Laskiaissunnuntai ja -tiistai

Sunnuntai sujui leppoisasti sukuloidessa.

Laskiaispullaa
ilman kuumaa maitoa.
Tarinoita menneestä.
Ikkunoilla lähenevää kevättä julistavat kukat.

Havahduin miettimään hyviä päätöksiäni.
Niitä päätöksiä,
joiden mukaan minun piti ostaa kukkia,
ei herkkuja.

Päätöksiä
joiden piti rajata ruokavaliota,
lisätä liikuntaa.

Rikotut lupaukset.
Rikkominen on niin helppoa.
Korjaaminen haastavaa.

Näin lomien jälkeen palaan kiltisti uimahalliin
ja lenkkipolulle,
mutta ensi sinne uimaan.

Vielä minä selätän sen,
vastustajista vaikeimman.
Itseni.

Mukavaa Laskiaistiistaita.

Kierrätyskulman antimia

Kevätaurinko ei piilottele pöydänpinnan likaa.
Kamera ikuistaa sen suurempana, kuin silmä näki.


Kierrätyspisteestä Naisen kirja vuodelta 1956


Aihealueet:

Naisen maailma
Kodinsisustus
Kasvatus, terveys ja sairaus
Ulkonainen minämme
Taitaville käsille
Tekstiilien tuntemus ja hoito
Kotitalouden ongelmia

Nappasin kirjan mukaani vitsillä.
Luin miehelle ääneen kihlajaiskätännöistä (vihjaavasti).
Kikattelin.
Jatkoin selaamista ja totesin, ettei hauskaa olleet kuin ennakkoluuloni.
Tietämättömyyteni määrä on suuri.
Käytöstavoissani on puutteita.
Kaikkia kirjassa esiteltyjä tapoja ei enää odoteta, mutta se ei ole mikään syy minun olla niistä tietämätön.

Kierrätyskulmasta tarttui mukaan
myös suloiset hokkarit ystävättären pojalle.
Tosin pikkujampalla lienee kova jalan kasvattaminen edessä, ennen kuin nämä ovat sopivat.
Mutta eihän näin suloisten ohi voi kävellä, eihän?

Possuja kävelyllä

Kipaisimme porukalla ihastelemaan uutta lempileipomoani.
Matkalla törmäsimme Keko-puotiin.Olisin löytänyt sieltä monta aarretta, mutta hillitsin mieleni.

Leipomosta meidän oli aivan pakko ostaa jokaiselle oma minimunkkipossu, vaikka ruoka-aika alkoi lähetä.

Possut olivat herkullisen tuoreita ja täynnä hyvää omenahilloa.
Minipossu ei edes saanut aikaa rasvasokeriäklötystä, kuten isommat toverinsa, vaan näitä olisi hyvinkin voinut napostella vaikka toisenkin ja ehkä hivenen kolmattakin...
Vaarallisia possusia siis.

Pikainen kierros Torkkelinmäellä ja Kalliossa olisi voinut tuottaa lukuisia kohtuullisia kuvia, mutta muu seurue ei pitänyt taiteellisia päämääriäni yhtä tärkeinä kuin nälkäänsä.
No sainpahan kumminkin muutaman tärähtäneen otoksen herkullisen värisistä taloista.

Voiko näin kaunista kantoa ollakaan?
Emme tunnistaneet puuta, mutta sen ulkoinen ja sisäinen kauneus teki vaikutuksen.

Valohoitoa

Muutamana päivänä
olen tietoisesti valohoitanut itseäni
kävelemällä ulkona.

Lumi ja valo repivät hämähäkin seitit mielestä.
Koetan löytää vastauksia mieltä painaviin kysymyksiin.

Imen itseeni valoa.
Avaan verhot ja sälekaihtimet auringon edestä.
Se on tervetullut sisään,
paljastamaan viileässä valossa leikkivät pölyhiukkaset.

Hillityt sävyt

Kävelyä talvisessa säässä.
Vielä ei kevät tee tuloaan. Vielä on talvi.
Pikku pakkanen puree poskiin napakan punan.

