Kiitotien päässä on taivaassa reikä

Kiitotien päässä oli taivaassa reikä, sitä tuijotin pitkinä ajomatkoina, hiljaisena kyydissä.

 

Lentäjän poika

Minä istuin kiitotien päähän,
Jäin ihmettä katselemaan.
Kone kaunis kuin lentäjän luusta tehty,
Yllytti moottoreitaan.

Minä ihailin villiä voimaa,
Minä nöyristä lapsista nöyrin.
Ja kun moottorit ampuivat sankarin matkaan,
Jäin seuraavaa odottamaan.

Minä olin lentäjän poika,
Lähes sankari siis itsekin.
Vielä lentäisin korkeammalle kuin muut,
Vielä isäänikin paremmin.


Minä nukahdin hallien varjoon,
Unen kerosiininkatkuisen näin:
Minä näin lentäjän huimapäisen ja varman
Syöksyvän ylöspäin.

Ylöspäin, läpi pilvien peiton,
Kohti ilmailun historiaa.
Jetin siivillä kuohui auringonkulta,
Kun se irtosi otteesta maan.

Lentokenttien aavoilla tuulee
Niin kuin ulapalla autiomaan.
Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä,
Ovi miltei mahdottomaan

~ Edu Kettunen ~

En tiedä, ehkä tästä olisi pitänyt jättää kertomatta, jo alun alkujaankin. En tiedä mitä sanoisi, näiden päivienkään jälkeen. Joskus keuhkokuume on vapauttaja, joka saa kyyneleet kihoamaan jälkeenjääneiden silmiin.

"On kai sen oltava niin
Jään kyyneliin
On kai sen oltava niin, oltava niin
Olkoon se niin"

~ Kaija Koo, Viimeinen lento ~