Aamukahvit etupihalla kera kilpikonnan, kitkennän ja Agatha Christien Syyttömyyden taakan.
Eilisiltainen perunanistutus ja puutarhurointi tuntuu kevyenä jomotuksena laiskimuksen lihaksissa.
Illalla olisi juhlat, mutta koto-oloilu taitaa viedä voiton.
Kesä on täällä vasta osittain, tulossa ovat ne kesäyöt, jolloin ei voi nukkua, vaan pitää valvoa katsomassa auringonlaskunousut, tanssia koko yön, talsia halki kesäisen Helsingin yön tai vain istua rantakivillä lauleskelemassa norpille hiljakseen vanhoista piioista.
Nyt on alkukesä, nyt puutarha huutaa huomiota, ikkunat paljastavat läikikkyytensä ja siivoushormooni on alkanut hyrräämään voimallisemmin, kuin mikään muu.
Uudesta Mustasta bongattua; jos bongaat mehiläispesän "väärästä" paikasta, eli jos mehiläiset ovat rakentaneet pesän paikkaan, josta se pitää poistaa(esimerkiksi päiväkodin leikkipaikka jne.), älä tuhoa pesää vaan ilmoita löydöstäsi Suomen mehiläishoitajien liitolle (010-3874770). Pesä tullaan hakemaan ja se viedään jonnekin, jossa mehiläiset voivat toimia rauhassa, ihmistä häiritsemättä.
Oi toivoisinpa että oisin puuhevonen
Ois korvat mulla puiset ja suitset pikkuruiset
Jos saisin olla oikea, oikea puuhevonen
ois hauskaa ihhah-hahhah-haa
Minut pikku Pekka kun saisi
minulla hän vain ratsastaisi
Minua hän vain kannustaisi seikkailuun
Kesä taikka talvi, ei haittaa
satulan kun mulle hän laittaa
Kova ravi taas meille maittaa seikkailuun
Oi toivoisinpa että oisin puuhevonen
Viis siitä välittäisin, jos sellaiseksi jäisin
Jos saisin olla oikea, oikea puuhevonen
ois hauskaa ihhah-hahhah-haa
Kopiti kopiti hipsis hoi
hopiti hopiti hipsis hei
hipiti hipiti hopsis hei
seikkailuun
kopiti kopiti kopsis hei
hopiti hopiti hipsis hei
hipiti hipiti hopsis hei
seikkailuun
Oi toivoisinpa että oisin puuhevonen
Mä saisin hullutella ja nauraa pakkasella
Jos saisin olla oikea, oikea puuhevonen
ois hauskaa ihhah-hahhah-haa
Minut pikku Pekka...
Eilen Vermossa pienenpienet ponit tikkasivat ravia. Ja minä siinä kaiteella, puristin rystysiä jännittyneen valkeiksi.
En veikkaa, en edes Finlandia-ajoissa veikannut ruotsalaisten jääkiekkoilijoiden voittavan 30-vuotis juhlaraveja. En minä en veikkaa. En edes vaikka juoksemassa olisi poni, jolla on lempiyhtyeeni nimi.
Niin se pikkuinen Stella V meni ja voitti ylivoimaisesti ja minä hymysin siinä kaiteella onnellisena, tyytyväisenä jännittävästä juoksusta.
Kun on isänsä kanssa aikuinen ihminen uimassa.
Kun sen uinnin jälkeen, siinä rentoutusaltaassa, kaikkien vesijuttujen luona, alkaa joku käymään silmäpeliä.
Kun ei ole tottunut moiseen.
Kun semmoinen ei kai ole tapana uimahalleissa.
Niin sitä ihminen hämmentyy.
Menee pikkuisen hämilleen.
Tuijottelee veden alla olevia varpaita.
Hymyää arasti.
Puree huulta.
Onneksi tuo nuorimies kohtasi minut uinnin jälkeenkin.
Onneksi naamanahkani oli päättänyt irrota saunassa.
Onneksi olin hehkuvan punainen kuin keitetty rapu.
Onneksi.
Ja silti hymyilin ujosti.
Ja kipsutin isän matkassa kauppaan.
Kahvinkeitin olkani takana sihisi kuin vihainen käärme. Ääni, joka siitä, lähti, teki pahaa ennustavan, etten sanoisi pirullisen vaikutuksen. Ehkä, ajattelin, useimmilla ympärillämme kuuluvilla nykyajan äänillä on sama ominaisuus. Poikki taivaankannen syöksyvän suihkukoneen pelottava ujellus, tunnelissaan lähestyvän maanalaisen junan kumea, uhkaava jytinä, ohikulkeva raskas rekka-auto, joka panee talon perustuksiaan myöten vapisemaan...Vieläpä vähäisemmät jokapäiväiset kotoiset äänet, niin hyödyllisiä esineitä kuin niiden aiheuttajat ehkä ovatkin, saattavat kuulijan ikään kuin varuilleen. Astianpesukoneet, jääkaapit, painekeittimet, pölynimurit - kaikki ne tuntuvat sanovan "Varo, minut on valjastettu sinun palvelukseesi, mutta jos teet virheen, niin..."
