Matkalla sairaalaan

 

Mukavinta on

saada kyyti.

Istua lämpimässä autossa

ajaa suoraan,

ilman pysähdyksiä. 

 

Suurimmaksi osaksi matka taittuu julkisilla.

Venytämme arkiset illat sisältämään pitkät tunnit kulkineissa ja ne lyhyet tuokiot sairaalassa.

Viikonloppuisin on onneksi aikaa.

Sairaalat ovat vuosien saatossa

tulleet tutuiksi.

Meillä on lempi sairaala,

lempi osasto,

lempi hoitaja,

lempi kahvio.

Kaikki ne eivät sijaitse 

samassa paikassa

tai edes kunnassa.

Sairaaloissa oleilu

on oikeastaan

aika tylsää.

Jutut kiertävät samaa rataa,

silloin kun on tyven vaihe.

Haetaan kahvia tai kaivetaan termarit esiin.

Jutellaan, vaihdetaan kuulumiset.

Enimmäkseen ollaan hissuksiin.

Lauseissa on pitkät välit.

Lauseiden välit venyvät ja vanuvat.

Toisinaan,

lähinnä silloin, kun neiti kerkeäkieli

on mukana

riittää tarinaa.

Sanat soljuvat ja ryöppyävät, 

nauru helkkää. 

  

Sairaala huoneissa on vähän virikkeitä silmille.

Kaikki on siistiä, vaaleaa, 

helposti puhtaana pidettävää.

Kaikki henkii tilapäisyyttä,

sitä ettei sinne ole tultu jäämään.

Joidenkin huonetovereiden kanssa

tutustumme yhteisen taipaleen ajaksi.

Jaamme rahtusen elämää.

Jälkeenpäin joskus mietimme,

miten heidän kävi.

Sairaalassa vierailut ovat jotenkin

henkilökohtaisia.

Niistä ei tule pahemmin puheltua.

Huomaan vaihtavani puheenaihetta,

kun joku koettaa kysellä.

En tiedä mitä kertoisin.

Silloin kun ei ole pelkoa,

on vain odotus toipumisesta

on aika sairaalassa rauhaisaa,

odottavaa, tulevaan suuntautuvaa.

Kun asia on toisin

niin ei siitä halua puhua kaikille,

saman kokeneille,

samalla tapaa tunteville

siitä voi puhua.

Silloin se ei ole liian,

niin en tiedä.

Liian paljastavaa, liian henkilökohtaista?

Luin mitä kirjasin sairaalavierailuista

pysähdyin miettimään.

Paljon nämä vierailut ovat muuttuneet.

Ensimmäisinä vuosina moni asia oli toisin.

Nyt meitä on alati vähenevä joukko,

sairaalasängyn ympärille mahdumme paremmin,

kahvia tarvitsee pienemmän määrän.

Alkuun vierailumme olivat äänekkäämpiä,

eloisampia, täynnä tapahtumaa.

Nyt lienemme vielä apeita,

podemme ehkä taisteluväsymystä.

Sairaalat tuntuvat jo kotoisilta.

Käsidesin tuoksu nostaa muistoja pintaan.

Rauhalliset hoitajat tekevät työtään sinnikkäästi 

päivästä toiseen.

Kaikessa on hiljentymisen tuntu.

Kun elämä pysäyttää säännöllisesti,

havahtuu ymmärtämään

hetken tärkeyden.