Reissun jälkeen

Reissun jälkeinen päivä meni aika uupuneena. Kävelyä Helsingissä, sorbetti ja pirtelö Fasulla.

 Jälkeenpäin kävelimme palstalle ihan vain katsomaan, miten viljelmät pärjäsivät.

Muutaman kuvan napsaisun jälkeen meri kutsui meitä. Pulikoimme viileämmässä vedessä, kuin mistä pääsin nauttimaan Jurmalssa, mutta nautin kotoisan veden piristävästä vaikutuksesta suuresti.

Seuraava päivä oli se viikon pisin. Tiistait venyvät ja vanuvat aina. Ne eivät tunnu koskaan loppuvan ja lomalta paluu tiistaina on silkkaa kidutusta.

Onneksi työtoveri lähti kanssani pikniköimään Ateneumin nurmikolle ja katkaisi siten ylipitkältä tuntuvan päivän.

Pellon pientaretta taasen mukaellen; tänä kesänä on kivaa
...kun saa pikniköidä kesken työpäivää hyvässä seurassa eri nurmikoilla.

Tiistai ilta kuluikin palstalla ahertaessa. Kävelyllä ollut isäni tuli seuraksi ja koin saaneeni paljon aikaiseksi katsellessa kitkemääni rikkakasvi kasaa, toisaalta silmäys jäljelle jääneisiin todisti, etten ollut saanut paljoakaan nyhdettyä ei-toivottuja kasveja.

Palsta kuvia katsellessa tuli harmistus, kuvat eivät onnistuneet kuten olin toivonut. Eipä kai helteisiltä aivoilta voi liikoja vaatiakaan ja törkkäämpä nämä nyt tänne muistoksi itselle. Täältä voin sitten talvella vaklata mitäs kaikkea sitä tulikaan viljeltyä.

Mustat- ja punaisetviinimarjat ovat vieneet minut makumatkalle lapsuuteen ja mummolaan.
Yksi kirpeä punainen marja suuhun, silmät tiukasti kiinni ja saatan tuntea varpaideni alla mummolan sammaloituneen nurmen, tunnen suurten omenapuiden varjot, seison pihan hämärässä kolkassa ja koen onnea.