Vaaroja täynnä oleva maailma - sitä tämä on.
Hämmensin hyöryävää kahvikuppia edessäni. Siitä nousi miellyttävä tuoksu.
~ Totuus Hallavan hevosen majatalosta, Agatha Christie ~
Mannerlaattojen kokoisia limalauttoja on nielussani seilannut.
Olen kokeillut troppia jos toistakin, tuloksetta.
Öisin havahdun, kröhin silmieni alle vähäunisuudesta kertovat renkaat.
Pöpöinenolo vie voimat,
nävertää suunnitelmiin aukkoja,
reikiä, joista hyvät aikomukset tipahtavat unohduksiin.
Olen minä ollut ahkerakin,
siirrellyt tavaroita paikasta toiseen,
pyyhkinyt pölyjä,
siivonnut,
vienyt
laatikoittain tavaraa kierrätykseen.
Ja siihen somaan kotiin kannoin sitten laatikoittain lisää tavaraa, muistoja lapsuudesta, asunnosta, joka oli toinen koti.
Aloitan tavara paljouden keskellä uudestaan urakkani.
"Jokaisella kodilla, jokaisella ihmisellä on ominaistuoksunsa. Kun sulkee silmänsä ja hengittää tuoksua syvään, voi hetkeksi pujahtaa menneeseen aikaan"...
En välitä vapuista, uusista vuosista tai muista örvellysjuhlista.
Omaan valitettavan laajan kokoelman ikäviä muistoja juhlista, jotka eivät menneet aivan kuten piti. Solmuun menneitä ihmissuhteita, satuttavia sanoja. Ja kaikkialla ympärillä koko kaupunki sekaisin.
Vuosien saatossa olen paennut juhlintaa töihin.
Aina hyvissä ajoin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi raatamaan
Eilen ja huomenna kohtaavat Jorma Uotinen ja Hildegard Knef.
He näyttävät mitä Diivalla tarkoitetaan ja ovat ylitsepääsemättömän ihania.
Hildegard Knef – Onni tuntee vain minuutteja esittelee kaksi tähteä ja kaksi kiinnostavaa elämäntarinaa. KokoTeatterin lavalla Hildegard Knef, yksi sodanjälkeisen Saksan kuuluisimmista näyttelijättäristä ja laulajattarista, jota on sanottu myös älykkään miehen Marlene Dietrichiksi, herää kuolleista ja kohtaa suomalaisen tanssin ehdottoman ikonin ja älykkään naisen päiväunen, Jorma Uotisen.
Hildegard Knef - Onni tuntee vain minuutteja on esitys, joka leikkaa aikaa ja ihmiskohtaloita ja kutoo historiasta elävän kankaan, jota värittävät kahden kiintotähden, Hildegard Knefin ja Jorma Uotisen ainutlaatuiset elämäntarinat ja Knefin sydäntä riipaiseva musiikki Eeppi Ursinin uusin sovituksin. Saksalainen chanson-musiikki osoittautuu sielun syvällisimmäksi tulkiksi, kun vuosikymmenien toisistaan erottamat diivat keskustelevat sodasta, rakkaudesta, saksan kielestä - ja Hildegard Knefistä.
Esitys yhdistelee taitavasti kabareeta, floor showta ja draamaa ja se liikkuu sujuvasti eri aikatasoilla natsi-Saksasta nyky-Berliiniin. Hildegard Knefin omaelämäkerralliset laulut taustoittavat tämän kiinnostavan, ristiriitaisen ja pelottoman naisen tarinaa ja tulevat verta hyytävän tosiksi. Luurankoja kaivellaan kaapeista kun etsitään vastausta kysymykseen: Voiko rakkaus olla synti, frau Knef?
Hildegard Knef – Onni tuntee vain minuutteja -esityksen taustalla on rutkasti suuria nimiä. Käsikirjoituksen on kirjoittanut näytelmäkirjailija-toimittaja-kolumnisti Taina West ja ohjauksesta huolehtii kymmenien televisio- ja teatteriohjauksien rautaisella ammattitaidolla Raila Leppäkoski. Näyttämöllä nähdään toisessa pääosassa Jorma Uotinen, joka ei juuri esittelyjä kaipaa. Hildegard Knefin roolissa loistaa näyttelijä-laulaja-nukketaiteilija Satu Paavola. Muissa rooleissa ovat Ilkka Villi sekä muusikot Maija Kaunismaa, Sanna Uusitalo ja Eeppi Ursin.
