tiistai 1. joulukuuta 2009

Piparkakkujen leipomisesta

Piparkakkujen leipomisesta

Lisää jauhot taikinaan kerralla ja sekoita vain vähän, jottein taikinaan muodostu sitkoa ja pipareista tule sitkeitä. Jos piparit kaulitaan ja otetaan muotilla, taikinaa vaivataan hieman, jotta se notkistuu ja leipoutuu hyvin.

Kaulintaa helpottaa, kun taikinan antaa ensin jähmettyä kylmässä. Samalla maut tasaantuvat. Jos haluat nopeuttaa työtä voit jakaa piparkakkutaikinan valmiiksi muovipusseihin tai kelmun väliin litteäksi paketiksi ja leipoa heti piparkakuiksi, kun paketti on kovettunut. Kun leivot pienen erän kerrallaan, taikina ei ehdi pehmetä liikaa.

Käytä kaulinnan apuna vehnäjauhoja, jottei taikina tartu kiinni, ja leivo pyöritettävät pikkuleivät suoraan leivinpaperin päälle. Kun pyörität pikkuleipiä käsin, kasta käsiä kylmään veteen aina välillä, niin taikina ei tartu kiinni.

Piparkakkumuotteja on monenlaisia. Muottina voi käyttää myös ohut reunaista juomalasia.

Paistolämpötilat ja ajat ovat viitteellisiä, sillä uunit ovat yksilöllisiä. Käytä uunin keskitasoa ja 175 - 200 asteen lämpöä. Vilkaise uuniin jo vähän ennen ohjeaikaa, etteivät pikkuleivät pääse kärähtämään. Koekakun paistaminen varmistaa lopputuloksen. Jos taikina on liian löysää, pikkuleipä leviää liikaa, ja taikinaan täytyy lisätä jauhoja. Liian kovaan taikinaan voi lisätä pehmeää rasvaa.

Anna kypsien pikkuleipien jäähtyä tasaisella alustalla. Säilytä pikkuleivät tiiviissä rasiassa. jotta ne pysyvät rapeina.





Kantolan piparpähkinät (pyöritettävät)

250 g voita
2 1/2 dl (200 g) sokeria
6 dl (375g) vehnäjauhoja
1 muna
1 rkl siirappia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl inkivääriä
1 1/2 tl soodaa
manteleita

Vatkaa leivontapehmeä voi ja sokeri kevyesti sekaisin. Lisää muut aineet, sooda jauhoihin sekoitettuna. Leivo pyöreitä palloja, joiden päälle painat manteliviipaleen. Paista 180 asteessa n. 10 min. Annoksesta tulee noin 80 piparipähkinää. (Riihimäkeläinen ohje)


Piparkakkukirja (Maahenki)



Kuva: graphicsfairy.blogspot.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti