Mattopyykillä

Kun perjantaina lähtee töiden jälkeen mökille ja on perillä myöhään, niin loppuviikonlopusta onkin otettava kaikki irti. Me venytimme lähtöä viimeiseen asti. Sunnuntaina kaiken muun puuhan lisäksi päätimme nauttia auringosta ja mattopyykistä.

Kameran vesitiiviskotelo on koukuttava lelu.

 

Elonsäikeet

Elonsäikeistä kirjavista,

meidän kankaamme kudotaan.

Ja muistoista ihanista,

siihen värit tallennetaan.

Ilon päivistä onnellisista,

värit kirkkaat kudotaan.

Ne kankaasta kirjavasta,

myös helposti huomataan.

Surun päivistä tummimmista,

siihen raitoja muodostuu,

niistä kuumista kyyneleistä,

kun sydän murskaantuu.

Monta raitaakankaastamme,

ehkä tahtoisi ottaa pois,

mutta silloin elämämme,

ei niin kaunista koskaan ois.

Paula Tarvainen, Jyväskylä

 

Tiesitkö, että
- Mäntysuopaa syntyy puunjalostuksen sivutuotteena. Sen raaka-ainetta mäntyöljyä saadaan selluloosankeiton sivutuotteena.
- Mäntysuopa on monikäyttöinen, ympäristöä säästävä pesuaine, joka hajoaa nopeasti maaperässä.
- Saippua- ja suopapohjaiset pesuaineet rasittavat vesistöjä vähemmän kuin synteettisiä tensidejä sisältävät aineet.
- Mäntysuovan sisältämät hartsihapot ovat myrkyllisiä kaloille. Siksi mäntysuopaa ei saa mattopyykillä päästää suoraan vesistöön, vaan matot on syytä huuhdella maalla eikä järvessä.
- Mäntysuopaliuosta voi laimennettuna käyttää puutarhassa tuhoeläinten kuten kirvojen sekä perhos- ja pistiäistoukkien torjuntaan.
- Mäntysuopaliuos sopii myös uunin puhdistukseen. Levitä mäntysuopaliuosta tahrojen pinnalle ja kuumenna uuni 50 asteeseen. Kun uuni on hetken jäähtynyt, harjaa pehmeällä harjalla ja pyyhi veteen kostutetulla liinalla.
Suomen luonto

Ei, en tiennyt. Seuraavaksi hyökkään laimennetun suopaliuoksen kanssa tomaatin kirvojen kimppuun.

7.7.

Tänään on juhla.
On syntymäpäivä.
Sankari on poissa.

Koska ikävä helpottaa,
mieli suostuu uskomaan lopullisen?

Näen unia, joissa kuolleet elävät.
Käyn pääni sisäisiä keskusteluja,
ihmisten kanssa joita ei ole.

Minun on ikävä.

Vanhat naiset

Minä pidän vanhoista naisista,
rumista naisista,
motkottavista mummoista.
He ovat maan suola.
He eivät inhoa inhimillisiä jätteitä.
He tuntevat rakkauden ja uskon,
mitalin kääntöpuolen.

Hamlet riuhtoo verkossa,
Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia,
Raskolnikov iskee kirveellä.

Jumala kuolee.
Vanhat naiset nousevat niin kuin joka päivä,
aamun sarastaessa ostavat leipää, viiniä, kalaa.
Sivilisaatio kuolee.
Vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa,
avaavat ikkunat, siivoavat roskat.
Ihminen kuolee.
Vanhat naiset pesevät ruumiit, hautaavat kuolleet,
istuttavat kukkia haudoille.

Minä pidän vanhoista naisista,
ryppyisistä naisista,
motkottavista mummoista.
He uskovat ikuiseen elämään.
He näkevät pelkuruuden ja sankaruuden,
suuruuden ja pienuuden,
oikeissa suhteissa arkipäivän vaatimuksiin.

Heidän poikansa löytävät Amerikan,
tuhoutuvat Thermopylaissa,
kuolevat risteillä,
valloittavat avaruuden.

Vanhat naiset ovat pyhien kissojen pyhiä muumioita.
He ovat pieniä kurttuisia,
kuivuneita lähteitä,
hedelmiä
tai lihavia munanmuotoisia buddhia.

Kun he kuolevat,
silmästä virtaa kyynel,
joka yhtyy suunpielessä
nuoren tytön
hymyyn.

