tiistai 24. elokuuta 2010
Kajakin kapean vesille työnsin
En ole melonut ikuisuuksiin. Luulin, etten enää perustaisi melomisesta, sillä tavoin kuin joskus, mutta olin väärässä. Melominen oli mahtavaa, se rauhallinen eteneminen, vedentasosta maailman tarkastelu, hiljaisuus siinä oli enemmän kuin riittämiin syitä pitää melomisesta.
Elokuinen päivä oli lämmin ja tyyni. Seutu vaikutti hiljaiselta, veneilijät olivat poistuneet, muutamilla mökeilä oli väkeä, muuten koko tienoo oli rauhaisa.
Alkuun olin kömpelö, hain tuttua liikerataa, tasapainoa, rytmiä.
Ja kun sain melomisen sujumaan hyvin oli vuorossa kameran yhdistäminen kuvioon.
Halusin ikuistaa syyskesän sävyt, vuosia sitten hylätyn majavanpadon, kalliot, veden leikin, tunnelman.
Onneksi en ollut ainoa kuvaava meloja, vaan saatoin pysähdellä hyvällä omallatunnolla räpsimään kuvia.
Viikonloput kuluvat sukkelaan, milloin missäkin mökillä. En halua uskoa syksyn jo alkaneen, en vaikka koulut jo alkoivat, kesäloma on pidetty loppuun ja aamuisin ilmassa on ripaus syksyä. Haluan tämän kesän vielä jatkuvan. Vielä olisi paikkoja käymättä, ihmisiä tapaamatta.
Pitihän sitä kokeilla kaatumistakin, kun vesi oli lämmintä. Harmillisesti kamerasta loppui akku juuri väärällä hetkellä ja veden alta ikuistui vain yksi kuva.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Iik, tuo kieppi jäis multa tekemäti!
VastaaPoistaVesillä olo on mieltä rauhoittavaa.. harmittaa itseäni etten kovin usein voi sellaista tehdä. Näyttää ja kuulostaa siltä että teillä on ollut tosi mukavaa. Tykkään itse luonnon rauhasta tosi paljon. Mukavaa ja tervetullutta vastapainoa kaupungin melulle ja saasteelle ja kiireelle.
VastaaPoistaSe kiepsaus upoksiin on helppo, se sieltä nouseminen on se haastava homma ja siinä riittää vielä hiomista ensi kesäksikin :D
VastaaPoistaLuonnossa ollessa rauhoittuu aivan eri tapaan, kuin kaupungissa, alkaa kuulemaan omat ajatuksensakin paremmin. Minäa inakin kaipaan kaupungin hektisyyden vastapainoksi pysähtyneitä hetkiä, hiljentymistä.
Lohdutuksen sana kieppiä pelkääville. Ei sitä tarvitse vasiten tehdä, Se tulee kyllä ihan itsestään, jos on tullakseen. Samoin kajakista poistuminen ja pintaan nousu ennenkuin ehtii edes tajuta kaatuneensa.
VastaaPoista