Jos Helsinki on hetkisen kaunis
Kun on valkoinen maa
Pian räntää sataa taas
Jos Helsinki on hetkisen kaunis
Se unta on vaan
Turhaa unelmaa
Kun on valkoinen maa
Pian räntää sataa taas
Jos Helsinki on hetkisen kaunis
Se unta on vaan
Turhaa unelmaa
~ Göstä Sundqvist ~
En tiedä miksi joskus,
usein,
pääni sisäinen gramofoni soittaa Leeviä.
pääni sisäinen gramofoni soittaa Leeviä.
Jokin Göstän äänessä lumoaa,
saa ajatukset kulkemaan omaa rataansa.
Helsinki on lumisena kaunis.
Valkea vaippa kietoo kaupungin syleilyynsä.
Kaikki törky jää piiloon.
Hanki kertaa valon,
kohottaa ihmisten kasvoillekin
valoisuuden, ilon.
Minulla on ollut aikomus
taivaltaa halki Helsingin.
Tutkia kaikki kolkat,
opetella kaupunginosat.
Ellen olisi Vantaalainen syntyjäni
olisi lapseni ainakin neljännen polven helsinkiläinen.
Ja minä en tunne kaupunkia kunnolla.
Aikojen saatossa
olen miettinyt miten meihin vaikuttaa
kotipaikkamme, kasvuympäristömme.
Ja miten meihin vaikuttaa vanhempiemme, isovanhempiemme elinympäristö.
Koetin lukea Kjell Westön Missä kuljimme kerran
ihan vain saadakseni selville
millainen Helsinki joskus oli.
Lannistuin aika alkumetreillä
ja nolona jätin urakkani kesken.
Vakaasti,
taas kerran,
päätän
ottaa kaupungin laajemmin omakseni.
Hylätä tutut reitit,
etsiä uudet seudut,
matkailla
kotikaupungissani.
Mitä suosittelisit nähtäväksi,
minne neuvoisit minua matkaamaan ja miksi?
Rakastan nykyistä kotikaupunkiani.
Olen aina rakastanut tätä kivikylää.
Silti minua piinaa aika ajoin koti-ikävä,
kaipaan menneisyyteni kylää,
jonka muistot
eivät enää kohtaa todellisuuden kanssa.
Joinakin hetkinä minulla on koditon olo,
en tiedä minne kuulun.
”Ken on kerran juonut Niilin vettä, hän kaipaa Niilin luokse takaisin. Hänen janoaan ei tyydytä mikään muu mainen vesi. Ken on kerran Thebassa syntynyt, hän kaipaa Thebaan takaisin, sillä ei ole maan päällä toista kaupunkia, Theban kaltaista. Ken on kujan varrella syntynyt, hän kaipaa kujalle takaisin, seetripuupalatsista hän kaipaa takaisin savimajaan, myrhan ja hyvien voiteiden tuoksusta hän kaipaa lantatulen ja öljyssä paistettujen kalojen käryyn.”
Waltari - Sinuhe
Waltari - Sinuhe
Tekstit
Kirjoituksessasi on hieno haikea mutta lohdullinen sävy. Mukavatunnelmaisia ja ystävällisiä kuvia kaupungistasi.
VastaaPoistaMinä olen maalta kaupunkiin muuttanut, ja kyllä kaupunkiin kotiutuminen ja sen omaksi ottaminen vie aikaa. Eihän se koskaan tunnu synnyinpaikalta, ei sen kuulukkaan tuntua, mutta hetkittäin jo tosi omalta. Ja kun on lapsia, tykkään ajatuksesta että tämä on heidän synnyinkaupunkinsa.
Helsinkiä kaupunginosineen on kai vaikea tuntea läpikotaisin, eikä menneen ajan tunnelmaa pysty nykyihminen täysin sinne kuvittelemaan. Ja onko se tarpeenkaan.
