Yön ajatuksia

Viikko poissa omasta työympäristössä
avasi silmiä.
Sain taas tunteen,
että minusta olisi siihen,
olla uusi,
olla opissa,
omaksua tietoa.

Hymy löytyi lihasmuistista.
Korrektit sanankäänteet
soljuivat huulilta,
minun niitä liiemmin kuuntelematta.

Viikon ajan työminä
oli joku muu.
En ollut se tiukkis,
en ollut se,
jonka harteilla lepäsi yksin vastuu.
En ollut se syyllinen.

Olin vain
se uusi.

Muistan
alkuhuuman.
Pidin työstäni.
Minulla oli kuvitelmia.
Mielessäni leikitteli
Se sana:
URA

Ja sitten
sekin kaikki
karkasi
väärille poluille eksyi.
Ja kaikki oli pielessä.
Mikään ei tuntunut auttavan.
Vastuutettuna
koetin tehdä asioille jotain.
Olisi ehkä pitänyt olla toisin.
Olla toisenlainen.

Mutta
kannustin Rusinantten
hurjaan laukkaan.
Sapeli ojossa syöksyin
tuulimyllyjä vastaan.

Olen sanonut itselleni
hiljaa öisin,
että
on parempi
voida katsoa itseään
peili kautta silmiin,
tietää
tehneensä parhaansa,
siinä tilanteessa,
niillä resursseilla.

Ehkei se olekaan niin.
Ehkä tärkeämpää
olisi ollut
voida katsoa
läheisiään silmiin.
Todeta,
tässä olen,
tällainen olen,
tähän asti kykenen.
Panostaa tärkeimpään
ja
hylätä
vähemmän tärkeät
asiat.

Taisin oppia läksyni.
Niin helposti.
Vain muutama kalenterillinen
tapahtumia.
Ja
takana oli
loistava tulevaisuus.


Niinä hetkinä,
kun haluaisin kietoutua
itsesäälin
kaiken järjen
peittävään huntuun.
Silloin
potkaisen
itseäni takamuksille
ja
muistan
että aina on
hävittää.
Eli aina on
jotain
jonka puolesta
taistella
viimeiseen saakka.


Ja niin minä
suunnittelen
omasta oravanpyörästäni
pois loikkaamista.

Mietin
astuvani taasen
oman mukavuusalueeni
ulkopuolelle.

Kohottavani tärkeät asiat
tärkeiksi
ja antavan
niille muille
niiden ansaitseman
huomion ja ajan.

Postaus, jossa syömme kanaa tekoripsissä

Aamu valkeni samoin
kuin kaikki tämän viikon aamut. Mutterisumpit,
aamupala
ja kilometrin talsiminen kulkineelle.
Lisäksi aamulla
laitoin kolme broilerinfileettä
tilkkaan turkkilaista jogurttia.
Illalla
leikkelin ne palasiksi,
kiepautin korppujauhossa
ja murskatussa hapankorpussa. Paistoin uunissa 20 minuuttia lämmöllä 225. Ja hyvä tuli.

Viimeisimmät viikonloput ovat kuluneet tanssien,
juoden kuohuvaa.
Paeten arkea.
Tavaten ystäviä, tuttavia
ja tuntemattomia.
Olen maalannut lukuisia kuvia
ja vältellyt arkoja aiheita.
Niin kepeää ja helppoa.
Niin valheellista ja makeaa.

Seuraavan viikonlopun
sen vietän kotona.
Saatan viime viikonloppuisen
pihanhoidon
päätökseen.
Siivoan.
Koetan pysähtyä.
Ja olla ajattelematta,
että tämä on
taas yksi ensimmäinen.
Ensimmäinen isänpäivä
ilman...

Lapsi on saavuttanut iän
jolloin äidin övereimmätkin
irtoripset
alkavat olla
mielenkiintoinen
ehostuskikka.

Aamun valoleikki

Jos aivan totta puhutaan,
niin aamu ei ollut parhain.
Tilapäisesti työskentelen viikon kohteessa,
jossa en haluaisi välttämättä olla.

Aamutuimaan oli mieli apea.
Onneksi aamuaurinko
ja mutterikahvi
muunsivat
kaiken
paremmaksi.

Viime kuukaudet

Viime kuukaudet ovat kuluneet.
Ne kulkivat tuttuja arkisia polkujaan,
eksyivät joskus seikkailemaan,
mutta palasivat aina ruotuun takaisin.

