maanantai 15. elokuuta 2011
Boheemipiha
Me olemme tänä kesänä juosseet paikasta toiseen ja vapaahetket kotona ovat kuluneet laukkuja pakaten ja purkaen. Kaikki kuopsutus, kitkeminen ja sensellainen on keskittynyt palstalle ja täytyy sanoa, että sen kyllä huomaa. Piha rehottaa, ruoho kasvoi rankkasateiden innoittamana hurjaksi viidakoksi ja sade piiskasi kultapiiskut länään.
Vakaa aikomus olisi saattaa piha jonkinmoiseen kuntoon ennen syksyä. Pahasti ruohottunut ruusupenkki, jonne myyrät jättivät yhden ruusun, saa mennä pois. Kivilaattojen paikkaa haluaisin siirtää ja ensi vuonna voisin istuttaa omenapuun varjostamaan pihaa pahimmalta illan paahteelta.
Pahoittelen, mikäli saitte traumoja näistä epätäydellisyyttä kuvaavista kuvista.
"Miltä oma puutarhasi näyttää kymmenen vuoden kuluttua? Sadan vuoden? Jos sinulla on vain ruohomatto, et luo mitään, sillä kun lakkaat leikkaamasta ruohoa, siitä tulee vähitellen pelkkä takkuinen niitty. Luonto ottaa omansa. Mutta jos olet istuttanut ruusupensaan tai valkopyökkipensasaidan, se jää paikoilleen, vaikka sinä katoaisit. Sinä jätät jälkesi."
~ Karin Lija: Vähempi parempi. 77 keinoa, jotka muuttavat elämäsi. ~
Neuletakki: Topshop
Paita: Braintree
Hame: Primark
Äiti oli oikeassa; neuleiden taskuissa ei pitäisi kanniskella mitään, nyt ne ovat venähtäneet. Opetus; usko aina äitiä.
Tunnisteet:
Palsta/Piha
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos Aila kun kävit ja kiitos kauniista sanoistasi :)
VastaaPoista