Viime päivät

Päivät ovat kuluneet,

virranneet ja soljuneet.

Sillä vaikka mitä tapahtuisi,

ei maailma edes hiljennä vauhtiaan.

 

Mutta minä hiljensi tahtia.

Kaivauduin sohvalle peiton alle.

Luin Portobellon noidan ja Mistään kotosin.

Selailin valokuvakirjoja

matkoistamme Lontooseen.

 Kaivoin jouluisia koristuksia esiin.

Koetin innostua joululahjojen ostamisesta.

Koko joulu hässäkästä.

Kun vuosia joulunaika sujuu tuttuun tapaan,

tulee siitä traditio.

Sitä oppii olemaan puhumatta joulustaan, vaikenemaan.

Sitä oppii löytämään joulumielen sairaalankäytäviltä,

hoitajien silmistä, desinfiointiaineen tuoksusta.

Joulu on yhdessäolon aikaa.

Me ahtaudumme pieneen,

punaiseen autoon,

aina vain pienemmällä porukalla,

matkaamme sairaalaan,

hautausmaalle.

En sano, että tämä olisi paha,

että tämä olisi vääränlainen tapa viettää joulua.

Meille riittää nykyään niin vähän.

Ruoat, pari lahjaa, yhteiset hetket.

Tämä on meidän tapamme viettää talvenjuhlaa.

Ehkä taas ensivuonna koetan

löytää toisenlaisen joulun.

Tällä kertaa tämä

on tarpeeksi.

Olen onnellinen siitä, mitä vielä on.