En sano, että alakulo olisi haihtunut,
en sano että se olisi edes helpottanut.
Aika tekee tekosiaan
ja ensimmäinen vuosi on kuulemma raskain.

Suomalaisten kansanuskomusten yhteydessä martaat ovat muun muassa kuolleiden sieluja, pian kuolevia ihmisiä tai kuoleman ennusmerkkejä, toisinaan myös menninkäisiä muistuttavia manalan olentoja.
Marras (marta) tarkoittaa usein kuolemaa tekevää ihmistä tai vainajaa. Sanan indoeurooppalaisessa kantakielessä oleva vastine on martas. Siitä se siirtyi edelleen muinaisintiaan. Sanasta on kehittynyt latinan sanat mori (kuolla), mors (kuolema) ja mortalis (kuolevainen), joista on johdettu muun muassa englannin mortal (kuolevainen), ranskan mort (kuolema), mortel (kuolevainen), mourir (kuolla) ja espanjan mortal (kuolevainen), morir (kuolla) ja muerte (kuolema).
Wikipedia

Saamme siis luvan kanssa kulkea naama mutrulla,
katsella haikeina linja-auton ikkunasta
omaa heijastustamme
ja kaivata jotain, jota ei ehkä ollutkaan.


Mitä meille siis kuuluu,
kuuluu oikeasti.
En osaa vastata.
Kun matto on nykäisty jalkojen alta
liian useasti,
niin sitä alkaa elämään
eritavoin,
varovaisesti,
uhmakkaasti,
mistään välittämättä
ja
kaikkeen varautuneena.
Sitä sanoo,
että ehkä tuolla on huominen
tai sitten ei.
Eikä tiedä,
kumpi olisi parempi.


Koska on marras.
Koska menetyksiä,
pelkojen kohtaamisia,
ikäviä sattumuksia,
elämän julmia pikkupiloja
on ollut kylliksi,
niin voisi olla uuden aika.

Niin se on ollutkin,
pikkuhiljaa,
pieninä ryöppäyksinä
olemme matkanneet eteenpäin.
Kohdanneet uusia asioita,
kaivaneet vanhoja
hyviksi koettuja esiin.

Voisiko eteläisen maankolkkamme
kaamoksessa olla se jokin,
joka antaisi muutokseemme lisävauhtia?

Juhannus

Ennen vietimme
keskikesän juhlan
suuressa joukossa.
Muutos muuttaa
ja nyt me olimme
kaksin lapsen kanssa.

Sadetta ja runoutta.
Tiaista ja J.K. Rowlingia.

Lopulta aurinko pakotti meidät ulos
lukemaan ja kuuntelemaan Harakan poikia.

Kun viettää Juhannuksen kaksin
ei tarvitse päiväkausiin
luopua flanellisesta pyjamastaan

Jumituksia

jumiutuneet hartiat
saatan osaavien käsien
murjottavaksi
en tiedä
mikä
ne jumitti
oliko se stressi
väärä työasento
jokin se oli
ja se ei tahdo mennä
pois

Tilkka viiniä, kimpale juustoa

Paljoa ei vaadita
juhlaan
oikeaan tunnelmaan
on helppo virittäytyä
kun antaa itselleen luvan
nauttia
olla laskematta kaloreita
olla miettimättä
arkisia murheita
kun antaa luvan
olla läsnä
juuri sinä nimenomaisessa tuokiossa

Hetkeen pitää tarttua
hetkessä pitää elää
mieli rauhassa

viikonloppuun
on hyvä
laskeutua
levollisin mielin

Paha tapa

Se on paha tapa

jättää siihen vain
olla tuomatta tullessaan
viemättä mennessään

Meillä on
hyllyyn unohtuneita
siipipuolia kerubeja

Verhon takana
äidin salapiilo
vielä muutamalle ruukulle
kynttilälle

Ja pinoja
pinoja kaikkialla
pinoja piilossa pöydän alla
pinoja sängyn alla
pinoja huojumassa pöydänkulmalla
minä pinoan
kasaan
läjitän tavaroita

Pinot eivät tunnu
niin niskaan kaatuvilta
kun kukkia on
ja niitä on
kuin suurten juhlien jälkeen


siitä huolimatta
taisto
kamppailuni
pinoamisvimmaa vastaan
jatkuu

Ranskalainen aamupala

Liian monesti
siirsin
itseni hemmottelua
liian monesti
tyydyin heppoisiin lohtuihin