Lumi kertaa valon määrän.
Yksityiskohdat nousevat valkeasta esiin.

Hillittyjä maavärejä.
Rauhallisia.
Vaatimattomia.

Kaiken keskellä Haavan räiskyvä pinta vetää huomion itseensä.

Kaupungissa

Teetä ja sympatiaa ja näkymä musiikkitalon työmaalle.

Remontin keskellä silmät taltioivat somia esineitä, muistoja lapsuudesta.

Lapsen teos vuosien takaa senkillä, joka on peräisin samasta, jo lopetetusta käytettyjen tavaroiden liikkeestä, josta kiikkustuolini on.

Ystävänpäivä

Muutama Lontoon makeinen sulostutti päivää. Illalla saunan jälkeen on vuorossa ystävänpäivähipat vielä tuntemattoman ystävän luona.

Elämänmuutoksissa parhautta ovat ystävät, jotka hankkivat sinulle kutsun juhliin, jonka kaltaiset eivät aikoihin ole kuuluneet normaali elämääsi.

Leipää

Kaupan leivät ovat virheettömiä, kaikki toistensa kopioita näöltään ja maultaan.

Pieni suloinen leipomo Torkkelinmäen kupeessa Franzeninkujalla tarjoaa jotain muuta.

Vanha rouva myy leipää talon kivijalassa
olevassa pikkuisessa leipomossa.
Asiakkaat teitittelevät myyjää ja ottavat hymyillen
paperiin käärityt leivät mukaansa.

Ruokapöytä ja kaappikohtaus

Olen kiintynyt eripari tuoleihimme, jokaisella niistä on tarinansa. Rakastan jatkettavaa, moneen venyvää pöytäämme. Mutta eriparisuus saa aikaan sen, että pimeä nurkkaus näyttää aina jotensakin sekavalta. Pöydän sävy ei ole valkea, se on kylmä, haalea ja sininen. Tuolit taas, ne huhkuvat kirjuvaa punaa, epämääräistä vihreää ja tummaa puuta.

Pöydän kulunut maali imee itseensä osansa aamun Hesarin uutisista ja sen puhtaaksi hinkkaaminen on joka päiväistä työtä ja siitä huolimatta se on nuhjuinen. Vanhat kahvimukien jäljet kertovat ammoisesta laiskuudesta ja kolot maalissa liian monista muutoista.

Vahakangas sopisi sottaavaiselle joukollemme, mutta sekin, niin kuin moni muukin, on jäänyt ajatukseksi. En ole edes osannut päättää minkä kokoisena pöytää pidämme, enkä niin ollen ole voinut ostaa pöydälle liinaa. Selityksiä, huonoja selityksiä.



Ruokaa laittaessa sain ahdistuskohtauksen kaappeja kaivellessani. Vaikka kuinka päätin pitää jonkinmoisen järjestyksen ruoka & astiakaapissani, on se taas mennyttä. Syvät hyllyt kätkevät niin helposti perälleen jotain, jota juuri tarvitsisi tai josta on juuri menossa päiväys.

Hyllypaperit ja muoviset reunuskoristeet ovat ilmeisesti olleet hyllyjä koristamassa aina seitsemänkymmentä luvulta, elleivät kauempaa, hyllypaperit taas lienevät uudempaa tuotantoa. Keittiöremontin koittaessa joutunen luopumaan näistäkin sisustuksemme kummallisuuksista.


Tein tällä viikolla päätöksen käyttää jatkossa enemmän rahaa kukkiin ja vähemmän makeisiin. Vieraiden tuoma kimppu piristää pöytää, sääli ettei se piristänyt mieltä uimahallin kassaneidin kanssa käydyn ikävämmän keskustelun jälkeen vaan lankesin makeispussiin. Lohtusyöminen on syvältä, mutta voi kuinka se tuntuikaan hyvältä sen yhden sokerihuuruisen hetken.

