Loppiainen

Ammoisina aikoina

haaveilin

ystävistä,

joilla on aikaa

lähteä yllättäin

tuokioksi

istumaan

soittojuomalan nurkkaan.

Katsomaan ihmisiä

puhumaan elämästä.

 

Niinä aikoina

haaveilin ystävistä,

jotka ovat valmiita matkaamaan

matkojen takaa

lukuisilla kulkineilla

vain viettääkseen  

kiireetöntä aikaa.

 

Haaveilin tärkeistä ihmisistä

kerääntymässä kotiini

tutustumassa toisiinsa.

Kodikkaasta oleilusta.

 

 

...vieraiden määrä kasvoi

koti oli täynnä elämää.

Hetken aikaa tuntui,

kuin katsoisi kaikkea ulkoapäin.

Näkisi ne kaikki ihmiset,

kaiken sen hyvänmielen.

Ne näkymättömät siteet,

jotka yhdistävät meidät.

Se kaikki herätti paljon ajatuksia

ja kiitollisuutta...

 

Aina kun esittelee tärkeitä ihmisiä toisilleen,

on jännittynyt,

pelokas.

Ajattelee, että entä jos nämä eivät ymmärräkään, 

kuinka ihania ovat.

Mutta ymmärsivät nuo. 

Joskus ihminen saa sen,

mistä haaveksuu.

 

 

Illalla oli vuorossa sairaalassa vierailu.

Kaikki oli, kuten lukuisina muinakin kertoina,

mutta liekö väsymyksen syytä vai mitä,

niin pois lähtiessä

mieleen kohosi ajatuksia, muistoja

joita ei ehkä pitäisi enää vatvoa.

 

Lissun ihana kukka saapui jokin aika sitten,

mutta vasta nyt kuvat purkautuivat kamerasta.

Kiitos Lissu.