Katson kuvasi vielä uudelleen, ovat niin rauhallisia, ja luen nuo runonriimitkin toisen kerran ^_^
Helsingin tunnen vain kuin turisti, mutta tekstisi huokuu ymmärtävää lämpöä kaupunkiasi kohtaan. Nuo punaiset katot piippuineen ovat lumoavia. Kaikkea hyvää alkaneeseen vuoteen ja onnistuneita löytöretkiä kaupunkiisi.
VastaaPoistaKävin lukion Helsingissä, kolme ihanaa vuotta Torkkelin kuvataidelukiossa, ihanaa seutua. Keravalainen olen syntyjäni, Helsinki aina lähellä sydäntä, vaikka harvoin nykyään käyn.
VastaaPoistaNauti kaupungista, sen kauneudesta!
Kauniita kuvia/sanoja olet Helsingistàsi saanut. Odotan lisàà.
VastaaPoistatuuluska: Joskus kadehdin teitä maalla asuneita, koko se maailma tuntuu oudolta ymmärtää oikein. Haluaisin joskus asua maalla, mutta veikkaan, että sinne muutto tuo tullessaan kulttuurikolareita. Tajusin taannoin, että asun nyt pisimmän kauppamatkan päässä koskaan ja tuotakin matkaa on alle kilometri, miten osaisin edes toimittaa ostokseni siellä? Tai, no, varmaan oppisin, mutta silti maalle muutto toisi muassaan lukemattomia pieniä asioita, joita en ole koskaan joutunut miettimään.
VastaaPoistaAlin kuva oli näkymä makuhuoneeni ikkunasta Vantaalla.
Merruli: noiden punaisten piippujen väri oli auringossa hätkähdyttävä. Antoisaa tätä vuotta myös sinulle.
Satu: Torkkelinmäki on ihastuttavaa seutua. En ymmärrä kuinka tulen siellä niin harvoin käyneeksi, vaikka se vetoaa kauneudellaan suoraan sydämeeni.
Lissu: Minua saa aina välillä patistaa matkaamaan kameran kera Helsingin katuja ja kujia, pelkään pahoin taas unohtavani päätöksen arjen muiden touhujen alle.
Tulin oikein uudestaan ihastelemaan tätä postaustasi, tässä on jotakin niin kivaa. Helsinki-sympatiat nousevat pintaan ^^.
VastaaPoistaMaalla asumisessa ei ole mitään mystistä. Pihapiiriä riittää ja on tilaa touhuta toisella tavalla kuin kaupungissa, vastaavasti jokapaikkaan pitkä matka. Pimeä on pimeää ja luonto kaikessa enemmän mukana. Näin minun kokemuksellani.
Itseäni pelotti kovastikkin silloin kun lapset vielä taapersivat, että miten maalaismielinen sinisilmä osaa kasvattaa heidät kaupungin houkutusten keskellä, itsellä kun ei niistä kokemusta, mutta ainakin tähän asti murehtimiseni voisi sanoa olleen turhaa. Toivottavasti myös jatkossa.
Kiitos :)
VastaaPoistaMaalla ja kaupungissa ovat kummassakin omat peikkonsa ja äideillä taitaa aina olla huoli. Voi olla, että kotiseutua tärkeämpää, on tuntea olevansa jostain kotoisin, omistaa juuret, vaikka myöhemmin siivet veisivätkin kauas pihapiiristä.
Kiitos. Kaupungin sielun tunteminen on suurinta kaupunkilaisuutta. Jos tuntee kaupungin sielun, tuntee oman sielunsa.
VastaaPoistaSinuhe sitaatti on erityisen todenmukainen. C'est tout. Waltari, il est bon.
Upeasti ilmaistu; "Kaupungin sielun tunteminen on suurinta kaupunkilaisuutta." Joidenkin kaupunkien, taajamien, kylien sielu puhuttelee heti, osa avaa sisimpänsä hitaammin ja osan kanssa ei jostain syystä koskaan oikeasti pääse juttuun.
VastaaPoista