Tadeusz Rózewicz

"Niin se kävi; tieto kuolemasta tavoitti minut sinä aamuna. Makasin yksin sängyllä, ovi kolahti kiinni lapsen lähdettyä kouluun. Tiesin mitä kuulisin. Etelän tykkylumi oli sulamaanpäin, aikamme oli loppunut.

Yli neljävuotta ja lukemattomia nessupaketteja, sen se vaati. Yli neljä vuotta täynnä rakkautta ja läsnäoloa, sen se vaati.

Kun tieto saavutti minut olin yksin; lapsi koulumatkalla ja    juopottelemassa. Sen se vaati, alkoholisti on aina alkoholisti.

Ja minä yksin.

Sen olisi pitänyt tuntua pahalta.

En tuntenut mitään.

Lähdimme sairaalaan hakemaan tavaroita, katsomaan , lausumaan muutama sana hoitajille.

Kuolema vie piirteet. Se jättää jäljelle jonkun, joka ei ole sama. En olisi tuntenut , jos hän olisi ruumiinsa kaltaisena kävellyt vastaan.

 piirteissä oli aavistus epäsäännöllisyyttä, hänen ilmeensä oli vakava.

..."

Sanovat, että ensimmäinen vuosi on vaikein.

Ei se niin ollut.

Tämä se on.

Silloin, kaiken keskellä,

kun kaikki muukin tapahtui

ei kyennyt tajuamaan,

kokemaan.

Nyt on aika.

Juhannus

Viime juhannus oli ensimmäinen kaksin mökillä. 

Meille selvisi vasta matkalla, että olisimme kaksin.

Onneksemme olimme varautuneet valtaisalla säkillisellä kirjoja.

Viime juhannus oli kylmä. 

Nukuimme saunakammarissa, sillä sen sai helpoimmin lämpimäksi.

Vaikka ei sekään ollut se syy.

Syynä taisi olla lähinnä se, että se on ainoa paikka,

jossa voi vuoteessa maaten ihailla takkatulta.

Arja Tiainen

Suurimmaksi luksukseksi koin rytmittömyyden. 

Olimme viileällä saarella, sateessa. 

Meillä ei ollut mitään pakollista tehtävää. 

Meillä oli vain kasa kirjoja ja aikaa. 

Nukuimme silloin tällöin, heräilin katsomaan auringonnousulaskut ja nauttimaan kesäyön viileydestä. 

Rytmittömyys tuntui liki paheelliselta.

Hopeaa

Se oli hiihtoloma.
Meillä oli suunnitelmia.
Jotkin asiat vain ajavat kaikkien suunnitelmien ohitse.

Kun iskee tarve päästä turvaan.

Kömpiä kotokoloon nuolemaan haavojaan.

Eikä se ole helposti järjestettävissä.

Kun vain kokee kipua 

ja surua edeltävän huikaisevan tyhjyyden,

kun tietää,

että jokin on lopullisesti ohi.

Ja silti aina läsnä muistoissa,

jos maailma vain niin suo.

Silloin,

sen tunnemyräkän keskellä,

voi mennä vailla odotuksia

katsomaan jotain Norjasta tullutta.

Ja se viikinkienmaan blondiiniärjyjä

saattaa olla parasta balsamia haavoittuneelle sielulle.

 

Niin Tommy Akerholdt matkasi kaukaa Lutakkoon.

Esiintyi melkein vain meille.

 

Ehkä se oli se tunnekuohu.

Ehkä me olimme alttiit.

Ehkä se oli se intiimitilanne;

soitin- ja solistiyhtye laulamassa juuri meille,

pomppimassa lavalla hikisinä juuri meidän tunteitamme hallittavampaan muotoon.

Ehkä se oli vain sitä,

tunneharhaa.

Tai sitten siinä oli enemmän.

En ole vieläkään valmis puhumaan,

en siitä päivästä

jona tekstiviesti odotti.

En halua oikein puhua edes keikasta.

Se on liian henkilökohtaista.

Se on jotain, joka kuuluu minulle ja lapselle.

Se on jotain sellaista,

mitä seurassamme ollut ei aistinut.

Päätin aluksi olla hiljaa koko keikasta.

En ole sellainen ihminen.

En minä kuuntele glampunkrokkia.

Tai en minä kuunnellut,

en ennen hiihtolomaa.

Eikä senkään myöntäminen,

että kuuntelee,

että pitää,

ei se ole vaikeaa.

