Kun menee illalla tanssiravintolasta toiseen, etsii väkeä, musiikinjytkettä ja paikkaa jossa ketkuttaa itseään melko säälittävään tapaan, niin on hyvä aloittaa etsiminen kaukaa kotoa. Ja lattialla lannetta vatkatessa suorastaan tuntee, kuinka jouluiset kinkut lähtevät livohkaan. Tai niin sen halusin ajatella.
Päivänasu; 80-luvun kimallelenska, Henkkamaukan kaksiväri säärystimet ja Virontuliais
puolimakuupussi toppatakki, korkokengät ja vaaleat tumput kirvoittivat asematunnelissa vanhahkon rouvan kommentoimaan vaatteideni vähyyttä. Tuli nuhdeltu ja syyllinen olo, minunhan se jos tässä iässä pitäisi olla se, joka nuhtelee ja osaa itse pukeutua sään vaatimalla tavalla. Olisi vain pitänyt muistaa humpalle lähtiessä napata ne kaameiksi haukutut toppapökät mukaan, niin olisin säästynyt huomautuksitta ja pysynyt lämpimänä.
Keveä vaatetukseni sai metrossa kanssamatkustajan tiedustelemaan kansalaisuuttani englanniksi ja tarjoamaan puhelinnumeroaan.
Loppiainen oli hyvä viettää sohvalla ystävän kanssa juoruten. Se ei ollut sitä liiallista leppoistamista, jota pyrin vähentämään, vaan laatuaikaa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti