Varauduin kelluntareissuun isolla rullalla jätesäkkejä, joita auliisti jaoin tarvitseville. Lisäksi noukimme vedestä ja rannoilta roskia ja tölkkejä.
Vuosia sitten, kun ensimmäisiä kertoja kelluimme, oli väkeä vähemmän ja tuntui, ettei roskia niin jäänyt jälkeen. Liekö porukka sitten rikastunut, sillä viime vuosina on tuntunut olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että ehjät kelluntavälineet hylätään rantaan.
Vantaanjoki on kaunis. Aikoinaan työmatkapyöräilin sen vartta Tikkurilasta Vanhankaupunginkosken seutuville ja rakastin matkaa. Kesäinen joenvarsi reitti oli kaunis ja työajat antoivat minulle mahdollisuuden pyöräillä niihin kellonaikoihin, kuin tiellä ei juuri muita liikkujia ollut.
Ensikesänä olisi mahtavaa päästä melomaan jokeen, nousta vastavirtaan ja nauttia rauhallisesta joesta. Sillä maisemat joesta käsin ovat kauniit ja joen ylittävät sillat ovat kaikki erinäköisiä, esimerkiksi tuossa alhaalla olevassa kuvassa on yksi lempi silloistani. Juuri tuon kaltaista on mielestäni onnistunut käyttömuotoilu; sillan värit sulautuvat paremmin maisemaan, kuin kuvassa ja sillassa itsessään on jokin juju.
Vaikka itse olenkin usein osallistunut tapahtumaan ja viihtynyt siellä, jäi tällä kertaa mieleen kaihertamaan ajatus, josko tämä oli viimeinen kelluntani. Liikaa ihmisiä, jotka muiden kovaäänisistä kielloista huolimatta nakkoivat kaikki roskat jokeen ja liikaa liian humalassa olleita kanssakellujia joiden joesta ylös saattamiseen osallistuimme liian monta kertaa, koska heidän kellujatoverinsakin olivat liian sekaisin havaitakseen kumppaneidensa tilaa.
Summasummarum, mukavaa oli, mutta tapahtuman paisuttua ja kaljan noustua kellumista tärkeämmäksi mietin ensivuonna kaksi kertaa osallistumista.
Tekstit