Vaikeaa on muistaa ja hyväksyä miksi.

Aluksi tarkoituksenani oli julkaista vain kuvat.

Selityksittä.

Mutta lisäsin sanoja.

Muutama sana itselle,

niiden avulla voin aikojen kuluttua helpommin siirtyä

näihin mielenmaisemiin, 

muistaa ne tunteet helpommin sellaisina kuin ne koin.

Pick Up Your Life

Well, it's five to eight boy, You're way too late.
Without a backup plan on how to reach your fate.
You overrate your mental state,
but as the case and your life is getting larger.
The pile of skeletons is growing taller
Pick up your life and walk!
And now you drink yourself to sleep
and now you don't care at all,
you found nothing worth living for.
Laziness and desperation.
I bet you're proud of that combination.
Blaming everything else,
but you don't even dare to take a look at yourself.
And you got...
Empty thoughts in every corner.
Settle on your eyes.
Settle on your tongue.

Silver - Wolf Chasing Wolf

Kiitotien päässä on taivaassa reikä

Kiitotien päässä oli taivaassa reikä, sitä tuijotin pitkinä ajomatkoina, hiljaisena kyydissä.

 

Lentäjän poika

Minä istuin kiitotien päähän,
Jäin ihmettä katselemaan.
Kone kaunis kuin lentäjän luusta tehty,
Yllytti moottoreitaan.

Minä ihailin villiä voimaa,
Minä nöyristä lapsista nöyrin.
Ja kun moottorit ampuivat sankarin matkaan,
Jäin seuraavaa odottamaan.

Minä olin lentäjän poika,
Lähes sankari siis itsekin.
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut,
Vielä isäänikin paremmin.


Minä nukahdin hallien varjoon,
Unen kerosiininkatkuisen näin:
Minä näin lentäjän huimapäisen ja varman
Syöksyvän ylöspäin.

Ylöspäin, läpi pilvien peiton,
Kohti ilmailun historiaa.
Jetin siivillä kuohui auringonkulta,
Kun se irtosi otteesta maan.

Lentokenttien aavoilla tuulee
Niin kuin ulapalla autiomaan.
Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä,
Ovi miltei mahdottomaan

~ Edu Kettunen ~

En tiedä, ehkä tästä olisi pitänyt jättää kertomatta, jo alun alkujaankin. En tiedä mitä sanoisi, näiden päivienkään jälkeen. Joskus keuhkokuume on vapauttaja, joka saa kyyneleet kihoamaan jälkeenjääneiden silmiin.

"On kai sen oltava niin
Jään kyyneliin
On kai sen oltava niin, oltava niin
Olkoon se niin"

~ Kaija Koo, Viimeinen lento ~

Ystävänpäivä

Ystävän laulu

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna meren se selvittää
Kuka viereesi jää
Ja jos silloin kun myrsky soi
Vain sun kumppanis vaikeroi
Vene lähimpään rantaan vie
Jääköön pois mikä lie

Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän

Anna tunturin selvittää

Kuka viereesi jää

Kun on kaukana kaikki muu

Ja kun päättyvät pitkospuut

Kuka rinnallas ruikuttaa

Takaisin mennä saa

Mistä tunnet sä ystävän

Onko oikea sulle hän

Ajat ankeimmat selvittää

Kuka viereesi jää

Kun on sinulla vaikeaa

Ja kun tarvitset auttajaa

Silloin ystävyys punnitaan

Menee muut menojaan

Siitä tunnet sä ystävän

Kun on vierelläs vielä hän

Turhat tuttavat luotas ois

Hävinneet pian pois 

~ Juha Vainio ~

 

Olen kiitollinen jokaisesta ystävästä,

niistä oikean elämän ystävistä, kuin myös teistä ruudun takaa,

elämä ilman teitä olisi paljon kurjempaa.

Suloista ystävänpäivää.

Elä pelotta varassa yhden kortin

 Älä elämää pelkää

Älä elämää pelkää,

älä sen kauneutta kiellä.

Suo sen tupaasi tulla

tai jos liettä ei sulla,

sitä vastaan käy tiellä,

älä käännä sille selkää.

Älä haudoille elämää lymyyn kulje:

Ei kuolema sinulta oveaan sulje. Kuin lintu lennä,

älä viipyen menneen rauniolla

nykyhetkeä häädä.

Suo jääneen jäädä,

suo olleen haudassa olla,

tulevaa koe vastaan mennä.

Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:

On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:

"Tämä on iäti minun."

Elon maljasta juovu,

taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.

On maailman rikkaus sinun,

kun mitään et omakses ano.

Elä pelotta varassa yhden kortin:

Näet aina avoinna kuoleman portin.

~ Kaarlo Sarkia ~

Suosittelen katsomaan ja kuuntelemaan runon täältä.

Vaisu arki

Torstai oli tahmea päivä.

Peruin jumpan.

Tein einestä ruoaksi.

Tein mukavan lenkin ulkona lapsen kanssa.

Kokeilin pitkästä aikaa konvehtien tekoa.

 

Vaikka jumppaamattomuus kaiveli

oli valintani silti hyvä.

Puolivillainen olo ei kannustanut

ryhmäreippailuun

ja lapsen kanssa hangessa tarpoessa

saimme vaihdettua päivän kuulumiset.

Illalla katsoimme  True Beautya.

Vaikka television katselumme on lisääntynyt,

en silti vielä suostu olemaan huolissani.

TALVEN TULLESSA

Riemuin tunnet
talven tekevän raivaustyötään.
Kaiken mi silmää,
ruumista, henkeä äsken
painoi, vievät jäätävät viimat myötään.

Puhurin poika,
reippaasti rintojen rihkamat peitä
liian rakkaat!
Toivomme talvelta taasen
laajoja hankia, järviä jähmenneitä.

Toivoo inehmo:
Pakkasenkorkeat tähdet taivahalla
vihreä kuuan
lumisten metsien yllä;
elämä rinnassa uinuen kinosten alla.

~ Aaro Hellaakoski ~

Jos Helsinki on kaunis

Jos Helsinki on hetkisen kaunis
Kun on valkoinen maa
Pian räntää sataa taas
Jos Helsinki on hetkisen kaunis
Se unta on vaan
Turhaa unelmaa

~ Göstä Sundqvist ~

En tiedä miksi joskus, 

usein,
pääni sisäinen gramofoni soittaa Leeviä.

Jokin Göstän äänessä lumoaa,

saa ajatukset kulkemaan omaa rataansa.

Helsinki on lumisena kaunis.

Valkea vaippa kietoo kaupungin syleilyynsä.

Kaikki törky jää piiloon.

Hanki kertaa valon, 

kohottaa ihmisten kasvoillekin

valoisuuden, ilon.

Minulla on ollut aikomus

taivaltaa halki Helsingin.

Tutkia kaikki kolkat,

opetella kaupunginosat. 

Ellen olisi Vantaalainen syntyjäni

olisi lapseni ainakin neljännen polven helsinkiläinen.

Ja minä en tunne kaupunkia kunnolla.

Aikojen saatossa

olen miettinyt miten meihin vaikuttaa

kotipaikkamme, kasvuympäristömme.

Ja miten meihin vaikuttaa vanhempiemme, isovanhempiemme elinympäristö.

 Koetin lukea Kjell Westön Missä kuljimme kerran

ihan vain saadakseni selville

millainen Helsinki joskus oli.

Lannistuin aika alkumetreillä 

ja nolona jätin urakkani kesken.

 Vakaasti,

taas kerran,

päätän

ottaa kaupungin laajemmin omakseni.

Hylätä tutut reitit,

etsiä uudet seudut,

matkailla

kotikaupungissani.

Mitä suosittelisit nähtäväksi,

minne neuvoisit minua matkaamaan ja miksi?

Rakastan nykyistä kotikaupunkiani.

Olen aina rakastanut tätä kivikylää.

Silti minua piinaa aika ajoin koti-ikävä,

kaipaan menneisyyteni kylää,

jonka muistot 

eivät enää kohtaa todellisuuden kanssa.

Joinakin hetkinä minulla on koditon olo, 

en tiedä minne kuulun.

”Ken on kerran juonut Niilin vettä, hän kaipaa Niilin luokse takaisin. Hänen janoaan ei tyydytä mikään muu mainen vesi. Ken on kerran Thebassa syntynyt, hän kaipaa Thebaan takaisin, sillä ei ole maan päällä toista kaupunkia, Theban kaltaista. Ken on kujan varrella syntynyt, hän kaipaa kujalle takaisin, seetripuupalatsista hän kaipaa takaisin savimajaan, myrhan ja hyvien voiteiden tuoksusta hän kaipaa lantatulen ja öljyssä paistettujen kalojen käryyn.”

Waltari - Sinuhe