Uinti ja vesijuoksu sujuivat mitenkuten, altaat olivat täydet ja hiljaa jonossa posottaminen on hivenen mälsää. Mutta nyt on hiukset puhtaat, vielä kun muistaisi harjata suortuvat oikoiseksi. Jos oikein hurjaksi heittäytyisi niin huomenna taas voisi kiepaista sekavan nutturan, jonka kiinnittäisi taas kerran lyijykynällä, olen mestari unohtelemaan nutturapiikkejäni sinne sun tänne ja päätymään aina hätäratkaisuihin...

Laiskan aamu

Liian tuttuun tapaan sujunut sunnuntai. Aamulla kellon soinnin jälkeen hamuilin kirjan käteeni ja uppouduin toisen mielikuvitusmaailmaan. Aamiaisjugurtti kera Hesarin asuntosivujen. Pyykkikone hyrräämään ja netti auki.

Toki sain eilen jumpattua lipaston lapsen huoneesta ja kokosimme ikivanhan Lundian hyllykön tilalle. Nyt pitäisi panostaa, sillä vieraat kolkuttavat ovelle iltapäivälle ja siihen mennessä tämä porukka on syönyt, leiponut ja siivonnut, sekä piilottanut märät pyykit jonnekin kuivumaan.


Joskus koetan nauraen puolustautua ja sanoa, ettei minusta ole kunnon emännäksi, että minusta puuttuu se järjestelmällinen geeni, joka kunnon naisilla on.

Nyt en pakene köykäisten tekosyiden taa vaan menen pistämään hösseliksi.


Ensimmäiseksi nappaan olohuoneen pöydältä tulppaanit ja vuolen niille uudet imupinnat. Sitten olohuoneen pinnat kuntoon ja sitten taitaakin jo olla aika mennä sotkemaan keittiötä.

Alku

Tämä on projekti. Projektin tarkoituksena on suorittaa ulospäin näkyvä ryhtiliike.


Sanotaan, että syömishäiriöiset näkevät itsensä erilaisina, kuin miten me muut näemme heidät. Sanotaan, että monilla on huono itsetunto ja he kuvittelevat olevansa vähemmän kuin ovat. Minulla on toisin. Minulla on liian hyvä mielikuva itsestäni. Kun pakottaudun peilin eteen näen elähtäneen naisen sotkuisessa asunnossa.


Olen viime vuosina keskittynyt sisimmän hiomiseen, urakkaan jossa on vielä taivalta kulkematta kilometreittäin. Keskittyessäni sisäisen minäni kehittämiseen annoin ulkoisen olla. Nyt rakkaalla sohvalla loikoillessani saan kourani täyteen traania vatsaani koskiessa ja verkkokalvoparkani tallentavat sotkuisen asunnon. Homssuinen nainen, homsuinen kämppä.


En minä halua muuttua nukkemaisen kauniiksi emännäksi joka käyskentelee viimeisen päälle laitetussa asunnossaan. Minä haluan takaisin sen entisen vartalon, sen jossa oli kurvia ja mutkaa muuallakin kuin navan ympärillä. Haluan asunnon, jota voi esitellä nolostelematta.

En aio ryhtyä tilittämään jokaista suupalaani. En esittelemään kalusteita ja tyylisuuntia, joihin en kerkeä lankeamaan. Aion vain isosti potkia itseäni persuksille ja viimeinkin Tehdä asioille jotain.


Pidän kauniista asioista. Pidän terveellisistä elämäntavoista. En vain ole saanut tuotua niitä kunnolla tämän hetkiseen elämääni. Sen on muututtava. Haluan muuttaa asioita, ennen kuin minulle vihjaistaan, että olenko ajatellut muuttaa tapojani ja tottumuksiani.


Näin minä teen. Myöhemmin voin palata tämän blogin ääreen ja nähdä matkani pullukasta, kalpeasta toukasta perhoseksi. Kietoudun kotelooni ja valmistaudun tulevaan koitokseen.