~ Koko Teatteri ~
Kantaesitys 8.11.2008 Koko Teatterissa. Esitys oli mukana Memory Traces Performing Arts- tapahtumassa Berliinissä huhtikuussa 2010.
Se oli hiihtoloma.
Meillä oli suunnitelmia.
Jotkin asiat vain ajavat kaikkien suunnitelmien ohitse.
Kun iskee tarve päästä turvaan.
Kömpiä kotokoloon nuolemaan haavojaan.
Eikä se ole helposti järjestettävissä.
Kun vain kokee kipua
ja surua edeltävän huikaisevan tyhjyyden,
kun tietää,
että jokin on lopullisesti ohi.
Ja silti aina läsnä muistoissa,
jos maailma vain niin suo.
Silloin,
sen tunnemyräkän keskellä,
voi mennä vailla odotuksia
katsomaan jotain Norjasta tullutta.
Ja se viikinkienmaan blondiiniärjyjä
saattaa olla parasta balsamia haavoittuneelle sielulle.
Niin Tommy Akerholdt matkasi kaukaa Lutakkoon.
Esiintyi melkein vain meille.
Ehkä se oli se tunnekuohu.
Ehkä me olimme alttiit.
Ehkä se oli se intiimitilanne;
soitin- ja solistiyhtye laulamassa juuri meille,
pomppimassa lavalla hikisinä juuri meidän tunteitamme hallittavampaan muotoon.
Ehkä se oli vain sitä,
tunneharhaa.
Tai sitten siinä oli enemmän.
En ole vieläkään valmis puhumaan,
en siitä päivästä
jona tekstiviesti odotti.
En halua oikein puhua edes keikasta.
Se on liian henkilökohtaista.
Se on jotain, joka kuuluu minulle ja lapselle.
Se on jotain sellaista,
mitä seurassamme ollut ei aistinut.
Päätin aluksi olla hiljaa koko keikasta.
En ole sellainen ihminen.
En minä kuuntele glampunkrokkia.
Tai en minä kuunnellut,
en ennen hiihtolomaa.
Eikä senkään myöntäminen,
että kuuntelee,
että pitää,
ei se ole vaikeaa.
Vaikeaa on muistaa ja hyväksyä miksi.
Aluksi tarkoituksenani oli julkaista vain kuvat.
Selityksittä.
Mutta lisäsin sanoja.
Muutama sana itselle,
niiden avulla voin aikojen kuluttua helpommin siirtyä
näihin mielenmaisemiin,
muistaa ne tunteet helpommin sellaisina kuin ne koin.
Pick Up Your Life
Well, it's five to eight boy, You're way too late.
Without a backup plan on how to reach your fate.
You overrate your mental state,
but as the case and your life is getting larger.
The pile of skeletons is growing taller
Pick up your life and walk!
And now you drink yourself to sleep
and now you don't care at all,
you found nothing worth living for.
Laziness and desperation.
I bet you're proud of that combination.
Blaming everything else,
but you don't even dare to take a look at yourself.
And you got...
Empty thoughts in every corner.
Settle on your eyes.
Settle on your tongue.
Minulla on haave.
Haaveilen, että jonain päivänä
saan vangittua ajatelmani
kameran optiikan läpi.
En minä tosissani haaveile kummemmista,
en sen asian tiimoilta.
Oppiakseen täytyy harjoitella.
Toistoa, toistoa.
Erheitä ja virheitä.
Hakuammuntaa.
Ja niin minä olen taivaltanut kameran kanssa.
Olen ottanut kuvia
pienistä asioista,
isoista asioista.
Olen laukonut kameraani,
kuten en filmiaikaan olisi koskaan uskonut tekeväni.
En niin malta takertua pikkuasioihin,
valotuksiin,
aukkoihin
ja niihin muihin.
Koetan vain
vangita hetken kauneuden.
Haluan jakaa palan haavettani.
Napsin kuvia,
sieltä ja täältä.
Jotkin törkkään nähtäväksi,
kaiken kansan töllisteltäväksi.
Napsin myös kuvia
ulos akkunoista;
vieraisilla, asuntonäytöissä, rappukäytävissä,
missä milloinkin.
Kurotan ikkunasta ulos,
hipsin parvekkeella.
Napsaus vain
ja kuva on kortilla.
En koskaan tullut ajatelleeksi,
että kuva akkunasta,
voisi loukata jotakuta.
Mutta niin kävi.
Ja muutama muukin kuva pahoitti mielen.
Siksi siis
siistin kuvia jemmaan,
piilotan pahanmielen aiheuttajat
ja koetan jatkossa ajatella,
ennen kuin toimin.
Pyydän anteeksi kaikilta,
joiden mielen ajattelemattomuuttani pahoitin.
Mikäli täällä vielä näkyy kuvia,
jotka loukkaavat muutakin
kuin estetiikan tajua,
niin hihkaiskaa toki korjauspyyntö niin käyn taas toimeen.
Tekstit
