Tarkennukseksi

Haluan korjata antamaani kuvaa.

En suinkaan ole koko joulua kiukutellut, kieriskellyt itsesäälissä.

En suinkaan.

Suurimman osan aikaa olemme lukeneet

ja puhuneet

(ja tietenkin laiskotelleet).

Rakastan flanellisia lakanoitani.

Muistan, kuinka lompakkoni itki verta

hankkiessani nämä ihanuudet Stockan

kanta-asiakas tarjouksesta.

Mutta nämä lakanat

ovat tehty puhtaasta, 

lämpimästä rakkaudesta.

Voiko ihminen muuta toivoa,

kuin lämpimän pedin,

hyvän kirjan

ja jonkun rakkaan jakamaan 

kokemuksen?

Lapsella on menossa se normaali teinivaihe,

jossa luetaan Nancystä ja Sidistä

ja kysytään ne kysymykset

elämästä, kuolemasta, rakkaudesta, hulluudesta ja huumeista.

Niinpä me aika ajoin valloitamme sohvan.

Käymme keskusteluja.

Ja koetan kiihkottomasti sanoa,

ettei se kaikki kannata, 

että se kaikki rikkoo kaikkien niiden sydämet, 

jotka välittävät.

Vaikka onhan se yksi vanhimmista tarinoista;

Life fast, Die young and leave a good looking corpse.

Juhannuksen vietimme lapsen kanssa kaksin,

laiskotellen ja lukien.

Nyt vietimme joulun samaan tapaan.

Vaikka olenkin ollut satunnaisesti hankala,

niin olen minä nauttinutkin.

Runsain mitoin.