maanantai 21. joulukuuta 2009

21.12

Pakanallinen joulu
ajattelin kertoa joulun vietosta hiukan erilaisesta näkökulmasta, koska olen pakana, siis kirkkoon kuulumaton ihminen, joka pitää arvossa vanhoja jumalia ajalta ennen kristinuskoa, sekä kunnioittaa luonnon kiertokulkua isoine taitekohtineen.
Minun jouluni, tai Yule, kuten mieluummin kutsun sitä, alkaa talvipäivänseisauksena, eli 21.12. Sinä yönä, vanhan perinteen mukaan, aurinko syntyy uudestaan, alkaen tuoda kevättä vähitellen maan päälle. JUhlin siis valon paluuta, auringon uudelleen syntymää ja valon voittoa Yulen aikaan. Kristittyjen joulupyhät laitettiin alkukirkon ja Rooman valtakunnan aikana Saturnalian päivän päälle, joka oli 25.12. ja Roomalaisten perinteinen aurinkojumalan juhlapäivä. Näin kansa saatiin vähitellen kristillistettyä, ilman että ihmiset kapinoivat liikaa vanhojen perinteiden menettämisen puolesta.¨

~ joulu.info ~


Wiccalaiset pitävät luonnon kiertokulkua pyhänä. Tämän nähdään vastaavan koko elämän kiertokulkua ja tästä syystä myöskin juhlapyhät juhlistavat sitä. Wiccalaiset juhlivat yleensä kahdeksaa juhlapyhää eli sapattia.
Neljä pääsapattia eli suurta sapattia, jotka ovat alkuperältään kelttiläisiä ja liittyvät mm. maanviljelykseen.


Loput neljä juhlapyhää, eli pienemmän sapatit ovat seisaukset ja tasaukset:
Yule (21. joulukuuta)
- talvipäivänseisaus, uusiutuminen, juhlitaan valon paluuta

~ pakanaverkko ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti