

Koska tarkoitus oli käppäillä vain pikaiseen palstalle ja takaisin oli Lindexin raitasysteemi oikea valinta, hienot vaatteet päällä ei voi möyriä mullassa samaan tapaan, kuin niissä 90-luvun Leviksissä, ei vain raaski.

Tarkoitus on keretän multaamaan perunat ennen reissua. Sitä ennen pitäisi pikkuisen kitkeäkin ja kaikkea semmoista pientä. Pahoin pelkään, että vaikka kuinka nyt kitkisin, odottaa palattuamme palstalla hurja rikkaruohoviidakko, mutta niin kai sen täytyy mennäkin.

Naapurista bongasin ovelia kukkia, pidän näistä kovasti, mutta en yhtään tiedä näiden nimeä.

Areenan aarre

Vielä tuokion Areenasta löytyy mainio puutarha/kokkiohjelma Pellosta pataan. Tämä oli rakkautta ensi katsomalta. Minäkin haluan tuommoisen kasvimaan, tarmon ja taidon.


Suutari pysyy usein lestissään ja hyvä niin: Harva huippukokki osaa itse kasvattaa herkkuaterioidensa aineksia, ja taitavinkaan harrasteviljelijä ei välttämättä ole omimmillaan kyökin puolella.
Brittiläinen Monty Don on toista maata. Yhdessä vaimonsa Sarahin kanssa innokas puutarhan ja kotitarveviljelyn puolestapuhuja jaksaa innostaa luomuviljelyyn.
Itse kasvatetuista vihanneksista, yrteistä ja hedelmistä saa parhaimman lopputuloksen ja hienoakin hienomman maun itse valmistettuun ateriaan, josta voi olla ylpeä. Lisäksi Monty kehottaa suosimaan ruokaostoksissakin luomua ja suhtautumaan kriittisesti massatuotettuun ruokaan, jossa ei useinkaan ole kasvinsuojelumyrkyillä kitsasteltu.
Menestyäkseen viljelypuuhassa on tärkeää oppia tuntemaan kasvien vaatimukset, mutta samalla on hyvä oppia torjumaan kasvitauteja jo ennalta. Kotitilallaan Herefordshiressa Donin pariskunta johdattaa viljelyn saloihin ja antaa monia hyödyllisiä vinkkejä siitä, kuinka sadosta saadaan paljon irti luontoa, kunnioittaen ja ruoan mausta tinkimättä.
Kussakin jaksossa keskitytään muutamaan kasviryhmään, muun muassa yrtteihin, juureksiin, ja hedelmäpuihin.
Ensimmäisessä jaksossa Monty Don neuvoo, kuinka luomuviljelyllä saadaan paljon aikaan. Keskitytään juureksiin ja opitaan luomuviljelyn perusteita. Vaimo Sarah etsii markkinoilla aineksia Montyn keitoksiin.
Tuotanto: Flashback/Channel





Pellosta pataan vinkkasi, että parhaat uudet potut saa, kun perunat kerkeävät tunnin sisällä nostamisesta pataan, lisäksi he minulle eksoottiseen tapaan maustoivat uudet pottunsa pyörömintun lehdillä, laittamalla keitettyjen, valutettujen, perunoiden päälle kasan mintunlehtiä ja sitten kattilan päälle pyyhkeen kymmeneksi minuutiksi. Haluan kokeilla, ehdottomasti, mutta mistä löydän pyöröminttua?

Puuhastelua

Kun nurmimatto näyttää tältä,

on ryhdyttävä pikaisiin toimiin.

Kiltisti keräsin kaiken nurmen ämpäriin ja kiikutin silpun kurpitsan tainten juureen, ne kuulemma pitävät typpipitoisesta katteesta.

Kun aamusta palailin tohtorilta

poikkesin nappaamassa lähiruokalasta salaattia

ja sain naamatutulta myyjältä kehuja,

kun kerrankin olin laittautunut.

Hämmennyin totaalisesti. 

Minä en juuri katso miten pukeudun, 

paitsi töihin, 

pakosta.

En ole vaateihminen. 

Vaatteet noin ylimalkaan eivät näytä päälläni hyvältä.

Nyt kun katsoo kuvia

on pakko tunnustaa,

olen yksi pyryharakka.

Onhan pitkätkalsongit

ja liehuisa paituli

liian isot Reinot,

ovathan ne ihan näppärät puuhasteluun,

mutta tuottavat ne häpeää,

kun asiaa hetkeksi pysähtyy tuumimaan. 

Oppisikohan vanha koira uusia tapoja?

Oppisinkohan shoppaamaan itselleni,

katsomaan edes pikkuisen mitä päälleni tungen?

Sisäinen kauneus ei kaikille rääsyjen läpi loista.

Palstalla

Hankin oman pikkupalstani joitain uurastuksen täyteisiä kesiä sitten.

Nurmettunut, hyvin kaikkea muuta kuin hyöty- tahi kukkakasvi pukkaava palsta uuvutti minut ensimmäisenä kesänä.

Ensimmäinen kesä oli viileä,

sateinen ja auki raivattu kolkka tuotti mansikkaa

ja perunaa, ne tärkeimmät.

Seuraavana kesänä jatkoin urakkaa ystävän kanssa.

Jaoimme palstan kahtia ja viljelin omalla puolellani sitä pottua, mansikkaa, sokerihernettä, silpoydinhernettä, raparperia

ja sen semmoista.

Kahtia jaettu palsta alkoi tuntua hupsulta vaihtoehdolta

niinpä päätimme iskeä potut samoihin vakoihin,

kasvattaa yhdessä rivistössä herneet ja laittaa kukkia sinne ja tänne.

 

Yhdessä maan kuopsuttaminen on rattoisampaa

ja nopeampaa.

Vaikka meillä oli lapsuudessani perunamaa,

pienen pieni,

oli rivi mansikoita, 

jotka joka kesä päätyivät linnuille meidän mökkeillessämme,

niin en omaa kaikkia niitä niksejä,

joita tarhurilta vaaditaan. 

Kaverin kanssa on mukavampaa pähkäillä

keksiä omat niksit ja konstit.

 

Kun ei huvita enää kuopsuttaa,

nyppäistä vielä viimeisiä rikkakasveja juurineen ylös,

niin silloin on oikea aika

talsia palsta-aluetta ympäriinsä.

Tarkastella muiden palstoja,

imeä itseensä vaikutteita

ja vinkkejä,

seuraavaa kevättä silmällä pitäen.

Rakastan siis mustaa multaa sormieni välissä.

Rakastan maan tuoksua.

Sydämeni pakahtuu ylpeydestä jokaikisen omakasvattaman pottusen kohdalla.

Ja siitä huolimatta

saatan valita työpäivän jälkeisenä iltana

löhöilyn,

toimettomana olon.

Miksi on niin paljon helpompaa

istua toimettomana,

kuin käydä toimeen.

Mikä laiskimuskatarri minua riivaa?

 

Ja sitten kun palstalle päätyy,

vaikkapa vain hetkeksi,

nyppäisee ihan vain muutaman rikkakasvin,

puuhaa pikkuisen sitä ja tätä

ja sitten vielä tuota ja ja ja...

Tunnit ovatkin liitäneet,

mieli on levänneempi

ja palstalla voisi vielä kepeästi viettää toisenkin mokoman.