Ennen tapasin ystäviä
savuisissa juottoloissa
halvoissa pikaruokaloissa
tuhlasin rahaa
luullen olevani taloudellinen

Nyt en enää suostu
kokemaan syyllisyyttä
kahviloissa istumisesta
rapean croisantin
hitaasta syömisestä
appelsiini marmeladin
kirpeästä mausta

Lusikoin maitovaahtoa
annan suklaan sulaa rauhassa suuhun
jaan aikani
seurani
aamupalani
ystävän kanssa
rauhoitun
annan sieluni levätä

Täydellinen loma
irrottautuminen arjesta
ennen
ennen saman hinnan
maksoin väljähtyneestä tuopposesta
soittoruokalan savuisessa miljöössä

Nyt valitsen toisin

Tavallisena iltana

Tavallisena iltana
arki-iltana
työtoverin leipoma
porkkanakakku
toisen lahjoittamat Helmililjat
poistavat työn kolhuja
lääkitsevät mieltä
mitä moitteista
jos on
niin kuin on
ystäviä jakamassa
ilojen lisäksi
kaiken muunkin

Tavallisena iltana
aivan yllättäin
hennasimme tyttären kutrit
söimme kakkua
luin kirjaa
loikoilimme sohvalla
Helmililojen tuoksussa
tavallisena iltana

Naistenpäivän kahvit

Menimme, kaikki neljä sukupolvea
nauttimaan sunnuntain rauhasta
vanhaan villaan

Kohotimme kahvikuppimme
arvostaen
aikoinaan suuren työn tehneille
tasa-arvoa edistäneille

Me vasta opettelemme
olemaan näin pienellä porukalla
mahtumaan kevyesti
samaan pöytään
enää ei tarvitse
etsiä lisätuoleja
hössöttää suuremman pöydän perään
me menemme pieneen
nykyisin

Vanhan jälkeen
silmämme tarkastelivat uutta
miettivät
miten mennyt ja nykyisyys
lomittuvat

Puhki tanssitut

Kepeästi tanssin
jalkani kohosivat
takoivat tahdin
niin sulokkaasti
kuplivan viinin jälkeen
tyttöjen ilta
ilman murhetta huomisesta


Niin rivakasti astelin
korot kopisten
jokainen askel kertoi tehokkuudesta
minulla oli kiire
työmatkalla vain
jaloissa kepeämieliset kengät
arjen luksus

Märät pohjat eivät paljasta
tanssilattian
kepeiden askelten
jättämiä haavoja
viiltoja
veden tulla sisään
kylmettää jalat

Pakkaan kegät kassiin
matkaan luottosuutarille
anon vielä lisä-aikaa
kengille ja minulle
kulkea vielä tovi yhdessä
tanssia vielä viattomasti haastaen

Juttuja hyllyssä

Ikivanhat Lundiat
monesti noituen koottu ja purettu
vanhan männyn
keltainen sävy

Hyllyt pullistelevat kirjoja
ja juttuja
niistä vieraammat mainitsevat
tarkastelevat hyllyjen antimia

Joillekin kirjoille kohotellaan kulmia
kysytään
onko hylly niille oikea paikka
mutta sinne ne haluan kaikki

Kysytään
miksi
mitä varten
hylly on täynnänsä kaikkia juttuja
kirjoja vinksin vonksin
kysytään syytä
niin ne tekevät
vieraammat
tutummat tietävät
tavaroiden vain olevan siinä
mihin olen ne kädestäni laskenut
ihan vain hetkeksi
ja siihen ne sitten jäävät

Meille vihjaillaan
Ikean hienoista kirjahyllyistä
ovellisista kirjahyllyistä
uudemmista hyllyistä
vaaleammista hyllyistä

Hylly on valtaisa
se peittää seinän
sen sekavan väriset täytteet
tekevät siitä levottoman
siinä on krääsää
keskeneräisiä töitä
valmiita töitä
paikkaansa etsiviä tavaroita

Meistä eniten
kertoo sekaisin oleva hylly
hylly täynnä elämää
täynnä kaaosta

Me emme ole
ikea-hyllyihmisiä
me emme ole lastulevyihmisiä
meidän harrastuksemme
ovat niille liian painavat

me olemme
monessa kiertäneitä
kolhuja saaneita
vankkoja
vakaita
yllätyksellisiä
haastavia
moneen taipuvia
me olemme Lundia-ihmisiä