Jumahtanut olotila

Kun on tottunut

vain pikaisesti juhlimaan

pikapikaa ravintoloissa istumaan

vain lasillisen tai kaksi siemaisemaan.

Niin silloin pitäisi ymmärtää

että kohtuus on ystävä.

Suloiset kuplat

hilpeä tunnelma.

En sano,

että se olisi liiallisuuksiin mennyt.

Seuraava aamu oli pirteä.

Aika kyläillessä kului mukavasti.

Ja kotonakin riitti touhuttavaa. 

Mutta,

se suuri mutta.

Olo on edelleen tukkoinen,

jumissa.

Ehkä se oli se kuplajuoma.

Tai se päivän aikana nautittu roskaruoan määrä.

Vaikka lauantain ruokailut olivat 

ravitsemuksellisesti fiaskot

ja sunnuntai jatkoi samaa rataa,

niin koetan tämä ihmeolo mielessäni

palailla kaikkien ihmepirtelöideni ja

eksoottisten nimisten pöperöiden pariin.

Maanantaina kokeilin chiball:ia.

Kyseessä oli minulle ennestään täysin tuntematon laji.

Tunti ei auttanut jumituksiin,

mutta onneksi pahimman ryytymyksen se poisti.

Toisaalta olen valmis antamaan aavistuksen pirteämmästä olostani

sille kanelintuoksulle, joka pallostani kohosi.

En kokenut suurta liikunnan riemua tunnilla.

Olin hivenen vaivaantunut,

enkä aina ymmärtänyt

miten sen pallolla heiluttelun olisi pitänyt vaikuttaa.

 

Kokemus oli tuokin tunti.

Nyt on siis tuon liikuttajakeskuksen kautta koettu

astangajooga

venyttely & rentoutuminen

joista kumpainenkin kalpeni edeltäville kokemuksille,

mutta niin se kuulemma usein on

noissa liikuntakeskuksissa,

ne keskittyvät vähän kaikkeen.

 Sanotaan,

että liikuntaan jää koukkuun.

Että tulee "pakko" lähteä liikkumaan.

Mietin,

taas kerran,

koska sen vuoro on.

 

Helsingissä

on lukuisia pikkuruisia sisäpihoja.

Salattuja kolkkia,

jonne pääsee

vain avainten omistajat.

Vaikka haluaisin päästä tutkimaan

joka sopen ja kolkan,

ymmärrän lukitut ovet.

Ja tyydyn kurkkimaan kaltereiden välistä.

Minne sen sijaan
ovat kadonneet sisäpihat
arkkitehtien piirrospöydiltä?
Rakastan niitä,
haluan talojen olevan lähekkäin,
muodostavan turvaisia soppia,
lasten leikkiä,
kukkien kasvaa.

 

Näitä portaita

tässä kunnossa

ja pahemmassa (jäisenä liukumäkenä)

olen kiiruhtanut

kouluun,

silloin ammoin.

Nilkkoja vihloo

pelkkä muisto.